Olen loputtoman kyllästynyt ympärilläni vellovaan "olet raskaana etkä voi tehdä jotakin" -asenteeseen. Muut tuntuvat varsin hyvin tietävän, missä menevät jaksamiseni rajat ja kuinka raskaana olevan kuuluisi elämänsä tässä poikkeus- ja suorastaan hätätilanteessa järjestellä.
Antaudun. Laittakaa minut kuplaan kiitos. Zorb -pallokin käy jos ette muuta keksi.
Huolimatta minua ympäröivästä huolipuheesta en itse pahemmin menoani jarruttele.
Jaksan ihan hyvin kantaa terassituolit mökillä, vaikka ähisten, niin selviydyn siitä vallan mainiosti. Ähisisin muutenkin niitä kansaessani. Minulta ei siis taarvitse kaapata niitä sylistä kesken kaiken.
Pärjään myös aivan hyvin jumpassa, eikä jaksamistani tarvitse päivitellä, tai osallistumistani kauhistella. Kiitos vaan huolenpidosta.
En edelleenkään ole aivoton, vaikka neuvolatäti niin luulee varoitellessaan minua pyörällä ajamisesta väliä koti -neuvola, koska tiellä on, hui kauhistus, soraa.
Huolipuhe ulottuu ihan kaikkiin tuttuihini. Jopa Ihana Isi, siis omani, heittäytyi ylihuolehtivaiseksi lätkän finaaliottelussa Blues vs. Hifk. Olimme paikan päällä katsomassa ottelua, jonka loputtua ihmismassa me mukanansa alkoi purkautumaan katsomoista pihalle. Isäni asettautui ihmistungoksessa kulkemaan urhean ritarilisesti rinnalleni. Hän järjesti asemapaikkansa siten, että kuljin väkipaljoudessa Isäntä toisella ja hän toisella puolen, niin ettei kukaan minuun törmäisi. Urheasta Isistä tuli suojelija.Olisin toki pärjännyt ilmankin näitä bodyguardeja, mutta menköön, saattueessa oli mukavan tilavaa kävellä, kun raavaat miehet blokkasivat minulle tilaa.
Pahimmat huolipuheet kohtasin ennen Levi-reissua. Lähdimme Isännän kanssa Leville laskettelemaan pika reissulle huhtikuun alussa. Voi jösses sitä kaaosta ja paniikkia, jota kohtasin pitkin matkaa ennen reissun alkua. Raskaana oleva ei ilmeisestikään ole kykeneväinen valumaan vahatut lankut jalassaan mäkeä alas. Bullshit. Maha pystyssä tulin alas kovempaa kuin koskaan, sillä painopiste oli kerrankin riittävästi edessä.
Viimeinen niitti oli toissapäivänä mammajumpan pilottikäynnillä. Tästä tilitän myöhemmin lisää, mutta voi vaan kuvitella kuinka monta kertaa 60 minuuttin mahtuu sanat "saa sitten lopettaa kun ei enää jaksa" tai "älkää vaan tehkö jos tuntuu pahalta".
Eiku aattelin tässä vetää itteni piippuun ja aiheuttaa itselleni ennenaikaiseen synnytykseen johtavat supistukset. Siis tänään, tässä, ja nyt.
Haloo, eikö kukaan enää luota raskaana oleviin ja heidän omaan harkintakykyynsä? Aivoni eivät ole karanneet lomille kuukautisten poisjäännin mukana. Ehei, ne ovat vielä täällä ja niitä ärsyttää tämä paapominen. Lupaan ja vannon vinkaista sitten kun sattuu, väsyttää, pelottaa, ahdistaa tai en pärjää. Sitä ennen: päästäkää minut pois täältä pehmustetusta huoneesta!
vko 23
Mulla on kanssa ihan sama juttu, vaikkei mahakaan vielä kunnolla näy. Mies on niin huolehtivainen et tosiaan ärsyttää. En sais nostaa, kantaa, siivota, ponnistaa (jos se vauva vaikka vahingossa purskahtaa ulos..). Toivottavasti se väsyy matkan aikana tohon paasaamiseen.. :)
VastaaPoistaJep, homma varmaankin riistäytyy käsista pääsiäisenä, kun aion juoda lasillisen viiniä julkisesti pääsiäispöydässä ja imuroida auton, kantaa painavia huonekaluja mökillä talosta toiseen sekä - oh my god - haravoida pihan!
VastaaPoistavai pitäiskö tätä vaan käyttää sumeilematta hyödykseen ja heittäytyä sohvaperunaksi: tehkää kaikki työt, olenhan raskaana!
Kuulostaa tutulta, itse kävin vielä viikolla 31 seinäkiipeämässä ja tuli sellaisia kommennteja että... Vastasin niihin vain että kiipeileväthän apinatkin raskaana ollessaan.
VastaaPoista=D
VastaaPoistahah, siitä saivat, mutta täytyy sitten muistaa, että neuvolatädille ei niin vain vastatakaan noin. Parempi on vain nyökytellä hissukseen ja huomata sanovansa ääneen, juu, varon soraa....