Ihanaa, että joku on keksinyt sen. Haaravälikappaleen tai bodyn jatkokappaleen tai mikä lie nimi sillä onkaan. Tarpeeseen se kuitenkin tulee!
Törmätessäni tähän ihmevekottimeen koin valaistuksen. Juuri tätä olin tarvinnut lisätäkseni vaatteiden käyttöikää. Juuri tätä kapistusta olin tarvinut, kun itkeskelin pieneksi jääneiden vaatteiden perään - ei vielä kaappiin, nyyh! Ja juuri tämä antaisi lisäaikaa niille kalliilla hommatuille ihanuuksille, jotka olivat käytössä vain kaksi viikkoa. Sekä ne ryökäleet, jotka unohtuivat kaapin pohjalle ja pienenivät siellä itsekseen.
Saan sittenkin pukea murmelin vielä hetkeksi 62 senttisiin vaatteisiin!!
Pelastus. Ihanaa. Täydellistä. Kiitos kiitos kiitos niillle käsityöihmeille, jotka tämän ovat värkänneet!
Sitäpaitsi tällä ratkaistaa toinenkin ongelma: kestovaipat ja äärimmilleen venytetyt bodyjen haaranapit. Jos olet käyttänyt niitä, tiedät mistä puhun!
Suosittelen: bodyn jatkopala
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankinta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankinta. Näytä kaikki tekstit
perjantai 27. tammikuuta 2012
perjantai 30. joulukuuta 2011
Tavaroiden taikamaailma
No voihan joululahja.
Niitä tuli paljon. Ei minulle, vaan 4kk vanhalle tytölle, jolla ei todellakaan ole tarve niin monelle paketille. Ja ei siinä mitään että se on todellakin ollut kiltti muidenkin edestä, mutta ensimmäistä kertaa jonkun toisen lahjapino oli isompi kuin omani...
Mutta ihan vakavissaan. Lahjoja oli tullut jokaiselta antajalta kaksi, joiltain kolme tai neljä. Toiveemme oli ollut, että kysykää mitä ostatte, niin kerromme mitä tarvitsemme. Ei mennyt perille kenellekään. Ei tullut untuvapussia, soittorasiaa jne, mitä joulupukilta toivottiin. Toinen toiveemme oli että hankkikaa tavarat kierrätettynä. Tällöin pointti ei ole lahjan hinta, vaan sen etsimiseen käytetty aika kirppiksella, kierrätyskeskuksessa tms. Eipä tullut. Isäni tosin noudatti ainoana neuvoa ja oli ostanut Fida lähetystorilta jättiläispuujunan kahdella tavaravaunulla. Hän oli vielä tuunannut puujunaa maalaamalla sen kirkaan punaiseksi. Mahtavaa!! Tämä olikin joulun paras lahja!
Myönnetään, että ihastuin myös siskoni ostamaan potkariin, kotimaisen Punainen norsu -merkkiseen "Herra Hauki" potkariin ja muutamaan muuhun vaatekappaleeseen, mutta niitäkin avatessa huokaisin jo olemassa olevan vaatepaljouden kauheutta. Aina sinne yksi suloinen asu mahtuu lisää, mutta kirppikselle on kohta asiaa ihan tilan puutteen vuoksi tyhjennysmielessä. Tippa linssissä heitän pieneksi jääneitä suloisia asuja varastoon, joita on käytetty vain kerran tai ei ollenkaan.
Suurinta osaa lahjoja vaivasi myös valitettavasti se, ettemme oikein tienneet mikä se oli tai tarvittinko sitäkin muka vauvan arjessa? Turhaketta näyttääkin pukkaavan vauvamarkkinoilla ovelasti naamioituna you gotta have it - tavaraksi.
Lisäksi iki ihana vaaleanpunainen vainosi minua jokaisen paketin uumenista. Perinteistä vaalenapunaista, raivopinkkiä, possun punaista. Niitä muitakin värejä on, uskokaa jo rakkaat sukulaiset.
Erityisesti, uh, anoppini oli ostanut kaiken vaaleanpunaisena ja aivan mahdottoman epäkäytännöllisenä. Mitä pieni vauva tekee esimerkiksi pinkillä lauas-lusikka-haarukka -setillä, joka taipuu säilytysrasiaksi ruualle vaikka puistoon mukaan otettavaksi? Tai liian isoilla lampaankarvatöppösillä, jotka ovat ensi kesänä sopivat jalkaan, mutta talvella jo liian pienet. Tai edelleen S-M, -koon kestovaipoilla (Oona käyttää jo melkein L. kokoa!!!) ? Pinkille syömisastialle meillä ei todellakaan ole käyttöä, mutta kylpyleluna se kylläkin toimii oikein hyvin. Töppöset runtataan jalkaan nyt vaikka ne tippuvatkin koko ajan. Vaipat menevät heti myyntiin, kuka haluaa?
Kiitollinen olen kaikista lahjoista ja antajille tytön muistamisesta, mutta miten sitä saisi iskostettua rakkaille, että vaikka yhden lastenhoitoillan tarjoaminen on parempaa kuin yksikään vaaleanpunainen potkari?
Niitä tuli paljon. Ei minulle, vaan 4kk vanhalle tytölle, jolla ei todellakaan ole tarve niin monelle paketille. Ja ei siinä mitään että se on todellakin ollut kiltti muidenkin edestä, mutta ensimmäistä kertaa jonkun toisen lahjapino oli isompi kuin omani...
Mutta ihan vakavissaan. Lahjoja oli tullut jokaiselta antajalta kaksi, joiltain kolme tai neljä. Toiveemme oli ollut, että kysykää mitä ostatte, niin kerromme mitä tarvitsemme. Ei mennyt perille kenellekään. Ei tullut untuvapussia, soittorasiaa jne, mitä joulupukilta toivottiin. Toinen toiveemme oli että hankkikaa tavarat kierrätettynä. Tällöin pointti ei ole lahjan hinta, vaan sen etsimiseen käytetty aika kirppiksella, kierrätyskeskuksessa tms. Eipä tullut. Isäni tosin noudatti ainoana neuvoa ja oli ostanut Fida lähetystorilta jättiläispuujunan kahdella tavaravaunulla. Hän oli vielä tuunannut puujunaa maalaamalla sen kirkaan punaiseksi. Mahtavaa!! Tämä olikin joulun paras lahja!
Myönnetään, että ihastuin myös siskoni ostamaan potkariin, kotimaisen Punainen norsu -merkkiseen "Herra Hauki" potkariin ja muutamaan muuhun vaatekappaleeseen, mutta niitäkin avatessa huokaisin jo olemassa olevan vaatepaljouden kauheutta. Aina sinne yksi suloinen asu mahtuu lisää, mutta kirppikselle on kohta asiaa ihan tilan puutteen vuoksi tyhjennysmielessä. Tippa linssissä heitän pieneksi jääneitä suloisia asuja varastoon, joita on käytetty vain kerran tai ei ollenkaan.
Suurinta osaa lahjoja vaivasi myös valitettavasti se, ettemme oikein tienneet mikä se oli tai tarvittinko sitäkin muka vauvan arjessa? Turhaketta näyttääkin pukkaavan vauvamarkkinoilla ovelasti naamioituna you gotta have it - tavaraksi.
Lisäksi iki ihana vaaleanpunainen vainosi minua jokaisen paketin uumenista. Perinteistä vaalenapunaista, raivopinkkiä, possun punaista. Niitä muitakin värejä on, uskokaa jo rakkaat sukulaiset.
Erityisesti, uh, anoppini oli ostanut kaiken vaaleanpunaisena ja aivan mahdottoman epäkäytännöllisenä. Mitä pieni vauva tekee esimerkiksi pinkillä lauas-lusikka-haarukka -setillä, joka taipuu säilytysrasiaksi ruualle vaikka puistoon mukaan otettavaksi? Tai liian isoilla lampaankarvatöppösillä, jotka ovat ensi kesänä sopivat jalkaan, mutta talvella jo liian pienet. Tai edelleen S-M, -koon kestovaipoilla (Oona käyttää jo melkein L. kokoa!!!) ? Pinkille syömisastialle meillä ei todellakaan ole käyttöä, mutta kylpyleluna se kylläkin toimii oikein hyvin. Töppöset runtataan jalkaan nyt vaikka ne tippuvatkin koko ajan. Vaipat menevät heti myyntiin, kuka haluaa?
Kiitollinen olen kaikista lahjoista ja antajille tytön muistamisesta, mutta miten sitä saisi iskostettua rakkaille, että vaikka yhden lastenhoitoillan tarjoaminen on parempaa kuin yksikään vaaleanpunainen potkari?
keskiviikko 3. elokuuta 2011
Puulelut ja äiti-identiteetti
Nykyajan kasvatusihanteet, boheemit cityvanhemmuudet, ovat jokseenkin mielestäni ylitseampuvia, vaan kuinkas kävikään omien ajatusteni kanssa?
Vannoin aikanaan, ennen kuin testitikku väläytteli kahta punaista viivaa, että jos joskus lapsia on tullakseen niin tähän hömpötykseen en kyllä lähde mukaan. Kirppikset, secondahndit, ympäristöasiat jne ovat lähellä sydäntäni, mutta totaalikieltäytyjää muovin suhteen minusta ei saa.
Olen aina ollut jonkin sortin välimaaston kulkija. Kierrätettävä kauppakassi ei yksinään minusta mielestäni vielä ekojumalaa tee, toisaalta, sekin on jo itsessään valinta. Jos ekologisista, yhteiskuntaa tai ympäristöä vähemmän kuormittavista vauvakamoista on hötyä minulle, ne ovat helppokäyttöisiä ja hinnaltaan sopusuhtaisia laatuunsa verrattuna olen in. Muutoin, unohtakaa. En ole kovin kummoinen ekocitymom.
Mutta kuinkas sitten kävikään. Tarkkailin aikojen alussa kestovaippailijoita vinkein ilmein. Kuinka nuo jaksavat, kauhea vaiva, haju, pyykki ja sotku. Yök. Not for us. Kuinkas ollakkaan, jos lastenhuoneen laatikostoomme kurkkaa tätänykyä, löytää sieltä 20 harsoa, 6 imsevimse-mikälietä, nippa-nappa kiinnitysrenksuja ja hoitoliinoja. Hmmm. Meistä taitaa tulla sittenkin näitä kestohörhöjä. Ihan vahingossa.
Toinen cityboheemin vanhemman tunnusmerkki ovat ruskeisiin vaatteisiin puetut lapsukaiset. Sukupuolineutraalius kukoistaa ja lasten nimistäkään ei aina tiedä ovatko lapset tyttöjä tai poikia. Myös vanhemmat ovat ristineet itsensä susi- ja karhuemoiksi, jotta tulkinta on molemminpuolisesti madollisimman vaikeaa. Ja toisaalta yksinkertaista. Vanhemmat ovat vanhempia oli kyseessä äiti tai isä.
Sosiologiminäni on osoittanut yllätyksekseni heiveröistä kiinnostusta sukupuolineutraaliin kasvatukseen (karhuperheeksi emme kuitenkaan ole lähtemässä). Ruskeita ja mustia vaatteita löytyy kaapista viikattuna aika runsaasti, mutta päävärit pysyvät toistaiseksi vielä vihreän ja valkoisen puolella. Vaaleanpunaisesta sosiologiminäni ei innostu. Oma lapsuuteni on myös ollut varsin sininen ja vihreä. Myös erityisesti lelujen suhteen se on ollut autoinen ja dinosauruksinen. Barbeja ei kodista löytynyt, paitsi jättikokoinen barbiferrari. Koen, että poikien värit, leikit ja lelut ovat olleet portti johonkin tuntemattomaan ja avanneet vastasukupuolen kulttuuria enemmän kuin mitä olisin pelkillä vaaleanpunaisilla nukeilla tavoittanut. Julistankin, että omasta lapsuudestani viisastuneena kodissani kaikki värit ovat sallittuja ja tytöt saavat leikkiä autoilla ja pojat nukeilla (jos näikseen lapsea itseään kiinnostaa). Sukupuolineutraalius olkoon siis läsnä lievennettynä muotona, sukupuolimonimuotoisuutena.
Kirppisten sijaan olenkin kolunnut fridan, kierrätyskeskuksen sekä ystävien ja sukulaisten komerot. Tuloksena on se, että vain yksi artikkeli kodissamme on ostettu, muut saatu tai kierrätetty. Lisäksi materiaalivalinnoissa ovat kummasti kotiimme eksyneet niin biohajoavat vaipat, hoitoliinat että koirankakkapussitkin (viimeiset ei siis vauvan käyttön). Kuulostaa hälyttävän piilocityboheemilta.
Ja puulelut. Oh, my god. Ajattelin että niissä menee raja. Vahat ja uusvanhat puulelut ovat hirmuinen hitti. Niistä mäksetaan paljon ja ne katoavat ensimmäisinä kirppiksiltä. Niihin en lähde. Kunnes äitini raahasi meile säkillisen omia vanhoja puuleluja. Mistä seurasi paha kierre, jonka seurauksena jotenkin niitä nyt vain sattuu tulvimaan meidänkin kaapeista. Tilasin muun muassa juuri lisää puisia palikoita netistä lastentarvikekirppiksen kautta. Toisaalta oma lapsuuteni on ollut käpylehmiä täynnä, eli veri vetää ymmärrettävästi kolisevia puisia esileegoja kohden.
Vaikka äiti-identiteettini tuntuukin näin tarkasteltuna olevankin hämmentävän ekologinen, ympäristötietoinen ja kierrätykseen painottuva citymom menevät überboheemit steinerkoulut jo överiksi. Niihin en lastani laita.
Siis vannon... ehkä...
Lopputuloksena todettakoon, että taidan olla kasvattamassa lapsestani omaa itseäni. kopiota siitä mitä kestävän kehityksen vissi kannattaja, oma äitinikin, minulle teki. Puisilla autoilla leikkivä, ruskeisiin unisexvaatteisiin puettu, lainavaunuissa istuva lapseni siirtäkööt sitten palasen tätä henkeä aikoinaan eteenpäin.
vko 38
tiistai 26. heinäkuuta 2011
Voihan vaippa.
Meillä on jo kaksi pakettia vaippoja lastenhuoneessa. yksi luonnonmukaisesti nopsasti kompostoituva ja yksi peruspampers. Voihan tsiisus mikä hässäkkä, että ne saatiin ostettua.
Luonnonmukaisesta maatuvista valkeista kaupassa oli vain kaksi vaihtoehtoa. Taapero ja vauvaikäinen. Ok, homma selvä. Otetaan se vauvaikäisen koko. Pampersista valikoimaa oli triplasti enmmän. Tavallista, newbornia, housumallia, kuvioilla ja ilman. Puhumattakaan kokoeroista. Huokaus.
Koin vaippahyllyllä yhtä suuren ja samankaltaisen dilemman, jonka kohtaan aina vessapaperihyllyllä. Haluanko kaksi, kolmi vai yksikerroksista, pehmeää lambia vai vai halvempaa pirkkaa, kuvioita vai ei, valkaistua vai tikuttavaa luontoystävää, isoa vai pientä arkkia. Päädyn aina pirkkaan vihreällä kuviolla ja kolmella kerroksella. Mutta entäs jos ollaankin Lidlissä tai s-marketissa. Hiki nousee pintaan.
Vaippojen kanssa oli siis sama ongelma. Päädyin pampers newborn 3-5 kiloisille kakaroille. Menkööt sillä ensimetrit vaikka päällä seisten vaikkei istuisikaan unelmasti.
Toinen ongelma ovat Isännän intohimo: kestovaipat. Imsevimset ja muut vastaavat ovat oma maailmansa. Mistä en todellakaan tiedä mitään. Yhtään mitään. Koskaan nähnytkään kenenkään tutun lapsella kyseisiä imukkeita. Argh.
Saimme onneksi tuttavapesueelta kaikki vastasyntyneen ja taaperoikäisen kakkaamiseen tarkoitetut vempeleet. Muuten homma olisi kaatunut heti alkuunsa (uskallappa googlata kestovaippa niin kalpenet).
En usko että niitä tarvitsee enää ostaa lisää, mutta kestovaippakasan edessä hiljenee joka tapauksessa taitavinkin askartelija ja sinooperin vakioasiakas.
Näiden ongelmien lisäksi 64,5 neliöinen kolmiomme huutaa armoa puhtaiden tarvikkeiden ja käytettyjen vaippojen säilyttämisratkaisuista sekä tulevasta pyykkivuoresta. Kestovaippapalapelin ratkaisuun on mennyt hetki, mutta nyt ovat kaapit täynnä taiteltuja harsoja ja oheistuotteita sekä varmuudeksi pamperseja. Vielä pitää ratkoa kuka ne vaipat meinaa vaihtaa, varsinkin kakkasellaiset...
Luonnonmukaisesta maatuvista valkeista kaupassa oli vain kaksi vaihtoehtoa. Taapero ja vauvaikäinen. Ok, homma selvä. Otetaan se vauvaikäisen koko. Pampersista valikoimaa oli triplasti enmmän. Tavallista, newbornia, housumallia, kuvioilla ja ilman. Puhumattakaan kokoeroista. Huokaus.
Koin vaippahyllyllä yhtä suuren ja samankaltaisen dilemman, jonka kohtaan aina vessapaperihyllyllä. Haluanko kaksi, kolmi vai yksikerroksista, pehmeää lambia vai vai halvempaa pirkkaa, kuvioita vai ei, valkaistua vai tikuttavaa luontoystävää, isoa vai pientä arkkia. Päädyn aina pirkkaan vihreällä kuviolla ja kolmella kerroksella. Mutta entäs jos ollaankin Lidlissä tai s-marketissa. Hiki nousee pintaan.
