Raskaana oleminen on yhtä ruuan ja painon kanssa taistelua.
Mätkätin yhtenä päivänä kaupan kassalla Isännälle, kuinka vääryys ja kurjuus koettelevat raskaaana olevaa nimenomaan ruuan kautta. Ruokarajoituksista olen jo aika päivää sitten luopunut. Riskianalyysiä teen tosin päivittäin esimerkiksi juustojen kohdalla, mutta en enää niin hysteerisesti. Silti ruokarajoitteisuus on raivostuttavaa. Ymmärrän todellakin vastedes kaikkien laktoosi-, keliakia- ja allergiapotilaiden tuskaa, kun muut saavat syödä juuri sitä, mitä sinun aivan välttämättömästi olisi pakko just nyt saada suuhusi.
No, tilani on vain väliaikainen ja viinikin palaa juustojen kera listalleni heti ensi syksystä. Ruokarajoitteisuus ja uusi raskausdieettini (7vko ilman karkkia!!) eivät ole ongelmistani ehkä ne pahimmat. Karmeinta on ainainen nälkä. Pohjaton vatsani vetäisi vaikka kokonaisen grillatun sian, jos tilaisuus tulisi (opiskelijoiden sikajuhlat olisivat kertakaikkinen turmioni). Olen yrittänyt noudattaa hedelmä- ja salaattilinjaa, mutta hemmetinmoinen nälkä vie harkintakykyni salaattipöydässä. Ottaakko porkkanaraastetta lisää vai toisen wienerleikkeen. Kas siinä pulma.
Nälkä vaivaa minua alati. Siis kokoajan. Aina. 24/7. Hela Dagen.
Kaupassa kuolaan kaikkea mahdollista ja taistelen etten osta. Töissä kuolaan santsilautasten ja ruisleivän perään, joita en kehtaa enää kolmatta kertaa hakea lisää. Kotona pääsen vihdoin toteuttamaan ruokaorgioitani kenenkään huomaamatta ja syön kaiken mikä osuu vastaan. Ja sitten illalla turvottaa ja iskee morkkis. Taas tässä kävi näin.
Isäntä laski eilen piehtaroidessani morkkisten keskellä paljonko ruokailutottumukseni ovat muuttuneet. Arvio oli, että syön päivittäin enemmän sapuskaa, kuin hän. Nice. Ongelma tässä on se, että olen aiemmin ollut hyvin miniurokainen. Kontrasti on siis nyt todella suuri, jos mätän lätkäpelaajan lailla sapuskaa kupuuni. Lisäksi Isäntä liikkuu 5 kertaa viikossa rankkoja treenejä. Minä - hmmm - paljon vähemmän. Siis paljon.
Tästähän seuraa väistämättä puntarin heilahtamista. Tai siis pikemmin viisarin päämäärätietoinen nousu kohti uutta painokymmentä.Mutta mitä voin tehdä muuta kuin syödä? Jos yritän olla tervellinen ja syödä salaattia lounaaksi, löydän itseni tunnin päästä mättämässä suuhuni nälkäisenä pakastepizzaa. Tämä nykyinen jatkuva nälkä yhdistettynä suolanhimooni pakottaa minut syömään kerralla paljon ja ylikylläisyyteen asti. Mainosten keltainen pikkunälkä vaanii muuten kaksinkertaiseksi paisuneena seuraavan nurkan takana. Onneksi alkuraskauden jättinälkä ei enää ole vaivanani (silloin meni sika poikineen päivässä), mutta pikkunälkä on pian tuhoon tuomitseva haaveeni 12 kilon painonnoususta odotuksen aikana.
Nyt on siis päätettävä, laitetaanko puntari piiloon ja luotetaan siihen mitä keho luontaisesti kertoo syömishaluistani vai jatketaanko salaatilla kituuttamista, joka kuitenkin kostautuu hätänuudelina tai tuplajuustona (maiskis)? Kilot taitavat tulla anyway, mutta nyt on kyse siitä otetaanko ne vastaan tyylillä vai ilman!
vko 22 + 6kg
Mätkätin yhtenä päivänä kaupan kassalla Isännälle, kuinka vääryys ja kurjuus koettelevat raskaaana olevaa nimenomaan ruuan kautta. Ruokarajoituksista olen jo aika päivää sitten luopunut. Riskianalyysiä teen tosin päivittäin esimerkiksi juustojen kohdalla, mutta en enää niin hysteerisesti. Silti ruokarajoitteisuus on raivostuttavaa. Ymmärrän todellakin vastedes kaikkien laktoosi-, keliakia- ja allergiapotilaiden tuskaa, kun muut saavat syödä juuri sitä, mitä sinun aivan välttämättömästi olisi pakko just nyt saada suuhusi.
No, tilani on vain väliaikainen ja viinikin palaa juustojen kera listalleni heti ensi syksystä. Ruokarajoitteisuus ja uusi raskausdieettini (7vko ilman karkkia!!) eivät ole ongelmistani ehkä ne pahimmat. Karmeinta on ainainen nälkä. Pohjaton vatsani vetäisi vaikka kokonaisen grillatun sian, jos tilaisuus tulisi (opiskelijoiden sikajuhlat olisivat kertakaikkinen turmioni). Olen yrittänyt noudattaa hedelmä- ja salaattilinjaa, mutta hemmetinmoinen nälkä vie harkintakykyni salaattipöydässä. Ottaakko porkkanaraastetta lisää vai toisen wienerleikkeen. Kas siinä pulma.
Nälkä vaivaa minua alati. Siis kokoajan. Aina. 24/7. Hela Dagen.
Kaupassa kuolaan kaikkea mahdollista ja taistelen etten osta. Töissä kuolaan santsilautasten ja ruisleivän perään, joita en kehtaa enää kolmatta kertaa hakea lisää. Kotona pääsen vihdoin toteuttamaan ruokaorgioitani kenenkään huomaamatta ja syön kaiken mikä osuu vastaan. Ja sitten illalla turvottaa ja iskee morkkis. Taas tässä kävi näin.
Isäntä laski eilen piehtaroidessani morkkisten keskellä paljonko ruokailutottumukseni ovat muuttuneet. Arvio oli, että syön päivittäin enemmän sapuskaa, kuin hän. Nice. Ongelma tässä on se, että olen aiemmin ollut hyvin miniurokainen. Kontrasti on siis nyt todella suuri, jos mätän lätkäpelaajan lailla sapuskaa kupuuni. Lisäksi Isäntä liikkuu 5 kertaa viikossa rankkoja treenejä. Minä - hmmm - paljon vähemmän. Siis paljon.
Tästähän seuraa väistämättä puntarin heilahtamista. Tai siis pikemmin viisarin päämäärätietoinen nousu kohti uutta painokymmentä.Mutta mitä voin tehdä muuta kuin syödä? Jos yritän olla tervellinen ja syödä salaattia lounaaksi, löydän itseni tunnin päästä mättämässä suuhuni nälkäisenä pakastepizzaa. Tämä nykyinen jatkuva nälkä yhdistettynä suolanhimooni pakottaa minut syömään kerralla paljon ja ylikylläisyyteen asti. Mainosten keltainen pikkunälkä vaanii muuten kaksinkertaiseksi paisuneena seuraavan nurkan takana. Onneksi alkuraskauden jättinälkä ei enää ole vaivanani (silloin meni sika poikineen päivässä), mutta pikkunälkä on pian tuhoon tuomitseva haaveeni 12 kilon painonnoususta odotuksen aikana.
Nyt on siis päätettävä, laitetaanko puntari piiloon ja luotetaan siihen mitä keho luontaisesti kertoo syömishaluistani vai jatketaanko salaatilla kituuttamista, joka kuitenkin kostautuu hätänuudelina tai tuplajuustona (maiskis)? Kilot taitavat tulla anyway, mutta nyt on kyse siitä otetaanko ne vastaan tyylillä vai ilman!
vko 22 + 6kg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti