Mistä on äidit tehty?

Mistä on omat äidit tehty? Huudosta, itkusta raivareista, lapsen hymystä ja ensi askeleista.

Näin äitienpäivän nurkilla pohdin, mitkä seikat ovat vaikuttaneet ja tulevat vaikuttamaan siihen, millainen äiti tulen olemaan. Koen, että äitiyteni ei synny itsestään elokuussa riiviön mukana kättärillä, vaan se orastaa jo nyt. Äitiys ja äidin mallit ovat jotakin mitä olen ehtinyt tietämättäni jo kerätä ympäriltäni.

Mitkä sitten ovat olleet äitimateriaalini suurimmat lähteet?

Ykkösenä on tietty omat vanhempani ja heidän muodostamansa tiimi, jonka toimintaa olen seurannut pian 27 vuotta. Tähän on mahtunut hyviä ja huonoja kokemuksia heidän toteuttamastaan vanhemmuudesta, mutta reippaasti plussan puolelle on jääty. Haluan tarjota lapselleni samanlaisen vanhemmuuden combon, kodin sekä turvan tunteen, kuin olen itse saanut.

Toiseksi eniten on vaikuttanut oma äitini omana itsenään. Hänestä minulle on jäänyt vahva kuva siitä minkälainen on täydellinen äiti. Omani on idolini, niin työelämässä, viisaudessaan kuin äitiydessään. Kokonaisuutena. Jos maailmasta pitäisi valita fanitettava kohde, olisi se näin naiivisti sanottuna oma äitini. Äitini on itseni lailla tutkija, alansa huippu tiedenainen. Hän ei kuitenkaan ole lähtenyt rehvastellen urapolulle, vaan toiminut ruohonjuuritason asiantuntijana. Kunnioitan hänen saavutuksiaan työkentällä, mutta työn ohessa hän on aina ehtinyt olla myös loistava äiti. Lempeä, kärsivällinen (jopa teinivuosina), elämänviisas ja positiivinen. Hänessä on sellainen yhdistelmä arvostamiani piirteitä, etten ole niitä kenelläkään aiemmin nähnyt.

Myös Isäni on tavallaan ollut äidin roolissa. hän on koko lapsuuteni ollut koti-isänä. Hän on huolehtinut, että varsinaisen äidin ollessa töissä, on lapsilla ollut kuitenkin aina ruokaa pöydässä koulusta kotiin tullessa. Yhteinen arkinen ruokahetki joka (hemmetin) päivä klo 15.30 tuntuu luksukselta, jota itselläni ei välttämättä ole mahdollista tarjota omalle lapselleni.

Minulla on myös pikkusisko, jonka kanssa ole saanut harjoitella käytännössä, miltä tuntuu huolehtia toisesta, olla se isompi (ja viisaampi). Isosisko rooli kun välillä tuppaa olla miniäitinä olemista. Sisareltani olen oppinut myös pakkojakamista ja luopumista, joista äitinä olemisessa on varmasti hyötyä. Aina ei saa sitä mitä haluaa ja joskus täytyy laittaa muut itsensä edelle vaikka se harmittaisikin.

Lisäksi tulevaan äitiyteeni on vaikuttanut kasa muita hoidettavia, kuten kummilapseni konkreettisine vaipanvaihtotreeneineen. Myös karvainen lapsemme, eli huushollissamme tassutteleva sekarotuinen koiran retale, on ollut osa omasta ajasta luopumisen opettelua ja toisen ehdoille menemisen harjoitusta. Myös Isäntää on pitänyt kaitsea viimeiset 8 vuotta äidillisen lempeästi (lue: raivokkaan vaimomaisesti). Mutta siitä ei nyt tällä kertaa enempää.

Tulevan äitiyteni palikat on poimittu pitkin elämää ja rakennettu aina ei niin suoraviivaisen, vaan pikemminkin oikukkaan persoonani sekä elämän historiani päälle. Tällä hetkellä äitiyteni on vielä jotakin testaamatonta pääomaa. Jotakin, mitä olen varastoinut pitkään, mutta mitä ei ole vielä koeajettu.

Riiviön tullessa hän saa elämänsä ensi hetkillä lastillisen haparoivaa ja hiomatonta äitimateriaalia niskaansa. Luulen, että miltei oksennan hänen päällensä ilman varoitusta kaikki äitiyden myytit ja tarinat, ympäristön luomat paineet ja odotukset halitsemattomalla voimalla. Sekaisessa järjestyksessä ja kaoottisena vyörynä. Alkushokista toipuneena uskon, että osaamme koota yhdessä palikat taas uuteen pinoon.

Tässä vaiheessa riiviö on äitiyteni tärkein palikka ja käytännön testikenttä.

vko 25