Puulelut ja äiti-identiteetti

Nykyajan kasvatusihanteet, boheemit cityvanhemmuudet, ovat jokseenkin mielestäni ylitseampuvia, vaan kuinkas kävikään omien ajatusteni kanssa?

Vannoin aikanaan, ennen kuin testitikku väläytteli kahta punaista viivaa, että jos joskus lapsia on tullakseen niin tähän hömpötykseen en kyllä lähde mukaan. Kirppikset, secondahndit, ympäristöasiat jne ovat lähellä sydäntäni, mutta totaalikieltäytyjää muovin suhteen minusta ei saa.

Olen aina ollut jonkin sortin välimaaston kulkija. Kierrätettävä kauppakassi ei yksinään minusta mielestäni vielä ekojumalaa tee, toisaalta, sekin on jo itsessään valinta. Jos ekologisista, yhteiskuntaa tai ympäristöä vähemmän kuormittavista vauvakamoista on hötyä minulle, ne ovat helppokäyttöisiä ja hinnaltaan sopusuhtaisia laatuunsa verrattuna olen in. Muutoin, unohtakaa. En ole kovin kummoinen ekocitymom.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Tarkkailin aikojen alussa kestovaippailijoita vinkein ilmein. Kuinka nuo jaksavat, kauhea vaiva, haju, pyykki ja sotku. Yök. Not for us. Kuinkas ollakkaan, jos lastenhuoneen laatikostoomme kurkkaa tätänykyä, löytää sieltä 20 harsoa, 6 imsevimse-mikälietä, nippa-nappa kiinnitysrenksuja ja hoitoliinoja. Hmmm. Meistä taitaa tulla sittenkin näitä kestohörhöjä. Ihan vahingossa.

Toinen cityboheemin vanhemman tunnusmerkki ovat ruskeisiin vaatteisiin puetut lapsukaiset. Sukupuolineutraalius kukoistaa ja lasten nimistäkään ei aina tiedä ovatko lapset tyttöjä tai poikia. Myös vanhemmat ovat ristineet itsensä susi- ja karhuemoiksi, jotta tulkinta on molemminpuolisesti madollisimman vaikeaa. Ja toisaalta yksinkertaista. Vanhemmat ovat vanhempia oli kyseessä äiti tai isä.

Sosiologiminäni on osoittanut yllätyksekseni heiveröistä kiinnostusta sukupuolineutraaliin kasvatukseen (karhuperheeksi emme kuitenkaan ole lähtemässä). Ruskeita ja mustia vaatteita löytyy kaapista viikattuna aika runsaasti, mutta päävärit pysyvät toistaiseksi vielä vihreän ja valkoisen puolella. Vaaleanpunaisesta sosiologiminäni ei innostu. Oma lapsuuteni on myös ollut varsin sininen ja vihreä. Myös erityisesti lelujen suhteen se on ollut autoinen ja dinosauruksinen. Barbeja ei kodista löytynyt, paitsi jättikokoinen barbiferrari. Koen, että poikien värit, leikit ja lelut ovat olleet portti johonkin tuntemattomaan ja avanneet vastasukupuolen kulttuuria enemmän kuin mitä olisin pelkillä vaaleanpunaisilla nukeilla tavoittanut. Julistankin, että omasta lapsuudestani viisastuneena kodissani kaikki värit ovat sallittuja ja tytöt saavat leikkiä autoilla ja pojat nukeilla (jos näikseen lapsea itseään kiinnostaa). Sukupuolineutraalius olkoon siis läsnä lievennettynä muotona, sukupuolimonimuotoisuutena.

Olen myös pannut merkille, että valveutunut nykyvanhempi panostaa myös kierrätykseen ja ekologisiin materiaalivalintoihin. Kirppikset ovatkin ihan jees, jos sieltä joskus sattuisi löytämään jotain ja varsinkin jos hietsun myyjät olisivat ystävällisiä ja tinkisivät edes jostakin tuotteestaan. Kirppikset taitavat olla vain niin hot ja in nykyään, että tuotteilla on miltei uudenveroiset hintalaput. Eikä hinnoista jousteta.

Kirppisten sijaan olenkin kolunnut fridan, kierrätyskeskuksen sekä ystävien ja sukulaisten komerot. Tuloksena on se, että vain yksi artikkeli kodissamme on ostettu, muut saatu tai kierrätetty. Lisäksi materiaalivalinnoissa ovat kummasti kotiimme eksyneet niin biohajoavat vaipat, hoitoliinat että koirankakkapussitkin (viimeiset ei siis vauvan käyttön). Kuulostaa hälyttävän piilocityboheemilta.

Ja puulelut. Oh, my god. Ajattelin että niissä menee raja. Vahat ja uusvanhat puulelut ovat hirmuinen hitti. Niistä mäksetaan paljon ja ne katoavat ensimmäisinä kirppiksiltä. Niihin en lähde. Kunnes äitini raahasi meile säkillisen omia vanhoja puuleluja. Mistä seurasi paha kierre, jonka seurauksena jotenkin niitä nyt vain sattuu tulvimaan meidänkin kaapeista. Tilasin muun muassa juuri lisää puisia palikoita netistä lastentarvikekirppiksen kautta. Toisaalta oma lapsuuteni on ollut käpylehmiä täynnä, eli veri vetää ymmärrettävästi kolisevia puisia esileegoja kohden.

Vaikka äiti-identiteettini tuntuukin näin tarkasteltuna olevankin hämmentävän ekologinen, ympäristötietoinen ja kierrätykseen painottuva citymom menevät überboheemit steinerkoulut jo överiksi. Niihin en lastani laita.

Siis vannon... ehkä...

Lopputuloksena todettakoon, että taidan olla kasvattamassa lapsestani omaa itseäni. kopiota siitä mitä kestävän kehityksen vissi kannattaja, oma äitinikin, minulle teki. Puisilla autoilla leikkivä, ruskeisiin unisexvaatteisiin puettu, lainavaunuissa istuva lapseni siirtäkööt sitten palasen tätä henkeä aikoinaan eteenpäin.

vko 38