Voihan pannukakku. Paluu töihin muodostui kiinnostavaksi
näytelmäksi. Päätin, että on vihdoin aika paljastaa lisääntymiskyvyistäni
täysin tietämättömälle esimiehelleni asian todellinen laita.
Näin edellisenä yönä kolmet painajaiset aiheesta. Esimieheni
muuttui unissa hirviöksi, suuttui ja riehui tuodessani kaameita uutisia. Häpesi
ja pakoilin. Tyhmä minä, miksi en huolehtinut ehkäisystä riittämiin.
Saavuin aamutuimaan työpaikalle väsyneenä ja tuskanhikisenä.
Muotoilin päässäni erilaisia lauserakenteita ja perusteluja sille, kuinka
voisin syyttää jotakuta toista peitonaluspuuhista. En se minä ollut! Isäntä
vain liukastui suihkussa päälleni! Anteeksi että lisäännyn!
Kuumoilin koko aamupäivän työhuoneessani. Lopulta päätin ottaa
härkää sarvista. Lähdin etenemään päämäärättömästi käytäviä ja kohtasin
sattumalta entisen projektikamuni työhuoneen. Haa, treenimahdollisuus! Päätin
käyttää tilaisuuden hyväkseni ja mennä kertomaan ensin pienellä kynnyksellä
hänelle, harjoitus tekee mestarin.
Tunnustaessani eläväni kirjaimellisesti kaksoiselämää sain
ilahtuneet onnittelut. Tietenkin. Kukaan ei käynyt kurkkuuni käsiksi. Asiahan
on iloinen, ei negatiivinen. Lastensaanti on oikeus, johon työpaikalla ei ole
sanavaltaa.
Tiedetään, tiedetään. Silti koen huonoa omaatuntoa ja
tekeväni väärin niin projektia, esimiestäni, kuin tutkijaparianikin kohden.
Jätän heidät toistamiseen pulaan. Huono ihminen, huono työtoveri.
Paljastaessani kollegalle suuren ahdistukseni ja viimeöiset
painajaiset pudotti hän yhtäkkiä pommin. Ai etkö tiennyt, esimiehesi on
seuraavat puoli vuotta virkavapaalla ja muissa hommissa ministeriössä. Asiasta
tuli julkinen ollessani kesälomilla.
Whaaaaat?!
Se siitä sitten. Eipä tarvi enää vedellä turhia migreenejä
asian vuoksi. Mutta kenelle helkkarille nyt tunnustan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti