Vaatekriisi, taas.

Vaatekriisi on taas täällä. Vanhat housut eivät mene enää päälle. Eivät itseasiassa ole menneet muutamaan kuukauteen kiinni, mutta ponnarilenksuviritykset ovat ratkaisseet pulmat. Eivät enää. Kaivelin vanhat äitiysvaatteeni koloistaan hihitellen samalla samaan laatikkoon pakatuille 56 senttisille bodeille ja housuille.

Tsiisus mitä kamaa. Siis ei ne lasten, vaan mammojen kuteet. Löysin kahdet äitiysfarkut, yhdet caprit ja yhden paidan. Imetyspaitoja kahdet (jotka eivät toimineet laisinkaan), samoin rintsikoita (sama juttu toimivuudessa, mur). Millä ihmeellä olen verhonnut itseni viimekerralla?

Muistin, että logiikkani meni jotenkin niin, että ostin tavallisia vaatteita äitiysvaatteiden sijaan, jotta siis niitä voisi käyttää raskauden jälkeenkin. Todellisuudessa, heti megamahasta päästyäni viskasin kaikki empireleikkauksella varustetut paidat ja tunikat jonnekin syvimpään koloon. Mielleyhtymä asusteisiin ilman pyöreää mahaa oli varsin mahakas.

Eilen iski varsinainen kriisi kun ainokaiset kesähousuni, juurikin ne äitiyscaprit, olivat täynnä kanakeittoa. Vieläpä currysellaista, joka ei hevillä käsipyykäten lähde. Näillä helteillä en kuvittellut hetkeäkään lähestyväni äitiysfarkkujani. Vaatekaappi ammotti kuitenkin tyhjyyttään ilkkuen huomisille vaatevalinnoilleni.

Siispä kauppaan. Kello kahdenksan illalla. Kiersin perus henkkamaukkojen äippälaarit, vilkaisin muitakin putiikkeja, mutta hihaan tarttui vain yksi hätätunika. Tarkoitukseni oli löytää hame, mieluiten farkkusellainen. Sen kanssa voisi baanata kesän viimeiset kuumat päivät ja syksylläkin vielä muutaman kuukauden legginsivahvistein.

No eipä kaupasta sellaista löytynyt. Onneksi Lekmer oli lähestynyt minua muutama tuskaisen kuuma päivä takaperin, ja kysellyt kiinnostustani kirjoitella aiheesta. Sen ansiosta muistin nettikauppojen ihmeellisen maailman ja säntäsin kauppakeskuksesta kotikoneelle. Lekmeristä löytyi kuin löytyikin, tosin hieman hankalan kategorisoinnin alta, raskausajan tarvikkeistoa ja äitiysvaatteita.

Ja kas, siellä imetystyynyjen seassa, tuttipullojen kahvojen ja kertakäyttöisten liivinsuojien keskellä odottivat Mamaliciousin farkkuhame, mallia äitiys ja tyylikäs. Klik, klik, klik ja kotiin. Helppoa kuin heinän teko.

Samalla surffailin muutakin äitiyskamaa. Variaatiota löytyi. (Samoin leluja, klik, klik ja kaksivuotissynttärilahja samalla ostoskoriin...). Imetyspaitaa, -liivejä, tukivöitä ja resorifarkkuja. Kaikki klikkauksen päässä.

Viime kierroksella en tarkoituksenmukaisesti satsannut tähän sektoriin miltei yhtään mitään. Imetyspaidatkin olivat tasoa superhuonot, minkätakia olin ajoittain pulassa. Luukkujen kätevän (ja huomaamattoman) aukomisen sijaan revin paitaa aina kaula-aukosta alaspäin. Lopulta ostin rättikaupasta mahdollisimman anteliaskaula-aukkoisen paidan, joka toimi ihan yhtä hyvin samaan tarkoitukseen.

Hyvä imetyspaita ehkä siis kelpaisikin tälle kakkoskierrokselle. Ainoa, mikä harmittaa hyvissä imetyspaidoissa ym. ympäri netin ihmeellistä maailmaa, on hinta. Jos urani maitopankkina on sen puolisen vuotta enemmän ja vähemmän aktiivisena, niin maksanko kolmesta paidasta (yksi päällä, yksi kaapissa, yksi pesussa -taktiikka) yhteensä 120 euroa?

Toki esimerkiksi edellämainittu Mamalicious on laadukas ja katseenkestävä, kuten iso osa muistakin kalliimmasta päästä olevista äitiysvaatteista. Säilyisivät varmasti vuosia käyttökunnossa. Mutta kun ongelma on juurikin se raskausaika, joka tiettävästi kestää sen 9 kk tai alle. Plus maitoimutusaika, jos se on tullakseen, joka sekin on lyhyt. Ja se että lapsiperheen budjettin on rajallinen ainakin viimeistän toisen lapsen saapuessa.

Siispä jätän edelleen harkintaan imetysvaatteiston laajamittaisen päivittämisen, mutta hihkun onnesta sekä hätätunikastani, että farkkuhameesta. Ilman näitä, olisin nakuna töissä koko loppuvuoden.