äitiysloma-angsti

Ei tän näin pitänyt mennä.

Äippäloman piti olla mahtavaa omaa aikaa juuri sitä ihanaa itseensä keskittymisen aikaa, jolloin voi tehdä mitä vain mitä huvttaa ja vain itsensä vuoksi. Tarkoitus oli nähdä mahdollisimman paljon kavereita, käydä desingmuseossa, visiteerata Ars 2011, istuksia rannalla, shoppailla pikkiriikkisen ja nautiskella elämästä kaiken luovan ja ihanan lempitouhun merkeissä. Vielä kun voi.

Todellisuus on ollut se, että isännän mentyä töihin, olen käyttänyt suurimman osan ajastani isännänkaipuun lisäksi kotona kyhjöttämiseen. Olen maannut sohvalla, tuijotellut kattoa, lukenut jo kaiken minkä hamstrasin ennen kesälomia ja kohta siivonnutkin kaiken minkä voi. Tänään yllätin itseni parahtamasta heti aamusta töihin lähtevälle isännälle, joka urheasti tyhjensi tiskikonetta, että älä vie mun kotitöitä!!

U s k o m a t o n t a

Siis älä vie kotitöitä, jotta minulle jäisi jotain tekemistä, kun isäntä on töissä. Siis kotitöitä. Hamstraan näköjään jo niitä. Tilanne on vakava.

Äippälomalla onkin yllättäen hieman tylsää. Mammiksella oleva oneräänlaisessä välitilassa. Toisaalta kroppa (ainakin omani) funkkaa entiseen malliin, toisaalta pikkukolotuksia alkaa jotulla. Mieli tekisi puuhata, mutta ei oikein jaksa organisoida itseä liikkeelle kodin ulkopuolelle. Päivät lipuvat helposti vauvahaaveisiin ja erittäin epäilyttäviin kuinka nopeutan synnytystä -googlauksiin.

Olenkin aikani kuluksi laatinut listan kaikista inhottavista tehtävistä, jotka voisin tehdä kotona ollessani. Jääkaapin siivous, superimurointi&moppaus, lastenvaatteiden järjestys, koiran harjaus ja pesu, lampun vaihto, seinien reikien paikkaus, terassin öljyäminen, artikkelin viimeistely (ainoa työjuttu listalla ja ainoa jota ei meinaa saada tehdyksi, koska aivoni ovat tätä nykyä pumpulia), tyynyjen pesu, keittiön kaappien järjestely, etc. Nyt lista hupenee inhottavan äkkiä ja joudun hidastelemaan, etten tekisi kaikkia heti ensimmäisten kahden ä-lomaviikon aikana. Ikinä meillä ei koti ole ollut näin täsmäkunnossa.

Siivouksen ja rästihommien teon ohella tuhoan aikaani leipomiseen, mikä ei otdellakaan ole ollut ominta alaani. Kokkaamiseen saa nimittäin kätevästi kulutettua aikaa. Leivon pullaa, paistan pannaria, keitän kiisseliä, väsään innoissani hedelmäsalaattia plus työstän kaikkia muita päivittäisiä sapuskoja ja lounaita haltioissani. Pölyttyneet keittokirjat ovat nykyään suorastaan jännittäviä romaaneja, joita ahmin pitkin päivää (ja joista seuraa sivuoireena myös ruuan ahmintaa).

Keittiöäksönin ohella olen myös tavannut ystäviäni, mutta en oikein kauaa jaksa heidän kanssaan seurustella. Ajatukset ovat edelleen enenevissä määrin hieman hajallaan ja järki katoamassa vauvanbodyjen viikkauksen myötä. Minusta ei ole mielekkääksi keskustelijaseuraksi enää kauaa.

Olen myös rohkeasti reissannut hieman kodin ulkopuolella, jottei homma menisi ihan neljän seinän sisällä homehtumiseksi. Eilen kauppareissun yhteydessä iski kuitenkin alkukantainen paniikki. Mitä jos vedet läikähtävät keskellä kauppakeskuksen käytäviä Espritin liikkeen edessä. Mitä jos synnytys starttaa keskellä kaupan hedelmätiskiä. Mitä jos riiviö raivottaa itsensä pihalle keskellä Tiimaria. Mitä teen? Kuka vie minut kotiin? Mistä saan isännän paikalle? Yhtäkkiä aktiivinen reissaus ja designmuseo sekä kiasma kaupungin ytimessä eivät enää tunnu turvallisilta vaihtoehdoilta. En millään haluaisi supistusten alkaessa matkata naama punaisena ähisten bussilla kotiin.

Pare siis pysyä lähellä kotia.
Ja siivota. Edelleen.

Huoh. Tänään kyytiä saavat sitten pihan rikkaruohot. Luovan tekemisen Got to do -lista pienenee.

vko 37