Rakas morttelini

Olen aina haaveillut isosta, painavasta kivisestä morttelista. Sellaisesta jonka ökyversiot on tehty marmorista ja jotka painavat kuin synti. Tällaisessa kettumaisimmatkin mustapippurit tai neilikat menevät muusiksi muutamassa hetkessä. Mikään ei pysäytä sen jauhamisvoimaa.

Samalta tuntuu tällä hetkellä lantiossani. Rakkaan lapsemme pää on muuttunut morttelin hiertimeksi ja lantioni sen kuppiosaksi. Riivare painaa kuin synti alaspäin ja hinkkaa säännöllisesti päällään lantionpohjaa.

Tämä saa aikaan mielenkiintoisia reaktioita varsinkin kävellessä. Sätkähtelen ja pysähtelen milloin missäkin lenkin aikana. Tuntuu siltä, kuin lapseni tahtoisi ilman avautumisvaihetta tunkea maailman nyt ja heti paikalla. Erityisesti tämä on hauskaa ollessani liikkeellä yksin ja mahdollisemman julkisella, avoinaisella ja ihmistäyteisellä paikalla. Miltei kiljahtaen nousen yhtäkkiä varpailleni keskellä Tapiolan Heikintoria. Tekisi mieli vajota tuskasta polvilleni siinä kaikkien edessä.

Toettuani ikävästä pistoksesta jatkan yritän jatkaa tyylikkään viileänä matkaani, jolloin sama tapahtuu muutaman metrin päässä uudelleen. Jos joku ei ensimmäisellä kerralla huomannut nykivää askellustani, tulee se huomatuksi viimeistään toisella, kolmannella tai ties kuinka monennella ähkäisyllä sen jälkeen.

Ahaa, nämä ovat niitä liitoskipuja. Luulin, että tähän asti ilmennyt nivustaipeiden kuumotus ja jomotus olisi taas yksi euroopan helppoen raskauksiin kuuluvan odotukseni ihanuuksia. Kuka tahansa kestää pikku jomotuksen nivusissa, joogallakin saa pahempia särkyjä aikaiseksi. Mutta ei, ne olivat vain alkusoittoa teräville vihlaisuilla down under. Ai saakeli.

Rakas pieni huhmareen petkeleeni, riiviöni takaraivo, porautuu suoraan ytimeen ja  v e n y t t ä ä lantioni liitoksia minkä ehtii. Luulin, että joogasta olisi apua tähän, mutta saan kuin saankin osani loppuraskauden ihanuuksista. Riiviö, olet taas nimensi ansainnut.

Mutta fine, tee sitten niin, otan rauhallisemmin kävelyretkillä, mutta vain sillä ehdolla, että venytät sitten niin maan hemmetisti. Tilaa on tultava kunnolla!! Puolentoista viikon päästä on laskettu aika ja pare olla paikat silloin verryteltynä ja vetreinä tai äiti on pirun vihainen!

vko 39