Vieraalta planeetalta

Kotimme on viimeisten viikkojen aikana täyttynyt vieraista. Niitä on tullut sisään ovista ja ikkunoista, niin paljon, että on pitänyt pitää vierasvapaita päiviä, jotta päivärutiineista saisi tolkkua. Onnitteluita on myös satanut naamatusten, puhelimitse, kortein, kukkasin ja kaverien kertomana.

Huomiosta häiriintyneenä hullaantuneena olen joutunut mm. laittamaan puhelimeni äänettömälle joksikin aikaa. Siis viimeisen kuukauden ajaksi. En uskalla vieläkään laittaa sitä päälle sillä tekstiviestejä ja puheluita satelee päivittäin. Iiihanat isovanhemmat ja ystäväni ne siellä kilkuttelevat, osa monesti päivässä, ja vaativat saada viimehetken speksejä: miten menee, miltä tuntuu olla ekat päivät yksin kotona, miltä äitiys nyt tuntuu, miten vauva voi, onko kasvanut?

Hyvin menee, kiitos edelleen samaa rataa päivästä toiseen, äitinä on ihan mukavaa ja vauva ei ole kasvanut kuin muutaman hätäisen sentin, mutta kas kysykäähän olenko minä kaventunut!?

Huomion keskipisteenä on ihan kiva olla, mutta vieraat ja kysymystulva on ehtymätön. Ensimmäisten kahden viikon jälkeen pidimme muutaman päivän vierastauon. Ei ketään kylään. Tästä innostuneena jouduimme vain ojasta allikkoon ja tajuamattamme siirsimme vain vääjäämätönät. Seuraavalla viikolla ihmisiä tulvikin kahta kauheammin, osa tuli kahdesti saman viikon aikana, osa päivistä oli jopa tuplabuukattuja.

Emme millään meinanneet ehtiä tutustua omaan vauvaamme, kun ovikello vain soi ja soi ja soi. Hankalinta tuttava-aallossa oli se, että teki mieli sanoa kaikille, että tulkaa päiväsaikaan, kun vauva nukkuu, sillä en jaksa istua sohvalla tissi rimpuilevan ipanan suussa ja yrittää puhella henkeviä.

(Niin, ja jos tulette, tuokaa omat pullat, sillä emme ehdi käydä edes itsemme takia kaupassa.)
 
Tietenkään tämä ei toiminut. Ihmiset ovat päiväsaikaan töissä ja pääsevat kylään vasta kuuden aikaan. Jolloin me tietenkin valmistauduimme uupuneina yöpuulle. Yllättävää kyllä osa vieraista ymmärsi lähteä, kun mustat silmänalusemme vain tummenivat iltaa kohden. Muutama viihtyi kuitenkin luoname niin pitkään, että jouduimme miltei niskapersotteella heittämään heidät ystävällisesti hymyillen kotiinsa. Ihanaa että kävitte, mutta voisitteko mitenkän jo poistua, en jaksa enää jutella...

Kun ensimmäinen ja toinen vierastaalto, eli ensin sukulaiset sitten ystävät ja tutut, oli hoidettu pois alta alkoi kolmas aalto. Tämä meinasi, että kaikki alkoivat lähetellä kutsuja tulla kylään.

Tulkaahan kylään päiväsaikaan? Ei kiitos, harjoittelemme ensin edes neuvolaan menoa.
Tulkaa meille syömään, vaikka ensi lauantaina klo seitsemän illalla? No ei kiitos tällä kertaa, en usko että voin rauhassa istua pöydässä ilman, että rintavarustukseni on osa kattausta.
Tulkaa sitten edes rapujuhliin mökillemme 20 muun vieraan kanssa? NO EI KIITOS.

Ihanat vieraat, ihanat ystävät, ihana että joku muistaa. Mutta huh, olen aivan poikki! Aikalisä!!