Vaippojen kanssa oli siis sama ongelma. Päädyin pampers newborn 3-5 kiloisille kakaroille. Menkööt sillä ensimetrit vaikka päällä seisten vaikkei istuisikaan unelmasti.
Toinen ongelma ovat Isännän intohimo: kestovaipat. Imsevimset ja muut vastaavat ovat oma maailmansa. Mistä en todellakaan tiedä mitään. Yhtään mitään. Koskaan nähnytkään kenenkään tutun lapsella kyseisiä imukkeita. Argh.
Saimme onneksi tuttavapesueelta kaikki vastasyntyneen ja taaperoikäisen kakkaamiseen tarkoitetut vempeleet. Muuten homma olisi kaatunut heti alkuunsa (uskallappa googlata kestovaippa niin kalpenet).
En usko että niitä tarvitsee enää ostaa lisää, mutta kestovaippakasan edessä hiljenee joka tapauksessa taitavinkin askartelija ja sinooperin vakioasiakas.
Mikä tämä on, miten päin se menee, miten tämä kuuluu taitella ja mihin se menee?
Tämäkö viritys muka pitää kakat poissa äidin sylistä ja omasta sängystä?
Eihän se lapsi herranjumala mahdu liikkumaan nämä tupot jalassa!?
Näiden ongelmien lisäksi 64,5 neliöinen kolmiomme huutaa armoa puhtaiden tarvikkeiden ja käytettyjen vaippojen säilyttämisratkaisuista sekä tulevasta pyykkivuoresta. Kestovaippapalapelin ratkaisuun on mennyt hetki, mutta nyt ovat kaapit täynnä taiteltuja harsoja ja oheistuotteita sekä varmuudeksi pamperseja. Vielä pitää ratkoa kuka ne vaipat meinaa vaihtaa, varsinkin kakkasellaiset...
lauantai 9. heinäkuuta 2011
Projekti nimeltä turvakaukalo
Tulipahan taas juoksutettua asiantuntijoita ja liikkeen henkilökuntaa, mutta kannatti. Kotona seisoo nyt upouusi limevihreä ZeroFix turvakaukalo, joka on todistetusti turvallinen.
Olimme vihdoin ja viimein päätyneet liikehtimään turvakaukalon osalta johonkin suuntaan. Olin jo varanut keväällä Mannerheiminlastensuojeluliitolta kaukalon syksyksi vuokralle, sillä uutta emme aikoneet missään vaiheessa hankkia. Nyt, kun vanhempainvaistot alkoivat herätä, eritoten isännällä, alkoi hurja googlaus. Mikä olikaan varaamani kaukalon turvaluokitus?
Kaukalo (en muista enää mikä nimi) ei ollut saanut Autoliiton testeissä parhainta mahdollista, mikä sai pohtimaan toisenlaisen kaukalon hankintaa. Isäntä totesi, että kauheinta olisi, jos kolaritilanteessa vauvalle tapahtuisi jotain, mikä johtuu huonosta kaukalovalinnasta. Hormoniäitihän tästä riemastui ja viritteli kauhuskenaariot esille. MLL:n halpavuokrainen kaukalo siis hylättiin ja uutta piti etsiä.
Kriteerit kasvoivat samalla huolestuneiden vanhempien kohkatessa. Turvallisuutta piti olla. Lisäksi tutut suosittelivat, että kaukalo olisi mahdollisimman kevyt ja isofixkiinnitteinen, kankaat helposti irroitettavissa ja puklun kestävät. Näiden lisäksi olisi kuulemma ehdottoman suositeltavaa, että kaukalossa olisi erillinen jalusta, vyö ja isofix kiinnitykset, joilla se kiinnitetään auton penkille. Siitä vaan kaukalo kainaloon ja menoksi, ilman vöiden kanssa sotkemista. Näppärää ja ilmeisesti joka nykyvanhemman unelma ja pakkohankinta. Siispä sellainen.
Mikä tahansa kaukalo ei myöskään käy, vaan kunnon nykyvanhus tallustaa lastentervikeliikkeeseen Autoliiton suositusten kanssa. Joku Römer tai Maxicosi sen pitää olla. Uutena tällaisen kaukalon hinta on jalustoineen lähemmäs 400 euroa. Auts. Sukulaiskortit on jo aiemmissa hankinnoissa käytetty eikä synttäreitä ole lähimaillakaan, jotta rahallista avustusta heruisi. Hinta katto olisi mielellään puolet tuosta summasta.
Siispä huuto.nettiin. Käytettynä kaukalojalustayhdistelmä maksaa 150. Mutta että onko se kolaroitu, voi herran jumala. En tiedä. Luotetaanko myyjään vai ei? Yhtäkkiä kaikki myytävät kaukalot netissä vaikuttavat potentiaalisilta kolarikaukaloita. Aika paljon vauvallisia kolareita sattunut Suomessa näin huolestuneen vanhemman silmin...
Mitä seuraavaksi? No sukulaiset ja kaveritkin taas kehiin, kenellä on pieniä lapsia? Löytyykö keneltäkään tuoretta kaukaloa joka täyttää kriteerit? Maxicoseja vilisee ympärillämme, mutta kaikki kaukalot ovat toistaiseksi perheillä käytössä. Adoptio ei siis onnistu.
Päädyimme takaisin lastentarvikeliikkeeseen, jossa oli tarjouksessa joku ihmeen ZeroFix -kaukalo jalustoineen. Kaikki näytti hyvältä päällepäin (näin netistä itseoppineen kaukaloasiantuntijan silmin), mutta ongelmaksi muodostui hinta, joka oli miellyttävät 99 euroa. Epäilyt heräsivät tietenkin heti. Tässä on jotakn mätää. Halpa ei voi olla hyvä, eikä turvallinen. Niinpä myyjän iloksi aloitimme kahden päivän piinaamisen, mihin sisältyi massiivinen märä googlausta, autoliitolle soittelua ja myyjän kovistelua. Mikä on turvaluokitus, entä onnistuminen turvatestissä, mitkä ovat suositukset jne jne.
Kyseinen kaukalo herätti lisäksi roimasti kummastusta, sillä netissä kaukalosta ei löytynyt mitään, ei suomeksi eikä maailmankielillä. Ainoa joka kaukalon turvallisuudesta vakuutteli ja kehui oli myyjä. Epäilyttävää. Kunnon kuluttaja ei usko, jos ei google näin myös sano.
Tonkiminen kuitenkin jatkui. Soittorumban jälkeen kävi ilmi, että Zerofix kaukalo on Lastentarvikeliikkeen itsensä maahantuoma, siksi siitä ei ole tietoa netissä. Kaukalo täyttää Suomessa turvallisuusmääräykset hyvässä luokassa, autoliiton testeihin se ei ole vielä ilmeisesti vain päässyt. Lisäksi kaukalon ja kiinnitysalustan runko paljastui samaksi, kuin loistotulokset Suomessa ja Saksassa saanut Brio Primo. Ovaat siis samalta tehtaalta lähtöisin. Päälimateriaaleissa on tosin säästelty, mutta onko sillä niin väliä.
Käytännössä siis ZeroFix osoittautui brändiriisutuksi pirkkaBrioksi.
Bingo, täydellinen hintalaatu -suhde bongattu!
Nyt meilläkin on kaikki kriteerimme, ja osan muidenkin, täyttävä vauvakaukalo ja vieläpä auton väriin sopiva... Puuh, mikä homma!
vko 34
Olimme vihdoin ja viimein päätyneet liikehtimään turvakaukalon osalta johonkin suuntaan. Olin jo varanut keväällä Mannerheiminlastensuojeluliitolta kaukalon syksyksi vuokralle, sillä uutta emme aikoneet missään vaiheessa hankkia. Nyt, kun vanhempainvaistot alkoivat herätä, eritoten isännällä, alkoi hurja googlaus. Mikä olikaan varaamani kaukalon turvaluokitus?
Kaukalo (en muista enää mikä nimi) ei ollut saanut Autoliiton testeissä parhainta mahdollista, mikä sai pohtimaan toisenlaisen kaukalon hankintaa. Isäntä totesi, että kauheinta olisi, jos kolaritilanteessa vauvalle tapahtuisi jotain, mikä johtuu huonosta kaukalovalinnasta. Hormoniäitihän tästä riemastui ja viritteli kauhuskenaariot esille. MLL:n halpavuokrainen kaukalo siis hylättiin ja uutta piti etsiä.
Kriteerit kasvoivat samalla huolestuneiden vanhempien kohkatessa. Turvallisuutta piti olla. Lisäksi tutut suosittelivat, että kaukalo olisi mahdollisimman kevyt ja isofixkiinnitteinen, kankaat helposti irroitettavissa ja puklun kestävät. Näiden lisäksi olisi kuulemma ehdottoman suositeltavaa, että kaukalossa olisi erillinen jalusta, vyö ja isofix kiinnitykset, joilla se kiinnitetään auton penkille. Siitä vaan kaukalo kainaloon ja menoksi, ilman vöiden kanssa sotkemista. Näppärää ja ilmeisesti joka nykyvanhemman unelma ja pakkohankinta. Siispä sellainen.
Mikä tahansa kaukalo ei myöskään käy, vaan kunnon nykyvanhus tallustaa lastentervikeliikkeeseen Autoliiton suositusten kanssa. Joku Römer tai Maxicosi sen pitää olla. Uutena tällaisen kaukalon hinta on jalustoineen lähemmäs 400 euroa. Auts. Sukulaiskortit on jo aiemmissa hankinnoissa käytetty eikä synttäreitä ole lähimaillakaan, jotta rahallista avustusta heruisi. Hinta katto olisi mielellään puolet tuosta summasta.
Siispä huuto.nettiin. Käytettynä kaukalojalustayhdistelmä maksaa 150. Mutta että onko se kolaroitu, voi herran jumala. En tiedä. Luotetaanko myyjään vai ei? Yhtäkkiä kaikki myytävät kaukalot netissä vaikuttavat potentiaalisilta kolarikaukaloita. Aika paljon vauvallisia kolareita sattunut Suomessa näin huolestuneen vanhemman silmin...
Mitä seuraavaksi? No sukulaiset ja kaveritkin taas kehiin, kenellä on pieniä lapsia? Löytyykö keneltäkään tuoretta kaukaloa joka täyttää kriteerit? Maxicoseja vilisee ympärillämme, mutta kaikki kaukalot ovat toistaiseksi perheillä käytössä. Adoptio ei siis onnistu.
Päädyimme takaisin lastentarvikeliikkeeseen, jossa oli tarjouksessa joku ihmeen ZeroFix -kaukalo jalustoineen. Kaikki näytti hyvältä päällepäin (näin netistä itseoppineen kaukaloasiantuntijan silmin), mutta ongelmaksi muodostui hinta, joka oli miellyttävät 99 euroa. Epäilyt heräsivät tietenkin heti. Tässä on jotakn mätää. Halpa ei voi olla hyvä, eikä turvallinen. Niinpä myyjän iloksi aloitimme kahden päivän piinaamisen, mihin sisältyi massiivinen märä googlausta, autoliitolle soittelua ja myyjän kovistelua. Mikä on turvaluokitus, entä onnistuminen turvatestissä, mitkä ovat suositukset jne jne.
Kyseinen kaukalo herätti lisäksi roimasti kummastusta, sillä netissä kaukalosta ei löytynyt mitään, ei suomeksi eikä maailmankielillä. Ainoa joka kaukalon turvallisuudesta vakuutteli ja kehui oli myyjä. Epäilyttävää. Kunnon kuluttaja ei usko, jos ei google näin myös sano.
Tonkiminen kuitenkin jatkui. Soittorumban jälkeen kävi ilmi, että Zerofix kaukalo on Lastentarvikeliikkeen itsensä maahantuoma, siksi siitä ei ole tietoa netissä. Kaukalo täyttää Suomessa turvallisuusmääräykset hyvässä luokassa, autoliiton testeihin se ei ole vielä ilmeisesti vain päässyt. Lisäksi kaukalon ja kiinnitysalustan runko paljastui samaksi, kuin loistotulokset Suomessa ja Saksassa saanut Brio Primo. Ovaat siis samalta tehtaalta lähtöisin. Päälimateriaaleissa on tosin säästelty, mutta onko sillä niin väliä.
Käytännössä siis ZeroFix osoittautui brändiriisutuksi pirkkaBrioksi.
Bingo, täydellinen hintalaatu -suhde bongattu!
Nyt meilläkin on kaikki kriteerimme, ja osan muidenkin, täyttävä vauvakaukalo ja vieläpä auton väriin sopiva... Puuh, mikä homma!
vko 34
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Kyllä isikin osaa jos vähän auttaa
Isille vähän kesäiloa isyyspakkauksesta. Samalla tuli hankittua viimeisimmätkin tarvikkeet kotiin. Enää puuttuu vaippapaketit ja pyllynpyyhintä kosteuspyyhkeet. Koti alkaa olla valmis.
vko 34
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Hello hellokitty!
Nyt on piru irti.
Käytiin tuttava perheen luona, jonka emäntä oli vinkannut kierrätykseen matkalla olevista lastenvaatteista. Perheessä on kaksi suloista 0-2 vuotiasta tyttöä, joten tavarat kannatti katsastaa.
Mennessämme kylään meitä odotti mahtavat kolme säkillista tyttöjen vaatteita. Tartuimme ystävättäreni hoputuksesta toimeen ja aloimme perkaamaan pusseja. Ohjeistuksena oli, että viekää vaikka kaikki, mutta kannattaa tarkastella vaatteiden kuntoa ettei ihan resuisimpia ota mukaan. Ilmeisesti vauva hinkkaanahteriaan niin tomerasti potkupukuihin, että niihinkin ehtii tulla kulumia.
Osassa vaatteista oli kuitenkin hintalaput vielä kiinni. En ole siis ainoa, joka tuntuu haalivan tavaraa yli äyräiden ja pesänrakennusvietin viemänä. Vauvojen saamiseen liittyy ilmeinen kulutusbuumi, joka lähtee välillä hallisemattomana käsistä (varsinkin, kun vaatteiden hankintaan lisätään yli-innokkaat isovanhemmat mukaan, joilta tavaraa virtaa meille päin ehtymättömästi ja vuolaasti).
Tavara oli siis erittäin tasokasta ja miltei kuin uutta. Perkasimme isännän kanssa lattialla istuen pussien sisällöt. Itse otin mukaani valtavan kasan bodyjä, talvihaalarit, villapaitoja ja kaikki mukavat sekä pehmeät housut. Noudatin kaikissa valinnossani neutraalia väriteemaa ja hamstrasin erityisesti kaikkea valkoista. Isäntä valikoi omasta pussukastaan jotakin, mitä en ehtinyt seuraamaan. Tuloksena oli puolitoista ikea-kassillista tavaraa , jotka kattavat lapsen koko enismmäisen ikävuoden ja vähän ylikin. Vau. Vaatehuolet ovat siis lopullisesti ohi. Ja olemme pariskunnalle ison kiitoksen ja viinipullon velkaa. Siis todella ison viinipullon.
Kotona istahdin uudelleen vaatepinojen ääreen ja lajittelin vaatteet kokojen mukaisesti. Kauhukseni kassista paljastui Hellokitty paita ja toinenkin sekä glitterillä varustetut hellokitty sukkikset. Kaikki vaaleanpunaisia. Olinko laittanut vahingossa väärän peratuista pinoista pussiin? Pengottuani koko kasan läpi, oli tuloksena lukuisa määrä vaalenapunaisin koristeluin tai kokonaan vaaleanpunaisia vaatekappaleita omien valkoisten pesukoneen kauhujeni lisäksi. Mitä ihmettä?
Syypää oli isäntä.
Hän hykerteli sohvalla ja kertoi, että herkistyi kaikki vaalenapunaiset vaatekasat nähdessään. Hän oli se, joka oli ujuttanut hellokitty- ja perhoskuvioiset tekstiilit mukaan. Isäntä fiilisteli. Ryökäle!
Meillä on nyt siis vaatekaappi lastenhuoneessa, jonka hyllyjä raottaessa selviää sokealle myyrällekin kumpi on tulossa.
Mutta tätä EI edelleenkään kerrota eteenpäin, erityisesti isovanhemmille tai uteliaille sisaruksille!!
Heitä ei myöskään todellakaan päästetä vaatekaapin lähelle urkkimaan eli pidetään suut supussa.
vko 26
Käytiin tuttava perheen luona, jonka emäntä oli vinkannut kierrätykseen matkalla olevista lastenvaatteista. Perheessä on kaksi suloista 0-2 vuotiasta tyttöä, joten tavarat kannatti katsastaa.
Mennessämme kylään meitä odotti mahtavat kolme säkillista tyttöjen vaatteita. Tartuimme ystävättäreni hoputuksesta toimeen ja aloimme perkaamaan pusseja. Ohjeistuksena oli, että viekää vaikka kaikki, mutta kannattaa tarkastella vaatteiden kuntoa ettei ihan resuisimpia ota mukaan. Ilmeisesti vauva hinkkaanahteriaan niin tomerasti potkupukuihin, että niihinkin ehtii tulla kulumia.
