Minulla on ollut kaunis napa. Sopivan syvä, uurteinen ja sileä. Nyt se on saamassa uuden olomuodon, mikä hieman hirvittää.
Napani on suureksi järkytyksekseni punkeamassa ulos. Se on viime viikkoina huolestuttavasti madaltunut (ja laajentunut!!). Napa ei enää ahmaise sisuksiinsa etusormeni ensimmäistä niveltä, vaan korkeintaan sormen pään. Lisäksi navan tasainen pohja on saanut uudeksi piirteekeen kuhmun. Pieni kumpare näyttää siltä, kuin jotakin olisi kampeamassa siitä kohdin pihalle. Argh!
Myös isäntä on huomannut muutoksen. Kävimme suuren napakeskustelun hetki sitten, jossa ruodimme napani syvintä olemusta. Isännän mielestä minulla on aina ollut todella syvä napa. Itseni mielestä kuoppa on tietenkin olllut aivan normaali ja juuri sopiva, mutta että oikein todella syvä. Hmm... Mielestäni juuri ideaali.
Oli napa syvä tai todella syvä olen napani olemuksesta ylpeä ja kiitän siitä äitiäni. Hän on aikoinaan syntymäni jälkeen syynännyt ja hoivannut napatynkääni äidillisellä huolella ja rakkaudella . Aionkin kysyä häneltä, miten saadaan näin hyvä napa aikaiseksi, onhan hän oikea napaekspertti kahden lapsen jälkeen (siskollanikin on nätti napa). Voin sitten siirtää nämä napaopit eteenpäin ja harjoittaa niitä käytännössä syksyllä.
Jos siis pystyn tuijottamaan sitä mahasta punkeavaa kellertävää suolenpätkää vaipanvaihtoa kauemmin. Saatika lärppimään sitä pumpulipuikoilla ja suolavedellä. Yh, isäntä hoitaa, minä valvon.
Muistan ikuisesti kun näin siskoni napajämät pienenä. Tämä hieman järkyttävä näky on jäänyt mieleeni tiukasti. Luulin, että hänen vatsansa pursuaa navasta pihalle. Samoin muistan sen hetken, kun sama tynkä kopsahti ällönä kuivuneena kikkareena hoitopöydälle ja äitini sitä silloin ilahtuen esitteli. Katsohan, mikäs se tässä. En olisi halunnut. Trauma jäi.
Napa on pienen maailmani ydin ja ainutlaatuinen todiste omasta vauva-ajastani. Navasta on siis tullut jonkin asteinen pakkomielle. Tämä on minulle uusi ilmestys ja selvä raskauden lieveilmiö (onko tämä nyt sitä kuuluisaa äidiksi tulemista?).
Anyway, oma napani on nyt tilassa, jossa sitä kammetaan sisältä päin pihalle. Voi herran pieksut sitä päivää ja kauhua mikä siitä seuraa kun se pullahtaa - plops - inside out. Jotta en liikoja virittelisi mielessäni visioita laastareista ja jeesusteipeistä, jotka estäisivät pullahduksen, olen päättänyt kestää muutoksen hampaita kiristellen. Napani pyhin ehkä paljastuu, mutta tuleepahan vauvalle muutama sentti lisätilaa...
vko 22
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti