keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Pullataikina tai virtahepo

Mitä mitä, yhtäkkiä oloni on muuttunut raskaaksi ja ymmärrän kirjaimellisesti suomenkielisen sanan raskaana tarkoituksen. Tunnen oloni siis raskaana olevan raskaaksi. Olo on painava, kömpelö, isompi, puuskuttavampi ja valtavampi kuin ennen.

Huomaan istuvani kotona mieluiten ilman vaatteen vaatetta, jotta puristava tunne olisi edes hieman pienempi hetken verran. Haaveilen samalla sohvalla löhötessäni joogahousujen vakinaistamista normihousuiksi, sillä ne ovat ainoa vaatekappale, mikä eivät purista. Ihan pelkkää pussilakanaa en vielä kehtaa pukea päälle

Surkuttelen harva se päivä sitä, että en kohta voi enää käyttää ah niin ihania vyötärölle sidottavia vöitäni, sillä paisun työpäivän mittään kuin pullataikina ja tursuan niin rintaliiveistä, kuin vöistänikin yli. Edes kaksinkerroin sidottavaksi tarkoitetuissa punotuissa nahkavöissä ei riitä reikiä laajenevalle rintakehälleni.

Mistä tämä tähän tupsahti? Vielä pääsiäisen tienoilla olotilani oli "pieni" ja kapoinen, suorastaan huomaamaton. Mahani oli vielä tuolloin täysin hallinnassa.

En  ole ainoa, kuka muutoksen on huomannut. Ystäväni vessan vaaka näyttää armottomasti todellisuuden. 500g viikossa tarkoittaa sitä, että olen Valtava ja edelleen laajentumassa. Paino on hypähtänyt iloisesti jo 8 ylimääräiseen kiloon. Nämä uudet ystäväni. kilot, naamioituvat vielä toistaiseksi ovelasti pitkään varteeni (ainakin isäntä näin vakuuttalee), mutta lisääntyneen painon tunnen totisesti olemuksessani.

En jaksa enää jumpata, en nousta lattialta ylös enkä istuutua puhisematta auton penkille. Jokainen hidastustöyssy auton etupenkillä istuessa aiheuttaa valtavan massavyörymän kehossani sekä sen perään tuskaisen ähkäisyn. Henkeni pihisee, koska kehkoja on alkanut painaa ylöspäin kipuava riiviö. Myös kylkiluut ja rintalasta ovat kovilla illalla kyljellä maatessa. Tuntuu kuin massani rutistaisi rintalastaa niin, että vasen ja oikea kylkiluurivistö menevät rintojen kohdalla päällekäin. Ihanaa.

Olen myös alkanut vaappua. Mieletöntä!

Mahtavinta tässä on se, että homma on vasta alussa. Tein pienen ekskursion googleen ja laitoin hakusanaksi edessä häämöttävän viimeisen kolmanneksen. Netin tarjoilema tieto oli musertavaa. Tulossa on kolotuksia, massan lisääntymistä, närästystä ahdinkoa, puuskutusta ja entistä kauheampaa rutistumista.

Miten tästä selvitään?

Ainakin aion varustautua kiihtyneeseen muutokseen tällä, jonka juuri lapsen saanut tuttavani ystävällisesti minulle vinkkasi. Pikaostoslistalle siirtyvät myös saumattomat alushousut, kuminauhattomat sukat sekä tregginsit. Viimeisistä älä kysy why god why, vaan ymmärrä tuskani.

Mitä muuta?

vko 25

4 kommenttia:

  1. Täällä samoja tuntemuksia, eilen peilailin itseäni oikein ajan kanssa ja herttinen ku huomasin, että mullahan on melko iso maha, mistä ja koska se on siihen tullu?? :O

    Olo on kun olisi raskaana ja mieleen tuleeki, että kun vauva painaa nyt kilon verran ja takana on kuusi kuukautta, edessä vielä kolme kuukautta ja vauva moninkertaistaa painonsa puolet lyhyemmässä ajassa... Kohta sitä ollaan to-del-la raskaasti raskaana!! Ei jalka enää nouse samaan malliin kuin hetki sitten vaan meinaa kompastua pikkukiviinkin vaikka tiedostaa esteen edessään ja yrittää varoa :D

    Ja mitä vaatteisiin tulee... Mukavuus alkaa pikkuhiljaa voittaa tyylikkyyden ja siksi kotona onkin niin ihanaa löhötä soffalla :D

    VastaaPoista
  2. Todellakin, mukavuus alkaa ottaa kohta vallan siististä ulkomuodosta. Ostin jopa kesäksi jättiläismäisen säkiltä näyttävän kaapumallisen kesähameen, johon verhoutua tuskaisen kuumalla säällä. Siis sellaisen, jota en normaalisti missään pukisi päälleni...

    tää on nyt matka kohti räjähtänyttä äitilookkia..

    VastaaPoista
  3. Jos haluat kokea hetkisen keveyttä, niin vedessä sen raskauden unohtaa, Mä ostin raskausuimapuvunkin, jos haluat sovittaa, niin sovitaan tapaaminen...

    VastaaPoista
  4. Vesielementti kuulostaa hyvältä ja voisinkin harkita sitä uikkaria. Oman päällelaittamisesta ei kannata enää haaveilla ja bikineistäkin joutuu jo valitsemaan eripariset ylä- ja alaosat jotta löytää jotakin päällepantavaa...

    VastaaPoista