Osassa vaatteista oli kuitenkin hintalaput vielä kiinni. En ole siis ainoa, joka tuntuu haalivan tavaraa yli äyräiden ja pesänrakennusvietin viemänä. Vauvojen saamiseen liittyy ilmeinen kulutusbuumi, joka lähtee välillä hallisemattomana käsistä (varsinkin, kun vaatteiden hankintaan lisätään yli-innokkaat isovanhemmat mukaan, joilta tavaraa virtaa meille päin ehtymättömästi ja vuolaasti).
Tavara oli siis erittäin tasokasta ja miltei kuin uutta. Perkasimme isännän kanssa lattialla istuen pussien sisällöt. Itse otin mukaani valtavan kasan bodyjä, talvihaalarit, villapaitoja ja kaikki mukavat sekä pehmeät housut. Noudatin kaikissa valinnossani neutraalia väriteemaa ja hamstrasin erityisesti kaikkea valkoista. Isäntä valikoi omasta pussukastaan jotakin, mitä en ehtinyt seuraamaan. Tuloksena oli puolitoista ikea-kassillista tavaraa , jotka kattavat lapsen koko enismmäisen ikävuoden ja vähän ylikin. Vau. Vaatehuolet ovat siis lopullisesti ohi. Ja olemme pariskunnalle ison kiitoksen ja viinipullon velkaa. Siis todella ison viinipullon.
Kotona istahdin uudelleen vaatepinojen ääreen ja lajittelin vaatteet kokojen mukaisesti. Kauhukseni kassista paljastui Hellokitty paita ja toinenkin sekä glitterillä varustetut hellokitty sukkikset. Kaikki vaaleanpunaisia. Olinko laittanut vahingossa väärän peratuista pinoista pussiin? Pengottuani koko kasan läpi, oli tuloksena lukuisa määrä vaalenapunaisin koristeluin tai kokonaan vaaleanpunaisia vaatekappaleita omien valkoisten pesukoneen kauhujeni lisäksi. Mitä ihmettä?
Syypää oli isäntä.
Hän hykerteli sohvalla ja kertoi, että herkistyi kaikki vaalenapunaiset vaatekasat nähdessään. Hän oli se, joka oli ujuttanut hellokitty- ja perhoskuvioiset tekstiilit mukaan. Isäntä fiilisteli. Ryökäle!
Meillä on nyt siis vaatekaappi lastenhuoneessa, jonka hyllyjä raottaessa selviää sokealle myyrällekin kumpi on tulossa.
Mutta tätä EI edelleenkään kerrota eteenpäin, erityisesti isovanhemmille tai uteliaille sisaruksille!!
Heitä ei myöskään todellakaan päästetä vaatekaapin lähelle urkkimaan eli pidetään suut supussa.
vko 26
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Pullataikina tai virtahepo
Mitä mitä, yhtäkkiä oloni on muuttunut raskaaksi ja ymmärrän kirjaimellisesti suomenkielisen sanan raskaana tarkoituksen. Tunnen oloni siis raskaana olevan raskaaksi. Olo on painava, kömpelö, isompi, puuskuttavampi ja valtavampi kuin ennen.
Huomaan istuvani kotona mieluiten ilman vaatteen vaatetta, jotta puristava tunne olisi edes hieman pienempi hetken verran. Haaveilen samalla sohvalla löhötessäni joogahousujen vakinaistamista normihousuiksi, sillä ne ovat ainoa vaatekappale, mikä eivät purista. Ihan pelkkää pussilakanaa en vielä kehtaa pukea päälle
Surkuttelen harva se päivä sitä, että en kohta voi enää käyttää ah niin ihania vyötärölle sidottavia vöitäni, sillä paisun työpäivän mittään kuin pullataikina ja tursuan niin rintaliiveistä, kuin vöistänikin yli. Edes kaksinkerroin sidottavaksi tarkoitetuissa punotuissa nahkavöissä ei riitä reikiä laajenevalle rintakehälleni.
Mistä tämä tähän tupsahti? Vielä pääsiäisen tienoilla olotilani oli "pieni" ja kapoinen, suorastaan huomaamaton. Mahani oli vielä tuolloin täysin hallinnassa.
En ole ainoa, kuka muutoksen on huomannut. Ystäväni vessan vaaka näyttää armottomasti todellisuuden. 500g viikossa tarkoittaa sitä, että olen Valtava ja edelleen laajentumassa. Paino on hypähtänyt iloisesti jo 8 ylimääräiseen kiloon. Nämä uudet ystäväni. kilot, naamioituvat vielä toistaiseksi ovelasti pitkään varteeni (ainakin isäntä näin vakuuttalee), mutta lisääntyneen painon tunnen totisesti olemuksessani.
En jaksa enää jumpata, en nousta lattialta ylös enkä istuutua puhisematta auton penkille. Jokainen hidastustöyssy auton etupenkillä istuessa aiheuttaa valtavan massavyörymän kehossani sekä sen perään tuskaisen ähkäisyn. Henkeni pihisee, koska kehkoja on alkanut painaa ylöspäin kipuava riiviö. Myös kylkiluut ja rintalasta ovat kovilla illalla kyljellä maatessa. Tuntuu kuin massani rutistaisi rintalastaa niin, että vasen ja oikea kylkiluurivistö menevät rintojen kohdalla päällekäin. Ihanaa.
Olen myös alkanut vaappua. Mieletöntä!
Mahtavinta tässä on se, että homma on vasta alussa. Tein pienen ekskursion googleen ja laitoin hakusanaksi edessä häämöttävän viimeisen kolmanneksen. Netin tarjoilema tieto oli musertavaa. Tulossa on kolotuksia, massan lisääntymistä, närästystä ahdinkoa, puuskutusta ja entistä kauheampaa rutistumista.
Miten tästä selvitään?
Ainakin aion varustautua kiihtyneeseen muutokseen tällä, jonka juuri lapsen saanut tuttavani ystävällisesti minulle vinkkasi. Pikaostoslistalle siirtyvät myös saumattomat alushousut, kuminauhattomat sukat sekä tregginsit. Viimeisistä älä kysy why god why, vaan ymmärrä tuskani.
