Perinteitä perinteistä

Nimiäiset lähestyvät. Ei siis kirkolliset kastajaiset, vaan maalliset pakanajuhlat.

Toinen meistä ei kuulu kirkkoon ja toinenkin empii. Siksi tulevaa sukupolvea ei kasteta. Mutta mitä sitä enempää perustelemaan, jokaisella on valinnan vapaus, oikeus ja oma tahto.

Mutta voi kiesus niitä juhlia ja niihin piiloutuvaa perinteiden savottaa. Nimiäiset aiheuttavat enemmän kismaa kuin odotin. Pandoran lipas on alkanut pikku hiljaa raottua mitä lähemmäksi juhlat tulevat. Ongelmat eivät sunkaan ole minun ja Isännän virittämiä vaan ylläri ylläri suku pistää taas hanttiin.

Kismoja lentelee ovista ja ikkunoista. Yksi niistä on itse pitopaikka. Nimiäsjuhlat pidetään vanhempieni kotona. Perus kerrostaloasunnossa. Vaihtoehtona olisi isännän puolen molempien vanhempien kodit, jotka ovat suorastaan linnoja verrattuna lapsuuden kotiini. Syy valintaan oli se, että hääjuhlamme oli rakkaan anopin luona. Nyt on äitini vuoro hössöttää.

Paikan valinta ei kuitenkaan suju mutkitta. Anoppi purnaa, miksi hänen kotiaan ei taas valittu. Olisi kuulemma sopinut perinteisiin kun häätkin olivat jo hänen luonaan. Hän oli jo sitäpaitsi ahtinyt ostaa uuden olohuoneen pöydän ja tuolitkin ristiäisiä (prkl nimiäisiä) varten. Appeni puolestaan haluaa myös juhlat kotiinsa. Heillä kuulemma olisi vielä enemmän tilaa tarjota. VArsinkin enemmän kuin lapsuuden kodissani.

Huokaus. Ei kiitos, kiitos ja ei. Teemme toisin, paikka on jo päätetty, piste. Älkää valitko puolestamme, osaamme ihan itse.

Tarjoilustakin väännetään kättä. Äidilläni on etuajo-oikeus, sillä hän toimii emäntänä. Äitini pyysi isännän puolen suvun naisilta leipomisapua. Anopilta kakkua ja appiukon uudelta naisystävältä suolaista piirakkaa, kasvista kenties. Anoppi rynnisti oitis Stokkalle, lempiputiikkiinsa, ja valitsi saman kakun kuin häissämme oli. Pitäähän nimiäisissä jotakin romanttista perinnettä olla ja yhtäläisyyttä nuoren parin häihin.

Wtf, häihin? Tämä on eri juhla, eri henkilölle, eri teemalla. Sitäpaitsi ilmeisen yliromantisoitu hääkakkumme oli heräteostos, vailla tuntien maistelukokeiluja ja harkintaa. En siis koe mitään tunnesiteitä kakkuumme, tuskin muistan mikä se oli. Mutta samapa tuo, kai sama kakku kelpaa uudelleen vieraille...

Suolaisen piirakan kohdalla törmäsimme piilossa kyteneisiin tuntemuksiin. Appeni vaimoke kieltäytyi piirakan teosta ja haluaa tehdä juhliin pullakranssin, jonka keskellä on keksejä. Ei siis sitä mitä pöytään tarvitaan, vaan sitä mitä suvun edesmennyt mummo on aina tuonut tarjoille kaikkiin juhliin. Hänen muistolleen siis. Ja syyksi vaimoke tokaisi, että pitäähän juhlissa nyt herranjumala edes jotain perinteistä olla!


Appiukkoni puolella kytee selvästi angsti nimiäisiä kohtaan. Ne ovat liian moderni juhla heille. Tämä purkautuu ulos sitten kiukutteluna, kapinana ja pullakranssina. Ei millään pahalla, mutta kuka tänä päivänä edes syö pullaa, kranssista, ja mitkä ihmeet pikkuleivät siinä keskellä? Tuskin mummo nousee haudastaan jos sitä ei tänä vuonna tarjotakaan. No, teen piirakan itse, tuokoot mitä huvittaa.

Homma meinasi jatkua samalla sävelellä koskien kastepukua. Tottakai sillä pitkää perinteinen kastepuku olla, pääsi lipsahtamaan isäni suusta. Onneksi tämä perinne katkesi nopeasti, sillä sukumme perinteinen pitsiunelma seikkaili jossain isoisäni siskolla Oulussa eikä hän halunnut sitä toimittaa. Oli kuulemma hänen lastenlastenlastensa mekko, ei enää meidän käytettävissä.

Hyvä niin. Kastemekko on kristillinen enkä halua astua kenenkään kirkollisen varpaille käyttämällä sitä edes symbolisesti nimiäisissä. Kyllä meiltä löytyy anyway omiakin kolttuja kotoa. Olen kuitenkin satavarma, että tähän mekkoasiaan palataan vielä uudelleen isännän suvun puolelta. Täytyy kaiketi nostaa puolustusjärjestelmän hälytystasoa jo valmiiksi. Salettiin nimiäispäivänä ilmestyy yllätyshörhelö jostain kulman takaa.


Perinteet ovat ihan mukavia, mutta pitääkö ne ottaa väkisin, tahtomattakin mukaan? Entä jos haluan perustaa uuden perinteen, ihan ikioman, vaikka nimiäisten muodossa? Eikö saa tehdä näin, pitääkö aina mennä ja tanssahdella suvun harppujen mukaan? Miksi näistä asioista ei voi neuvotella järjen äänellä, vaan aina pitää ryhtyä teutaroimaan välittömästi?

Puuh. Kaikki hyvin, kunhan lapsemme saa vain sen nimensä, mikä näissä juhlissa aluperin on koko pointti. Sen lisäksi tuokaa vaikka kymmene pullakranssia, syön ne sitten yksin, vaikka en pullasta yhtään välitä.