Vaatekaappidilemma

Jo odotusaikana kohtasin kimurantin dilemman vaatekaappini sisällön kanssa. Sitä mukaa kun vanhat vaatteet jäivät pieniksi uusia ulottuvuuksia kurkottelevan kehoni tieltä, piti uusille kummallisille räteille raivata tilaa rakkaasta vaatekaapista.

Vaatekaappini valtasi yllättäen ei niin omantyyliseni vaatteet, jotka hävisivät niin määrässä kuin laadussakin "vanhoille" omille vaatteilleni. Tilalle tulivat kerrankin vaatteet, joissa käytännöllisyys vei voiton ulkonäöstä. (Kyllä isini oli kerrankin ylpeä tyttärestään). Paidat vaihtuivat tilaviksi, housut venyviksi ja sukat jäivät pölyttymään kaapin pohjalle. Myös alusvaatteet kokivat mullistukset. Rintsikoita jatkettiin jatkokappaleilla ja alushousut, no, laajenivat.

Hyvästellessäni lievästi sanottuna kireähköjä pillifarkkujani ja soluttaessani uusia mamastretchejä joukkoon, mutisin samalla farkuilleni lohduttavaa mantraa siitä, että kyllä ensi syksynä vielä nähdään. Jätin hyllyn myös muutaman henkireiän mamavaatteiden rinnalle. Jotenkin muutama kireähkö paita piristi isojen horisontaalisesti haastavien säkkien rinnalla.

Vaatekaappi oli koko kesän kaaoksessa. Hyllyillä notkui vaatteita, jotka eivät enää mahtuneet päälleni, mutta joita säilöin henkireikänä empiretyylisten äitiysvaatteiden vierellä. Loppukesästä päälleni ei mahtunut enää kuin kahdet mamahousut ja kolme paitaa, joita kierrätin epätoivoisesti päivästä toiseen.

Nyt vihdoin lehtien kellastuessa palasin uteliaana vaatekaapilleni. Pengoin äitiysvaatteet hyllyiltä tilaa viemästä ja kasasin kesävaatteet säilöttäväksi. Toivonrikkaana tongin myös keväällä pois pakkaamani normivaatteet esille ja hypistelin tavallisia farkkujani. Pikaisen mittauksen jälkeen totesin, että en kuitenkaan edes uskalla koettaa niitä vielä päälleni, ehkä kuukauden päästä. Mamafarkut kelvatkoon siis vielä hetken.

Masentuneena huomasin pakkaavani myös ison osan omista vaatteistani vielä hetkeksi säilöön. Vaatekaappiini oli näet muuttanut uusi vaatekerta. Imetysvaatteet. Normipaitani ovat sangen ihania, mutta eivät mitenkään imetykseen sopivia. En millään halua kääriä koko ylätorsoani paljaaksi jossain kaupungilla, vaan tarvitsen salaluukullisia paitoja. Ja napitettavia paitoja. Ja avokauluksisia paitoja.

Siispä vaatekaappini hyllyt pursuavat taas jotakin, joka on näppärää imetyksessä, mutta ei minun tyylistäni. Lapsiperheen ainainen kirous, käytännöllisyys, vie omistani voiton, mutta onneksi voin sentään pukea ees taas pikkulikkaa, jonka vaatekaappi pursuaa uhkaavasti pieneksi jääviä ihanuuksia..