Hakeuduin mammajumppaan, koska oma jumppani tuntui olevan hieman liian raskasta. Mammajumpan rankuus oli kuitenkin hieman eilaista mihin olen tottunut ja mitä kuvittelin äitien ohjatun kehonhuollon olevan.
Olen aiemmin jaksanut noin kerran viikossa sykähdellä ohjatulla kiertoharjoitelutunnilla, jossa olen voinut itse säätää tehokkuuttani oman jaksamiseni mukaan. Lisäksi olen joogannut ahkerasti kerran viikossa. Joogan olen joutunut kuitenkin myös jo kuukausi takaperin hylkäämään, sillä vetäjä tuntui aika rajulta ja jotkut liikkeistä hieman epäsopivilta. Kroppani painopiste on myös muuttunut niin, että pelkään mätkähtäväni niskahartiaseisonnasta naamalleni kasvaneen mahani takia.
Yksi syy jumpasta ja joogasta irtautumiseen on myös ollut se, etten vain kehtaa keskeyttää liikkeiden tekemistä jos muut niitä jatkavat. Joudun tunneilla tiukan sosiaalisen paineen alle ja vaikka väsyttäisikin en hellitä, lepää, saatika keskeytä tuntia. Itsesuojeluvaistoni sanookin, että lajin vaihto on kohtapuoliin tarpeen ja kevyt jumppailu muiden mammojen kanssa sekä erityisesti vapaat vessakäynnit ja tarvittaessa vaikka evästuokiot sisältävät tunnit ovat tervetulleita.
Päädyin siis mammajumppaan. Jumpalta (mammapilates) toivoin jotain hieman kevyempää, mutta silti kuntoa ylläpitävää liikuntamuotoa. Tämä siksi, että pelkään kuollakseni etten jaksa synnytystä, vaan uuvahdan jo alkumetreillä. On siis mielenterveydelleni parempi pitää kuntoa hieman yllä kuin maata sohvalla potien angstia tulevasta elokuisesta urakasta.
No yhden mammajumppatunnin läpikäyneenä voin todeta, että ihan tämän kaltaisesta liikuntamuodosta ei kuitenkaan ole kyse. Vessassa jumppien aikana saa juosta miten lystää ja varmaan eväitäkin vetää, mutta kunnon ylläitämisestä tai kohottamisesta tunneilla sai haaveilla. Mammajumpat ovat mitä ilmeisemmin tarkoitettu valaiden rantautumispaikoiksi, jossa köllitään koko jumpan ajan kyljellään ja kuulostellaan omaa kehoa (ja ah niitä lantionpohjalihaksia). Kuulostellaan oikein niin pirusti, että huomaan ajattelevani huomisen, vapun ja sitä seuraavankin viikon kauppalistaa matolla maatessani. Tämän seurauksena kehoni ei tosiaan kuulostanut jumpan jälkeen kovin urheilleelta, vaan pikemminkin päiväunitahmealta.
Vetäjää asiasta ei sovi syyttää. Hän oli mukava, oikein niin mukava että mukavuus heijastui jumppaan asti. Kuka nyt epämukavasti haluaisi hikoilla, kun matolla voi kölliä. Niinpä.
Sali oli täynnä ähiseviä kanssasisaria ja jumppa eteni ähisevimmän osallistujan mukaan. Erityisohjaamista tai lisätehtäviä ei herunut niille, joilla jaksaminen olisi ollut parempaa. Myöskään liika rehkiminen ei sopinut. Jos urhea äitikokelas yritti omatoimisesti tehdä laajempia kaaria tai syvempiä kyykkyjä, lipui ohjaaja mukavuuskehä päänsä ympärillä heti paikalle ja toppuutteli menoa. Rauhassa kannattaa edetä, ilman kiirettä. Siis edetä mihin, edettiinkö me jo muka jonnekin tässä selinmakuulla, chi ball polvien välissä?
No jumpathan on tosiaan tarkoitettu kaikille raksaana oleville ja taso täytyy säätää kaikille sopivaksi. Turhaudun kuitenkin valtavasta aktiivisuuden pudotuksesta. Onnistuin hyppäämään siltä istumalta suoraan hikiliikunnasta ja sykettä nostattavasta jumpasta johonkin feng shui harmoniaan, jossa keksitytään etsimään kadonnutta lantionpohjaa. Kaikki piirissä istuen. Kehoa kuunnellen. Silmät kiinni. Oommm... trimmicircuit here i come... Oommm...
vko 24
Nämä siun postaukset ovat ihan huippuja! Repeilen täällä ihan kympillä monille toteamuksille. Lapsettomana voin vaan kuvitella tuon meiningin, mutta kuvaat sen niin elävästi, että tässä tulee tunne, että pitää kohta alkaa henkisesti valmistautua, jos joskus lapsia on tulossa. :D
VastaaPoistaHauska kuulla ja kiitos kommentista =)
VastaaPoistaMulla on tää jumpatuksen aloitus taas edessä talvella, jahka uskaltaudun ihmisten ilmoille. täytyy katsoa miten sitten asiat alkavat sujua, sillä puolen vuoden liikkumattomuus alkaa jo hieman tuntua ja näkyä...