Rautakausi

Alkuraskaudessa yksi isoimpia hämmästyksiäni oli se mihin yhtäkkiä katosi vessahätä?

Tarkoitan, juuri se Idopöntön Ison Napin hätä.

Ikävä aihe näin jaettavaksi, mutta hämmästykseni oli tuolloin suuri. Sisuskalujeni toiminta hidastui tuolloin äkkiarvaamatta ja muuttui suorastaan matelevaksi. Asia ei elämässäni ollut koskaan aiemmin liion haitannut, vaan oire tuli aivan puskista. Huomasin alussa viettäväni iloisesti miltei viikonkin miettimättä edes koko asiaa, kunnes yhtäkkiä kauhukseni tajusin, että mahan jatkuva turpoaminen johtuu jostain ihan muusta, kuin vauvan kasvusta.

Viikon turvotuksen keräämisen jälkeen mieleni oli jo niin huolestunut, että ravasin vessan oven tienoilla kuin häiriintynyt minihiiri terraariossa. Kun vihdoin sitten koitti hetki, jolloin piina oli ohi, hymyilin kuin naantalin aurinko

Sain heti alkuunsa neuvolasta mukaani ohjeet syödä rautaa. Valmiste oli elintärkeä koska hemoglobiinini oli vain hurjat 104 ja laskemassa päin. Asialle täytyi neuvolatädin mielestä tehdä välittömästi jotain, joten köpötin oitis apteekkiin ja ostin purkin rautaa. Neuvolan ohjeistukseen kuului, että syön tuplamäärän pakkauksen ohjeista piittaamatta.

Tottakai kuuliaisena kansalaisena toteutin tätien ohjeita. Kiltisti ja mukisematta. Pitihän valmisteen autta väsymykseenkin. Raudasta seurasi kuitenkin sivuoireita. Mahani oli kuurin aloittamisen jälkeen pahemman kerran juntturassa eivätkä luumut, niin kuivatut kuin tuoreetkaan helpottaneet oloa. Activiaa vedin kuin viimeistä päivää sekärukoilin kuiduilta pelastusta.

Maha kylläkin tottui kuin ihmeen kaupalla rautaan, jota siis vieläkin vedän päivittäin. Ruokavalioon tuli kuitenkin pysyviä muutoksia. Ruisleipä on tällähetkellä paras ystäväni lounaalla ja mysli aamulla. Kodin omaa putkimiestä, kahvia, suorastaan palvon. Pitkän treenauksen jälkeen maha parkani tottui rautaan ja enää en onneksi näe juurikaan villejä unia isosta napista.

Viime neuvolakäynnillä koetti vihdoin hetki, jolloin neuvolatäti ehdotti rautakuurin lopettamista toistaiseksi (lukemat tällöin 114). Ihanaa. Ruisleipä olikin alkanut juuri sopivasti tarttumaan kurkkuuni. Juuri kun meinasin huokaista helpouksesta Isäntä, jonka olin raahannut neuvolaan, sanoi mielipiteensä raudan syömisestä. Hänen mielestään minun tarvitsisi jatkaa raudan syömistä vielä jonki aikaa. Olin kuulemma nykyään niin väsynyt, minkä hän arveli johtuvan alhaisesta hemoglobiinista. Isäntä ja neuvola täti pohtivat kahdestaan hetken ja päätyivät siihen, että kuuriani jatketaan vielä kuukauden päivät. Isäntä vaati vielä hemoglobiinin mittaamista joka ikinen kerta. Koko raskauden ajan.

Siis mitä. Missä vaiheessa Isäntä ja neuvolatäti alkoivat päättämään minun syömisistäni? Miksi kukaan ei kysy mielipidettäni asiaan?

En pidä rautatableteista ja niiden kiskomisesta väkitin joka ikinen aamu. En myöskään pidä hemoglobiinin mittaamisesta sillä viheliäisellä pikku piikillä. Enkä varsinkaan halua jatkaa tätä mylsidiettiäni enää kovinkaan pitkään!!! En halua syödä rautaa, haluan normaalin mahatoimintani takaisin!

Kai se on taivuttava, jotkut näköjään tietävät olotilani paremmin kuin minä itse. Ja seuraavalle neuvolakerralle en ota Isäntää mukaan....

edit 19.5.2011
Hyvä että pakottivat syömään, eilisessä neuvolassa hemoglobiini oli laskenut taas hurjiin lukemiin: 101. Rautakausi jatkukoon.

vko 27