Sunnuntai illalla tupsahti maailmaan pieni 10. pisteen tyttö. Siitä päivästä lähtien jokainen päivä, tunti, minuutti ja sekunti ovat olleet täyden kympin arvoisia. Euroopan top 5 helpoimpiin kuuluvaa raskautta seuraa loogisesti hemmetin helppo synnytys ja hiton helppo lapsi. Isäntä puhui insinöörikielellä jostain optimaalista lineaarisesta jostakin eli suomeksi hyvä seuraa hyvää, se kasautuu.
Neuvolatäti totesi ihmeissään, kun kuuli että oltiin tultu paikalle kävellen, siis neljä päivää synnytyksen jälkeen, että sunnuntaina syntyneistä käytetään leikkisästi nimitystä syntynyt hopeavadilla. Siis kultalusikka in the ass. Niin hyvin kuulemma näytti menevän vauvalla, äidillä ja koko perheellä. Sitä saa kuulemma hieman jo hehkuttaa.
Sylissä köllii tällä hetkellä hampaaton Galapagossaarten 100 -vuotista jättiläskilpikonnaa muistuttava lapsi. Tämä valloittava imuriksikin tituleerattu tapaus on kärsivällinen, vähä-ääninen ja suhteellisen hyvä nukkuja. Mitä muuta voikaan toivoa? (vähemmän kakkaa kiitos rakas paskatykkimme.)
Kuulemma ekat 2 viikkoa voivat olla vaarallisen helpot, jolloin tuudittaudutaan pettävään helppouden tunteeseen. Niinpä tylilleni uskollisena olen taas aivan varma, että aikarajan ylitettyä pieni kuolakoalamme, mahdoton maitohirmu, kasvattaa vähintäänkin pikkiriikkiset koliikkisarvet otsaan ja huuto alkaa, hermot menee ja lapsen hankita-ajatukset kirotaan alimpaan tuonelaan.
Sen näkee pian.
Siihen asti; ai kun elämä on hemmetin mugavaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti