perjantai 19. elokuuta 2011

synnytyspeikko hukassa


Totesin tässä isännälle viikko sitten, että synnytysahdistukseni on jotenkin paussilla tai poistunut. En ole ehtinyt näin viime päivinä kovinkaan ahdistua enää niinkään tulevasta, siitä kaikesta kivusta ja sörkkimisestä mitä minulla on edessäni, vaan ajatukset harhailevat aivan muualla.

Totesin tämän johtuvan kenties osittain siitä, että en ole kertakaikkiaan enää ehtinyt ahdistua. Olen järjestänyt itselleni niin paljon puuhaa ja tekemistä, että synnytyspelko ei ole mahtunut kalenteriini enää hetkeen.  Ompelukone on surissut, pyykinpesukone jyllännyt ja kirjaston ovet käyneet niin tiheään, että aikaa ei ole ollut rakentaa kauhuskenaarioita sillä volyymillä kuin aiemmin.

Itseaiheutetun kiireen lisäksi kasvava uteliaisuus siitä, mikä on edessä on osaltaa tukahduttanut tai lieventänyt pelkoani. Tavallaan sitä haluaa päästä koettamaan omia rajojaan niin hurjan kokemuksen edessä, mikä oletettavasti synnytys on. Uteliaana huomaan myös pohtivani ilokaasun tai epiduraalin käyttökokemusta sekä ylipäätään muita konsteja mitä voisin kuvitella käyttäväni kivun kanssa selviämiseksi. Tahdon yhä enenevissä määrin päästä ikään kuin kokeilemaan miltä synnytys tuntuu ja mitä se oikein on. Mikä on se kaaos ja tuska, josa kaikki äidit oikein puhuvat? Tietenkin yhtenä motivaattorina on se, että palkinnoksi saa lopulta syliinsä pienen ipanan, mutta se alkaa jo olla jonkin sortin itsestään selvyys...

Myös tukalalla ololla alkaa olla merkitystä asian kanssa. Pelätä ei ehdi, koska tästä olosta haluaa päästä jo eroon. Mahaa kivistää ja se tuntuu aika ajoin todella raksaalta ja hankalalta. Lonkat ovat myös ajoittain kovilla sekä kummallisia paineen tuntemuksia on ollut jo aivan riittämiin. Lapsivesien meno keskellä kauppakeskusta ei enää yhtäkkiä hirvitäkään niin paljoa, sillä jos se johtaa lapsen syntymään, otan sen rastin melkein mielelläni vastaan.

Kaiken kaikkiaan tämä odottamisen loppupuoli on niin intensiivistä odottamista että tuntien laskemisen ohella ei ehdi pelätä. Kai tämä jonkin sortin lunnon synnytyspelon lieventämismenetelmä on, en tiedä, mutta minulla se ainakin on toiminut kiitettävästi.


2 kommenttia:

  1. Aika hyvin sen tulevan synnytyksen unohtaa. Minulla kävi aika huonosti koko homman kanssa. Minut käynnistettiin kolmesti (!) ja oli sairaalassa yli viikon, mutta maanantaina vauva vihdoin tulla tupsahti. Synnytys oli todella erikoista, en olis osannut kuvitella mitään sellaista. Tänään olisi ollut laskettu päivä. Todennäköisesti tulen perustamaan vauvablogin tämän nimen alle, kunhan elämä helpottaa.

    VastaaPoista
  2. Allekirjoitan todellakin kommentistasi sen, että synnytys oli jotain niin erikoista, että huimaa jälkeen päin sitä pohtiessa. Aika special. Täytyy vielä hieman sulatella sitä.

    Onneksi teilläkin ilmeisesti kaikki on hyvin. Sillä ei ole mitään väliä tuleeko vauva maailmaan etuperin, takaperin, sivuttain tai keskeltä mahaa. Kunhan kaikki osalliset voivat tapahtuman jälkeen hyvin =)

    VastaaPoista