sunnuntai 7. elokuuta 2011

Isä synnytysmoodissa

Isäntä on siirtynyt viime viikkoina synnytysmoodiin. Jopa ehkä hieman enemmän kuin minä.

Meillä ei enää nähdä yhtäkään olutta tai viinilasia isännän kädessä iltaisin tai edes viikonloppuisin. Isäntä nautiskelee onnellisena samaa limpparia kuin minäkin tai heittelee annostellut kuohuviinit vaivihkaa piha-aitojen yli puskiin, jos vieraaksi kutsunut isäntäväki ei ymmärrä hänen ilmaisemaansa kohteliasta kieltäytymistä alkoholista. Ja tämä ei siis johdu monsterivaimosta, joka olisi kieltäynyt kaiken huvin!

Isäntä on tiukasti siirtynyt lähtökuoppiin. Valmiina singahtamaan matkaan, kun puhelu tulee. Autossakin on jo turvakaukalo valmiina asennettuna. Hyvä ettei nokka käännettynä kohti kättäriä. Kaukalo saa tosin meidät edelleen hämmästymään joka kerta kun istumme autoon. Mikä tulla takapenkillä oikein on, olemmeko väärässä autossa?

Isäntä pitää myös puhelinta tiiviisti mukana. Niin töissä kuin punttiksellakin. Jos olen ehtinyut kahdesti soittaa ilan vastausta tulee paniikinomainen tarkistussoitto heti takaisin. Vaikka keskeltä työkokousta. Onhan kaikki hyvin, eikö lähdetäkään vielä?

Sairaalakassin sisältöäkin isäntä välillä tarkistelee, että kaikki on varmasti vimpan päälle.Vimeksi sinne laitettiin isännälle oma kirja mukaan. Kaupasta käytiin myös ostamassa litran mustikkakeitto, joka napataan sitten jääkaapista kassiin. Keiton päiväys tarkistettiin huolella: 14.9.2011. Tärkeä kriteeri oli, että se säilyy yli lasketun ajan ja siitä vielä pari viikkoa, jos menee yliaikaiseksi.

Maanpäällisten valmisteluiden lisäksi isäntä käy läpi henkistä valmennusta. Vauvalehtiä luetaan, kasvatusoppaat kuluvat ja kavereilta kysytään neuvoja. Tuleva synnytys on myös porautunut rassukan aivopoimuihin niin tiiviisti, että hän on alkanut nähdä siitä unia. Jopa kahtena yönä peräkkäin.

Isäntä varustautuu selvästi räjähtävään lähtöön. Itse olen yrittänyt rauhoitella, että synnytys käynnistyy tuskin vauhdikkaasti, ehkä pikemminkin laiskan vetelehtivästi. Ei siis syytä huoleen, etteikö sairaalaan ehdittäisi. Mutta minkäs tälle voi, edessä on jokseenkin tuntematon koettelemus, joka itse kutakin (lue: minua) hieman hermostuttaa. Ikinä ei tiedä mikä päivä ja millä tavoin sitä lopulta poksahtaa. Hyvä siis, että edes toinen meistä on valmiina taistoon.

2 kommenttia:

  1. Kiva, että miehelläsi riittää kiinnostusta asiaan! Itseäni hiukan ärsyttää ja huolettaakin, kun ei tuo oma puolisko ole mitään aiheesta lueskellut/kysellyt, vaikka yritän välillä tunkea jotain nenän alle luettavaksi. Meillä mies ei vaan taida kaivata tiedollista antia asiaan valmentautuakseen. Mun pitäisi vain hyväksyä erilaiset tavat valmistautua ja luottaa siihen, että hän osaa intuitiivisesti toimia järkevästi synnytyksessä (myös minun avukseni). Minulla taas menee päivittäin paljon aikaa ja keskittymistä synnytykseen valmistautumiseen. En sitten tiedä, onko siitä loppupeleissä mitään hyötyä/apua, mutta jos tällä valmentautumisella edes vähän itseluottamusta saisi, niin ei se hukkaan mene.

    VastaaPoista
  2. Olen huomanut, että tunkeminen ei aina auta. Ehkä se johtuu siitä, että tulee tungettua epäolennaisia asioita (siis miehen mielestä), vaikka ne itselle olisivat juuri se synnytyksen ydin ja tärkein kohta.

    Ei meilläkään Isäntä tiedä synnytyksen kolmen eri vaiheen kulusta kuin pääkohdat. Mutta ei sen väliä, tärkeintä onkin, että turvaistuin on paikallaan autossa ja tieteenkuvalehti pakattuna sairaalakassiin. Tämä on hänen tyylistään valmistautumista =)

    VastaaPoista