Mitä muuta?
vko 25
Huomaan istuvani kotona mieluiten ilman vaatteen vaatetta, jotta puristava tunne olisi edes hieman pienempi hetken verran. Haaveilen samalla sohvalla löhötessäni joogahousujen vakinaistamista normihousuiksi, sillä ne ovat ainoa vaatekappale, mikä eivät purista. Ihan pelkkää pussilakanaa en vielä kehtaa pukea päälle
Surkuttelen harva se päivä sitä, että en kohta voi enää käyttää ah niin ihania vyötärölle sidottavia vöitäni, sillä paisun työpäivän mittään kuin pullataikina ja tursuan niin rintaliiveistä, kuin vöistänikin yli. Edes kaksinkerroin sidottavaksi tarkoitetuissa punotuissa nahkavöissä ei riitä reikiä laajenevalle rintakehälleni.
Mistä tämä tähän tupsahti? Vielä pääsiäisen tienoilla olotilani oli "pieni" ja kapoinen, suorastaan huomaamaton. Mahani oli vielä tuolloin täysin hallinnassa.
En ole ainoa, kuka muutoksen on huomannut. Ystäväni vessan vaaka näyttää armottomasti todellisuuden. 500g viikossa tarkoittaa sitä, että olen Valtava ja edelleen laajentumassa. Paino on hypähtänyt iloisesti jo 8 ylimääräiseen kiloon. Nämä uudet ystäväni. kilot, naamioituvat vielä toistaiseksi ovelasti pitkään varteeni (ainakin isäntä näin vakuuttalee), mutta lisääntyneen painon tunnen totisesti olemuksessani.
En jaksa enää jumpata, en nousta lattialta ylös enkä istuutua puhisematta auton penkille. Jokainen hidastustöyssy auton etupenkillä istuessa aiheuttaa valtavan massavyörymän kehossani sekä sen perään tuskaisen ähkäisyn. Henkeni pihisee, koska kehkoja on alkanut painaa ylöspäin kipuava riiviö. Myös kylkiluut ja rintalasta ovat kovilla illalla kyljellä maatessa. Tuntuu kuin massani rutistaisi rintalastaa niin, että vasen ja oikea kylkiluurivistö menevät rintojen kohdalla päällekäin. Ihanaa.
Olen myös alkanut vaappua. Mieletöntä!
Mahtavinta tässä on se, että homma on vasta alussa. Tein pienen ekskursion googleen ja laitoin hakusanaksi edessä häämöttävän viimeisen kolmanneksen. Netin tarjoilema tieto oli musertavaa. Tulossa on kolotuksia, massan lisääntymistä, närästystä ahdinkoa, puuskutusta ja entistä kauheampaa rutistumista.
Miten tästä selvitään?
Ainakin aion varustautua kiihtyneeseen muutokseen tällä, jonka juuri lapsen saanut tuttavani ystävällisesti minulle vinkkasi. Pikaostoslistalle siirtyvät myös saumattomat alushousut, kuminauhattomat sukat sekä tregginsit. Viimeisistä älä kysy why god why, vaan ymmärrä tuskani.
Mitä muuta?
vko 25
perjantai 15. huhtikuuta 2011
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Check!
Ja niinhän siinä kävi, että vauvatavarat tipahtivat taivaalta suoraan syliini! Juuri sopivasti puolivälin rajapyyykin saavutettuamme.
Ah tätä onnen päivää! Rakas enoni tyhjensi kevätsiivouksen hurmassa oman autotallinsa, kotinsa, kellarinsa, vinttinsä ja kolme muuta ekstrakellaria suoraan meidän auton takakonttiin ja saaliiksi saatiin seimisänky, rattaat, juoksurattaat, syöttötuoli ja itkuhälytin. Check, check, check ja hankintalista sen kuin lyhenee!
Kuskattuamme tavarat kotiin siihen kolmanteen huoneeseen, tuntui olo aivan kummalliselta. Siellä ne lasten kamat nyt killuvat, vailla minkäännäköistä tarkoitusta moneen kuukauteen. Ähinän ja kantamisen päätyttyä iski miltei nolostus ja hävetys. Voi ei, jos joku näkee nämä kamat, hävettää! Onneksi huoneessamme on ovi, jonka voi sulkea vieraiden saapuessa. Tällöin kukaan ei näe, että neurotic brain on taas ollut aikaisessa ja haalinut itselleen kasan tavaraa. Its better too early than too late!
Ainiin, ylläribonarina saatiin myös vanha babysitteri, jonka retrous on päätä huimaava. Buustasin sitä vielä uudella päälikankaalla aikani kuluksi:
vko 20
Ah tätä onnen päivää! Rakas enoni tyhjensi kevätsiivouksen hurmassa oman autotallinsa, kotinsa, kellarinsa, vinttinsä ja kolme muuta ekstrakellaria suoraan meidän auton takakonttiin ja saaliiksi saatiin seimisänky, rattaat, juoksurattaat, syöttötuoli ja itkuhälytin. Check, check, check ja hankintalista sen kuin lyhenee!
Kuskattuamme tavarat kotiin siihen kolmanteen huoneeseen, tuntui olo aivan kummalliselta. Siellä ne lasten kamat nyt killuvat, vailla minkäännäköistä tarkoitusta moneen kuukauteen. Ähinän ja kantamisen päätyttyä iski miltei nolostus ja hävetys. Voi ei, jos joku näkee nämä kamat, hävettää! Onneksi huoneessamme on ovi, jonka voi sulkea vieraiden saapuessa. Tällöin kukaan ei näe, että neurotic brain on taas ollut aikaisessa ja haalinut itselleen kasan tavaraa. Its better too early than too late!
Ainiin, ylläribonarina saatiin myös vanha babysitteri, jonka retrous on päätä huimaava. Buustasin sitä vielä uudella päälikankaalla aikani kuluksi:
vko 20
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)