Voihan vaippa.

Meillä on jo kaksi pakettia vaippoja lastenhuoneessa. yksi luonnonmukaisesti nopsasti kompostoituva ja yksi peruspampers. Voihan tsiisus mikä hässäkkä, että ne saatiin ostettua.

Luonnonmukaisesta maatuvista valkeista kaupassa oli vain kaksi vaihtoehtoa. Taapero ja vauvaikäinen. Ok, homma selvä. Otetaan se vauvaikäisen koko. Pampersista valikoimaa oli triplasti enmmän. Tavallista, newbornia, housumallia, kuvioilla ja ilman. Puhumattakaan kokoeroista. Huokaus.

Koin vaippahyllyllä yhtä suuren ja samankaltaisen dilemman, jonka kohtaan aina vessapaperihyllyllä. Haluanko kaksi, kolmi vai yksikerroksista, pehmeää lambia vai vai halvempaa pirkkaa, kuvioita vai ei, valkaistua vai tikuttavaa luontoystävää, isoa vai pientä arkkia. Päädyn aina pirkkaan vihreällä kuviolla ja kolmella kerroksella. Mutta entäs jos ollaankin Lidlissä tai s-marketissa. Hiki nousee pintaan.

Vaippojen kanssa oli siis sama ongelma. Päädyin pampers newborn 3-5 kiloisille kakaroille. Menkööt sillä ensimetrit vaikka päällä seisten vaikkei istuisikaan unelmasti.

Toinen ongelma ovat Isännän intohimo: kestovaipat. Imsevimset ja muut vastaavat ovat oma maailmansa. Mistä en todellakaan tiedä mitään. Yhtään mitään. Koskaan nähnytkään kenenkään tutun lapsella kyseisiä imukkeita. Argh.

Saimme onneksi tuttavapesueelta kaikki vastasyntyneen ja taaperoikäisen kakkaamiseen tarkoitetut vempeleet. Muuten homma olisi kaatunut heti alkuunsa (uskallappa googlata kestovaippa niin kalpenet).
En usko että niitä tarvitsee enää ostaa lisää, mutta kestovaippakasan edessä hiljenee joka tapauksessa taitavinkin askartelija ja sinooperin vakioasiakas.

Mikä tämä on, miten päin se menee, miten tämä kuuluu taitella ja mihin se menee?

Tämäkö viritys muka pitää kakat poissa äidin sylistä ja omasta sängystä?

Eihän se lapsi herranjumala mahdu liikkumaan nämä tupot jalassa!?

Näiden ongelmien lisäksi 64,5 neliöinen kolmiomme huutaa armoa puhtaiden tarvikkeiden ja käytettyjen vaippojen säilyttämisratkaisuista sekä tulevasta pyykkivuoresta. Kestovaippapalapelin ratkaisuun on mennyt hetki, mutta nyt ovat kaapit täynnä taiteltuja harsoja ja oheistuotteita sekä varmuudeksi pamperseja. Vielä pitää ratkoa kuka ne vaipat meinaa vaihtaa, varsinkin kakkasellaiset...

Vauvanvaate

Viikolla 14 ostamani pöllökuvioinen (oikeasti ne oli pingviinejä ja jäniksiä, mutta en ehtinyt kaupassa piiloillessani niin tarkasti niitä tulkita) vauvanvaate on ottanut paikakseen keittiön pöydän. Se lepää siinä juhlallisesti levitettynä ja rypyt siististi oiottuna hoitaen tärkeää tehtäväänsä. Sen tehtävä on tällä hetkellä muistuttaa joka aamu meitä siitä, että jotakin tulee tapahtumaan tässä taloudessa tulevan kevään ja kesän aikana.

Itse olen käynyt säännöllisesti taputtelemassa tätä kyseistä riepua, oikomassa sen jo valmiiksi sileää pintaa vielä sileämmäksi ja availemassa turhan tärkeänä sen viittä eri nappia (olen kohta napinavauksen asiantuntija). Olen myös mittaillut mahtuuko 56 senttisen puvun mahdollisesti kokonaan tulevaisuudessa täyttävä juttu sykkyrälle laitettuna mitenkään mahaani, siis jos se olisi näin iso, mitä se tietenkään ei voi olla. Tämän pohdinnan tosin jätin nopeasti kesken, sillä kuulin oman syntymämittani, joka oli reippaasti päälle 54 cm.

