No johan meni aamumurot väärään kurkkuun. Päiväkodit kieltävät ksylitolipastillit. Ainoastaan eskarilaiset saavat tätä nykyä pastilleja, valtakunnan kustantamana.
Mitä helkkaria.
Asia nousi toistamiseen esille Kemikaalikocktail -blogin pitäjän terävän kirjoituksen ansiosta. Hänen mukaansa Helsingin alueen päiväkodeissa tosiaan luovuttiin kuluvan kesän aikana pienistä Herra Hakkaraisista. Syitä tähän ovat ilmeisesti vanhempien risteävien mielipiteet, käytännön kunnollisten ohjeistusten puute, kansallisen tason suositukset ja tukehtumisvaara.
Karmivinta tässä on sivuhjuoni, jonka mukaan päiväkodit eivät ilmeisesti tähän päiväänkään mennessä ole oma-aloitteisesti pastilleja hoidokeilleen tarjonneet, vaan vastuu on ollut vanhemmilla. Jos joku intopiukeana on pastilleja ryhmänsä maitohampaiden iloksi raahannut, on tarhan edustaja suuressa viitseliäisyydessään yhden niistä jokaisen mukulan suuhun nakannut. Homma ei siis alunperinkään ole mennyt kuin strömsössä.
Tämä on surullista jatkumoa sille, että Suomi on laskenut julkisestikin ääneenlausuttuna nolosti persmäkeä lastenhammashuollossa 90 -luvun säästöaikojen jälkeen. Rahamiehet iskivät säästökoneistonsa tällöin hieman väärään paikkaan tai ainakin liian rajusti. Tätä aikaa ennen esimerkiksi kouluissa kierteli hammastätejä, jotka opettivat lapsille kädestä pitäen kuinka hampaat harjataan. Mukuloille jaettin suun värjääviä pastilleja, joista näkyi harjauksen lopputulos. Nykyään hoidon tehokkuus, säännöllisyys ja arkinen valvonta on notkahtanut. Ja taso valitettavasti jäänyt pysyväksi ilmiöksi. Joku unohti milleniumin tullessa maitohampaat ja sama trendi näköjään jatkuu vuonna 2010.
Yhtä asiaa en ymmärrä, nimittäin ristiriitaa tahtotilan ja todellisuuden välillä. Alle vuotiaan lapseni ollessa hammaslääkäritarkastuksessa ilman leegon leegoa, sain suorastaan uhkailuja neuvolan hammasterkkarilta. Jos kehtaan tulla kolmivuotistarkastukseen ilman ksylitolipastillien jokapäiväistä käyttöä tai hampaiden harjausta, tulee tupen rapinat. Ksylitolipastilli on hampaidenhoidon alfa ja omega, jing ja jang. Pienelle pastilleja murskataan, isot imeskelevät ne itse. Mitään syytä poiketa päivittäisistä annoksista ei ole.
Tästä päivästä lähtien meille kotiutui pastillit. Viidesti päivässä, kuten valaistunut hammastäti suositteli. Herra Hakkaraiset vilahtivat itseasiassa jo neuvolan synnytysvalmennuksessa. Siellä toinen hammastäti muistutti, että pienen hampaat ovat vanhempien vastuulla. Jokainen karieksen poikanen on laiskan vanhemman syy.
En siis ymmärrä miksi minun käsketään syöttää ksylitolia kellontarkasti lapsen ensimmäiset vuodet, vain siksi, että rakentamani kupla puhkaistaan tarhaanastumispäivänä?
Ja mitä tulee tarhan perusteluihin. En todellakaan ymmärrä miksi vanhempien risteävät mielipiteet vaikuttaisivat ksylitoliannoksiin. Eiväthän he voi paljoakaan vaikuttaa vaikka viikottaiseen ruokalistaankaan.
En myöskään käsitä kuinka yhtenevien ohjeiden puute haittaa pastillien antamista. Annan pienen käytännön vinkin. Suu auki ja pastilli sinne. Got it?
Entä ne kansalliset suositukset. Onhan se nyt vaan vallan hyvin tiedossa, että ksylitolilla voi pelastaa maailman, ainakin maitohampaiden mikrokosmoksen. Tutkimustietoa asiasta löytyy aina Käypähoito -suosituksia myöden. Suomi on johtava ksylitolimaa. Muttei päiväkodeissa.
Ja mitä tulee tukehtumisvaaraan. En ole kuullut yhdestäkään tarhasta, jossa saisi juosta keittolautanen kädessä, leipä suussa tai maitolasi kourassa. Miksi pastillin kanssa pitäisi päästä riehumaan?
Ja viimeiseksi, missä on valtion tuki? Miksi katkaista kotona aloitettu hyvän kierre muutamiksi vuosiksi, vai ovatko vasta eskarilaisten hampaat tarpeeksi arvokkaita sijoittamiskohteita?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti