No voi juma, tuntuu että elämä vauvantekohomman kanssa on yhtä vuoristoradalla hillumista. Nimen omaan sellaista, hullun kiilto silmissä hillumista, mitä voi kutsua jo vuoristorata-addiktioksi. Homma sisältää niin paljon tunteita itkusta toivoon että oikein kauhistuttaa. Ja tässä sitä taas istuksitaan ja toivutaan edellisestä takaiskusta toiveet taas ihmeen korkealla. Ja ihan v a p a a e h t o i s e s t i.
Vuoristoradan ylämäet eli hyvät hetket on superhyviä, täynnä adrenaliinia ja onnea. Silloin peitto suhisee ja loppu ajasta vilkuillaan vaivihkaa kohti lääkekaappia yrittäen hillitä suunnatonta anti-inhimillistä testaustarvetta: joko kaksi viivaa ilmestyisivät nyt tikkuun. Entä nyt?
Nyt? Nyt? ??
Huonot hetket puolestaan on todella huonoja. Niin kuin muutama viikko takaperin.
Nyt on sitten taas hyvien odotteluhetkien aika ja seistään jälleen vuoristoradan lähtöpuomilla. Ensi viikolla on taas aika tehdä Testi (isäntä määräsi, että testausta ei suvaita todellakaan ennen sitä, vaikka itse jo lähes kuolaan testien perään apteekissa, kuin uusien kenkien perään konsanaan) ja sitten katsotaan päättyykö hurjakurun ylämäki ensimmäiseen nousuun. Täähän alkaa mennä jo pelottavasti rutiinilla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti