Tyttäremme sai nimenanossa itselleen nimen Oona. Nimi oli jo pienen hahmottelun perusteella olemassa sairaalasta lähtien, tosin muutaman erihyvän vaihtoehdon rinnalla. Oona valikoitui kuitenkin siksi, että little miss sunshine on vaan niin hymyileväinen tyttö, Oona Onnellinen.
Paikalla nimiäisissä olivat lähimmät sukulaiset ja kummit, vaikkei kyseessä ollutkaan perinteinen kristillinen dippausjuhla. Juhlan kristillisestä hengestä käytiin kuitenkin viimeiseen hengenvetoon kädenvääntöä. Isännän suku on hyvin uskovainen. Tämä ei näy päällepäin mutta pulpahtelee silloin tällöin, viimeksi meidän häissä, esille. Häät menivät epäkristillisesti tuomarin vihkiessä. Juhlissa sitten anoppini kuiskaili minulle, että sitten tulevan lapsen nimi annetakoon kastetilaisuudessa, tai muuten...
Hänen kunnioitettava tahtonsa ei mennyt lävitse. Kova kovaa vastaan vänkäsimme ja perustelimme hälle viimeiseen asti, että kristillisyys jääkööt pois tästä nimenannosta ja tyttö valitkoon itse isona mihin uskontokuntaan haluaa kuulua, jos haluaa.
Ja ei, meillä ei ole mitään kristillisyyttä vastaan, emme vain itse pidä sitä merkityksellisenä nimen antamisen kannalta.
Asiasta väännettiin kuitenkin viimeiseen asti ja tunnelma meinasi kääntyä ikäväksi. Anoppirakkaani kyseli vielä viikkoa ennen papin perään, jos se nyt kuitekin saisi tulla paikalle, edes käymään, edes siunaamaan lapsen. Ei, ei, ei. Usko jo!
Lopulta hän tyytyi mutisemaan, että jos pappi ei lasta saa siunata, niin hän sen tekee itse. Tehköön, vaikka kuinka monta kertaa jos se lohduttaa. Kyllä lapselle saa kuka tahansa toivottaa onnea ja menestystä elämäänsä, vaikka sitten rukoillen. Itse toivon tämän tapahtuvan ilman sen kummempia apureita ja välikäsiä.
Loppu hyvin kaikki hyvin, mutta pääpointti on, että toisten arvomaailmaa on kunnioitettava, oli se kristillinen, taolainen, ortodoksinen tai kirkkoon kuulumaton. Toisten rampeille ei mennä skeittaamaan!
Onnea Oonalle nimestä! Meilläkin oli lauantaina nimiäiset enkä kuullut yhtäkään vastaväitettä papin puuttumisesta (kai ne meidän maistraattihäät jo kovetti vanhemmat), mutta sen sijaan mm. mun äitini pakotti vuokraamaan kahvikupit (muumimukeista ei voi tarjota juhlakahvia), hankkimaan kahvipöytäkukan (väreihin sopiva orkidea ei kelpaa) ja anoppi hankkimaan täytekakkuja (tein itse kaksi isoa voileipäkakkua...).
VastaaPoista..ihana suku.. argh
VastaaPoista"Juhlissa sitten anoppini kuiskaili minulle, että sitten tulevan lapsen nimi annetakoon kastetilaisuudessa, tai muuten..."
VastaaPoistaHaha, vielä kun kaste ei edes ole nimenantotilaisuus vaan sakramentti jossa lapsi otetaan srk: jäseneksi. On vaan se itsestäni hieman ärsyttävä tapa ilmaista esim. hesarin ilmoituksissa että sai kasteessa nimen. Lukisi sitten edes sai kasteen yhteydessä nimen, mkäli nimi sitten vasta julkaistaan. Meidän ipanalla ainakin oli nimi jo synnytyssalissa ja se ei liity mitenkään siihen kun lapsi marraskussa kastetaan. ;)
Lukaisin blogisi läpi pari päivää sitten ja täytyy kyllä olla todella kiitollinen ettei meidän tekemisiin ja päätöksiin olla puututtu missään määrin eikä pakkoneuvottu, mitä nyt anoppi kerran sairaalassa ohjasi tissiäni lapsen suuhun, oli ehkä vähän outoa :D Toivon että ovat kaikki oikeasti fiksuja eikä vain niin että hillitsevät nyt itseään ja antavat jossain vaiheessa kaikkien patoutumien purkaantua kerralla...
Me saatiin vielä juhlien jälkeenkin tuta näistä patoutumista, mutta siitä en edes kehtaa tänne mitään laittaa. Sanompa vain että hommat menivät satakertaisesti överiksi. Uskonto on, noh, haasteellinen juttukumppani.
VastaaPoistaOlisin btw heittänyt voltin jos anoppini olisi tehnyt saman sairaalatempun..