Isän uni

Isäntä kuorsaa. Joka yö. Ja valvottaa muutenkin vessakäyntien takia varsin rikkonaista yötäni. Aamuyöstä, vuudestä puoli kuuteen kuuntelin taas vaihteeksi rohisevaa kurkkuäännähtelyä, kunnes päätin nousta ylös ja valmistelemaan aamutoimia.

Isäntä heräsi puoli tuntia tämän jälkeen ja kertoi nähneensä juuri ennen heräämistään unta vauvasta. Hän näki unta, että olimme hankkimassa lasta, mutta jouduimme turvautumaan keinohedelmöitykseen alkuvaikeuksien vuoksi. Hedelmöitysklinikalla tehtiin päätös, että istutetaan varmuudeksi meidän molempien mahoihin alkiot kasvamaan. Tämä lisäsi kuulemma onnistumisprosenttia. Minulle hedelmöitys tehtiin ensin ja hänelle seuraavaksi.

Uni jatkui siten, että minun mahani alkoi kasvamaan, mutta hänen ei. Unessa tunnelma oli kuulemma ollut ontto. Hän epäonnistui ja minä sain alkaa odottamaan yhteistä vauvaa.Pettymys isännän oman mahan turpoamattomuudesta oli ollut unessa kova. Vauvan eteen oli tehty töistä ja käyty hedelmöityksessä asti, mutta turhaan. Unessa hän kuulemma oikein tunsi konkreettisesti, kuinka alkio istutettiin hänenkin mahaansa, mutta mitään siitä vaivannäöstä ei kuitenkaan loppujen lopuksi itänyt.

Isäntä on itse saanut alkunsa keinohedelmöityksessä, mihin uni varmaan osaltaan pohjaa. Enemmän veikkaan unen kumpuavan isän roolista suhteessa raskaana olevaan äitiin. Tulkitsen unen jonkin moiseksi tulevan isän ulkopuolisuuden kokemukseksi, jossa äiti saa jatkuvasti tuta tulevan jälkeläisen liikkeet, mahan kasvun ja äidiksi tulemisen fyysiset muutokset. Isä jää tästä kaikesta paitsi.


Hmm. Miten tähän pitää nyt oikein suhtautua. Ottaa Isäntä vieläkin enemmän mukaan vauvahommaan? Vai rinnastetaanko tämä uni niihin minun näkemiini hormoniuniin? Siinä missä itse panikoin unissa tupakanpoltosta, näkee isäntä tällaisia unia. Hyrrääkö siis Isännälläkin hormonit korkealla ja yhtä solmussa kuin minullakin?

Ehkä tämä on ihan vain normaalia isäksi tulemisen pohdintaa ja isäroolin peilausta. Siihen on varmasti sekoittunut hieman ulkopuoliseksi jäämisen pelkoa, mikä tuntuu ihan luonnolliselta. Lohdutinkin Isäntää aamulla, että en meinaa omia vauvaa itselleni, vaan päin vastoin. Jos hän niin haluaa niin leikkikööt ja hoivatkoon niin paljon, kuin ikinä jaksaa. Mienaan ilomielin nukkua ja levätä nämä kaikki hetket!!

Ja onha se Meidän vauva, ei Minun.

Isännällä menossa vko 29

Made by Isäntä ja Minä

Toisesta ultrasta lähtien on ollut kummallinen olo. Mahassa kasvaa jotakin, jonka minä ja isäntä olemme kahdestaan saatu aikaiseksi. Ihan vain me kaksi. Yhdessä.

Kun ultrakuvaa katseli, jossa sintti sätki livenä ei voinut muuta kuin ihmetellä. Siinä kölli pikkuihminen, joka koukisteli polviaan ja könysi omia aikojaan. Siis ihan oikeasti ihminen, oikea, ehta, elävä ja onnistunut. Pistää oikein mietityttämään, kuinka on mahdollista, etten meinaa töissä saada aikaiseksi raporttia, tuskailin aikoinaan graduni kanssa, en meinaa välillä osata edes appelsiinia kuoria saatika kouluttaa miedän kotona olevaa hurttaa. Mutta ihmisen teko kyllä onnistuu.

Okei, jeesiä saatiin vähän biologialta ja soluthan ne siellä itsekseen pikkuriiviön ovat jakautumalla kasanneet, mutta kuitenkin. Alkuvoima ja rakennusainekset tulivat meiltä. Vanhemmilta.

Jaksan päivittäin ihmetellä sitä, miten vatsassa oikeasti on jotakin, mistä puolet on minun ja puolet isännän peruja. Fyysinen ulkomuoto ei ole edes ainoa mihin ihmetys päättyy, vaan edessä on monen vuoden kasvatustaisto ja oppien siirto. Sosiaalisen olemuksen muodostus ja psyykkisen puolen kasaus. Näistäkin osassa on täysin biologialla ja ympäristöllä oma valtansa, mutta koen silti, että vanhempina meillä on suuri vaikutus tyhjänä tauluna syntyvän lapsen muotoon. Yhdessä luonnon kanssa.

Diggailen Anna Puuta, ja yhdessä hänen debyyttilevynsä biiseistä tiivistetään hienosti kuinka ihmeelliseltä elämä tuntuu. Itse en tunne uskontoa ja kirkkoa omakseni, mutta tulkitsen kappaletta omasta näkökulmastani. Kun Luojan tilalle vaihtaa vaikka sanan Luontoäiti tai Äiti Maa, tulee biisistä merkitykseltään täydellinen:

Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
Hän ei muuta tehnytkään
Heräs aikaisin, otti kynän käteen
Rupes siinä piirtämään

Päivä kului, mut hetkenkään lepoa
Piirtäjä ei kaivannut
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut
Mestari valmisti sut
 

Se kuva oli kaunis
Oi, ihme suorastaan
Muodon jumalaisen sai
Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun
Päde kuolevaisten lait

Niille jotka yhä epäilevät Luojaa
Sanon vastaukseksi vaan
Että jos ne edes kerran näkis sinut
Kaikki rupeis uskomaan 

(Anna Puu, Mestaripiirros)

Lapsia saadaan, ei tehdä

Mietin kotimatkalla töistä, kuinka pitkä aika siitä onkaan, kun aloimme isännän kanssa harkitsemaan jakaantumista. Tästä on aikaa jo miltei vuosi. Jos lapsenteko olisi ollut itsestäänselvyys olisi meillä jo nyt pieni nyytti kainalossa tai vähintäänkin toinen jalka synnytyssalissa.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin nopealla tahdilla kuin aluksi kuvittelin. Oli vaikea hyväksyä, että lapsia saadaan, ei tehdä. Ne tulevat kun ovat tullakseen ja sellaiseen elämäntilanteeseen, mitä ei voi ennalta tietää.

Olin aluksi suunnitellut hyvin tarkasti, mihin saumaan lasten hankinnan olisi hyvä osua. Suunnittelin ja järjestelin projektit töissä siten, että tilanne olisi mahdollisimman optimaalinen. Ei keskeneräiseksi jääviä projekteja, ei työpaikan vaihtoa, ei määräaikaisuuksia jne jne. Ehdin vielä suunnitella senkin, kuinka kätevää olisi saada lapsi kesän alussa, siten kesälomat sun muut menisivät juuri nappiin.

No, kuten tiedämme tilaus laitettiin tuolloin menemaan, mutta vastaus jumittui postiin ja tuli vasta nyt perille. Jouduin tämän myötä hyväksymään sen, että lapsen tuleminen menee muiden asioiden edelle ja jyrää tullessaa omatoimisesti kalenterin tyhjäksi.

Näin on käynyt myös nyt. Olen juuri vaihtanut työpaikkaa ja aloittanut vuoden vaihteessa uuden mittavan ja supervaativan projektin, jossa toimin avainasemassa. Projekti on läsnäoloa vaativa ja tarvitsee pitkää yhtenäistä ajatusta sen kulusta. No, sopimuksen allekirjoitettuani ensimmäinen tehtäväni on ilmoittaa esimiehelleni olevani raskaana. Heti kun 12 viikkoa tulevat täyteen aion viedä tämän "suru-uutisen" hänelle ja toivon parasta: älä suutu, hermostu, pety.

Tätä en todellakaan suunnitellut meneväksi näin, mutta ajoitukselle en voinut mitään. Ensi syksyn olen jo joutunut mielessäni varaamaan kuolalle ja vaipoille.Tämä lapsi oli otettava, kun se kerran ilmoitti tulostaan, sillä toisesta mahdollisuudesta ei voi tietää, onko siitä takeita.

Tämä on myös jotain, mitä en halua missata. Projektimaailman uskon menevän eteenpäin ilman minuakin.

Addiktio vuoristorataan

No voi juma, tuntuu että elämä vauvantekohomman kanssa on yhtä vuoristoradalla hillumista. Nimen omaan sellaista, hullun kiilto silmissä hillumista, mitä voi kutsua jo vuoristorata-addiktioksi. Homma sisältää niin paljon tunteita itkusta toivoon että oikein kauhistuttaa. Ja tässä sitä taas istuksitaan ja toivutaan edellisestä takaiskusta toiveet taas ihmeen korkealla. Ja ihan v a p a a e h t o i s e s t i.

Vuoristoradan ylämäet eli hyvät hetket on superhyviä, täynnä adrenaliinia ja onnea. Silloin peitto suhisee ja loppu ajasta vilkuillaan vaivihkaa kohti lääkekaappia yrittäen hillitä suunnatonta anti-inhimillistä testaustarvetta: joko kaksi viivaa ilmestyisivät nyt tikkuun. Entä nyt?    

Nyt?                          Nyt?                                       ??

Huonot hetket puolestaan on todella huonoja. Niin kuin muutama viikko takaperin. 

Nyt on sitten taas hyvien odotteluhetkien aika ja seistään jälleen vuoristoradan lähtöpuomilla. Ensi viikolla on taas aika tehdä Testi (isäntä määräsi, että testausta ei suvaita todellakaan ennen sitä, vaikka itse jo lähes kuolaan testien perään apteekissa, kuin uusien kenkien perään konsanaan) ja sitten katsotaan päättyykö hurjakurun ylämäki ensimmäiseen nousuun.  Täähän alkaa mennä jo pelottavasti rutiinilla...

Jokos, jokos?

Mitä tapahtuukaan, kun nuoripari kohtaa, seurustelee pitkään ja saa koko suvun kiinnostumaan tekemisistään?
No, ensin pällistellään ja tutustutaan puolin sun toisin, sanotaan käsipäivää ja illallistetaan. Sitten alkaa oikea anoppi- ja appiehdokkaisiin tutustuminen sauna/teatteri-illoissa, viskin tai kuplivan kera (riippuen anoppilan perinteistä). Pikkuhiljaa astuu kuvioihin loppusuku ja kas kummaa lopulta alkaa nuorenparin peruspiina: no koskas meette naimisiin?

Tämän vaiheen onnistuin alkuun ohittamaan tokaisulla: heti kun joku maksaa häät. Törkeää, tiedetään, mutta en jaksanut kuunnella kuuden vuoden seurustelun jäälkeen enää yhtään kommenttia. Lopulta meni hermot ja häät järjestettiin pikavauhtia. Kaikkien anoppien ja sukulaisten kauhuksi. Hykertelin itsekseni että hah, siitäs saitte, prinsessahäitä ei tuulut eikä sukulaiset päässeet kuukausikaupalla fiilistelemään nuorenparin suurta rakkauden kliimaksia. Vihkitilaisuuteen osallistui vain viisi ihmistä: tuomari, me ja kaasobestmanit. Thats it.

Häiden jälkeen ovela muuvimme paljastui huonommaksi kuin osasin odottaa. Hääkyselyt kylläkin loppuivat, mutta äkkihäät tarkoittivat rakkaille vanhuksillemme ilmiselvää yllätysperheenlisäystä. Anoppi hypettikin itsensä heti häiden jälkeen hurmokseen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun häiden jälkeen katosin muutamaksi kuukaudeksi maan alle (ihan normaalisti kesälomille), oli soppa valmis. Kesän lopulla rakas anoppini (siis ihan oikeasti rakas, vaikka näin nyt tilitänkin) tunkaisi itsensä hätäpäissään uuden sisustussuunnitelman kera kylään. Ihmettelin miksi kahvi ei maistunut. Pian tajusin, että kyse ei ollut kahvista, vaan jostain muusta. Tajusin vasta loppuvierailusta, että mahani oli tarkkailun alaisena. Olinkin jo kotvan aikaa ihmetellyt miksi sen katse harhailee koko ajan keskivartalossani...

Näitä on kertynyt vuoden mittaan jo muutama vastaavanlainen esimerkki. Olen ratkonut tilanteen kylässä ollessani kaappaamalla koko viinipullon (pahimmillaan konjakkipullon) viereeni ja nauttinut ison lasillisen irvistellen uteliaille katseille.  Joskus jopa toisenkin heti perään jotta vakuuttavuus olisi taattu. Viimeksi ärähdin veljelleni, joka kyseli sukulaispojan rippijuhlissa kaikkien vieraiden edessä että jokos, jokos? Hiuppuhetket koin, kun viime keväänä oltiin kyläilemässä sukulaisilla ja kesken hulppeaa päivällistä naamaani läväytettiin kysymys: oletteko lopettaneet jo ehkäisyn? WTF!?!

"Joo ollaan, tahdotteko tietää vielä asennot missä mambotaan? Olisiko antaa neuvoja?"