Vaate sai lopulta hyvin positiivisen vastaanoton Isännältä. Kun Isäntä sitten vihdoin palasi hiihtoreissulta vaate odotti kiltisti  keittiön pöydällä. Odotin kädet täristen minkälaisen kommentin saisin tästä omituisesta ostoksesta. Olisiko se: ääh, mikä tämä on, tämähän on aivan liian aikaisin / kallis / hempeä / pelottava / outo / ei niin meitä.

Reaktio oli kuitenkin se, että Isäntä katseli aluksi vienosti vihertävää asustetta hieman kauempaa kiertäen varmuudeksi koko pöydän pienen turvavälin kera. Puolen tunnin päästä yllätin mieheni kuitenkin katsomasta asustetta hieman lähempää. Isäntä hypisteli potkupukua ja näytti mittailevan sitä insinöörimäisen tarkasti. Kysyin lopulta että mitä touhuat. Vastaus oli kovin hellyyttävä:

Aattele, että tähän sisälle tulee kohta jotakin, joka on osa sinua ja minua.

Ooh.

vko 16

Harjoittelua

Päätin tänään harjoitella lapsen saamista ja äidiksi tulemista.

Koska raskauteni on ollut aivan ihmeellisen oireeton ja mahastakaan ei näy vielä merkkiäkään, on oloni ollut välillä jopa sangen irrationaalinen raskaudesta puhuttaessa. Mikään kehossani ei viittaa lapsen saamiseen eikä mikään liion kotonammekaan. Toki viime vuoden aikana kotiimme on vaivihkaa eksynyt vanha aarikan lastenrattasiin kiinitettävä puinen ukko, joka on minun vanha, sekä puinen kilpikonnapalapeli, jonka ostin Prahasta. Mutta nämä eivät yksinään viesti valmistautumisesta äidiksi, vaan pikemminkin alkavasta puuleluaddiktiostani.

Siispä tänään päätin olla urhea ja harjoitella lapsen saamista. Käydessäni ruokaostoksilla citymarketissa huomasin kassoille valuessani lastenvaateosaston. Tämä osasto on niitä alueita cittarissa, mihin en ole koskaan eksynyt. Siis ikinä. Osasto on aina tarjonnut minulle yhtä paljon virikkeitä, kuin ruuvi- ja mutterisektori iki-ihanassa K-raudassa.

Tavaroita kärräillessäni alelaareja ainaisesti tarkkailevat silmäni kuitenkin harhautuivat tälle osastolle ja kas, siellähän oli rekillinen alennuksessa oleviavaatteita. Vauvojen vaatteita. Nopeasti tarkistin, ettei tuttuja ollut lähipiirissä ja sujahdin rekin luo vaivihkaa, jossa oli - ooh  - vain kahdeksalla eurolla tavaraa myynnissä. Hetken hypistelyn jälkeen tuntui siltä, että olin aivan väärässä paikassa. Katselin epätoivoisena Tutan potkupukuja (tai bodeja, mikä lie asusteen nimi ikinä nyt on!), joiden kokoluokituksesta minulla ei ollut mitään aavistusta. Oikeasti ei mitään! Kokoja oli tarjoilla 56,62 ja 68 senttisille. Mistä hemmetistä minä tietäisin minkä kokoinen roikale sieltä oli tulossa. Tai ylipäätään minkäkokoisia ne roikaleet keskimäärin ovat?!?!?

Pienen pähkäilyn ja epämääräisen silmämääräisen mittailun jälkeen otin pöllökuvioisen vihreän valkoisen asusteen kärryyni, joka oli kokoa 56 cm. Valintakriteerinä toimi lähinnä kivanoloinen kuosi vaatteessa. Totesin itsekseni, että no, pare olla tuon pituinen jööti sitten tulossa. Toivottavasti asu sopii sille edes ekan viikon ajan.

Kotona länttäsin asun keittiön pöydälle ja jäin hykerrellen odottamaan Isännän kotiintuloa ja reaktiota. Omani oli lähinnä se, että kiertelin asua kuin kissa kuumaa puuroa tietämättä kuitenkaan mitä ihmettä sille aioin tehdä.

Vaatteen ostaminen tuntuikin hieman teennäiseltä. Mitä ihmettä teen jo nyt vauvatavaralla, kun aikaa asian konkretisoitumiseen on vielä puolisen vuotta? Masennukseen vaipumatta totesin urheasti, että tätä täytyy vielä harjoitella. Ei kukaan ole äiti syntyessään. Koska en itse koe minkäännäköistä kiintymystä tai kiinnostusta vauvatavaroihin, täytynee kiinnostusta herätellä vielä jonkin aikaa. Samoin tätä äitiyttä, jota täytyy makustella erityisen hissukseen ja perusteellisesti.

vko 14