maanantai 19. elokuuta 2013

Tunnustan, tai sitten en


Voihan pannukakku. Paluu töihin muodostui kiinnostavaksi näytelmäksi. Päätin, että on vihdoin aika paljastaa lisääntymiskyvyistäni täysin tietämättömälle esimiehelleni asian todellinen laita.

Näin edellisenä yönä kolmet painajaiset aiheesta. Esimieheni muuttui unissa hirviöksi, suuttui ja riehui tuodessani kaameita uutisia. Häpesi ja pakoilin. Tyhmä minä, miksi en huolehtinut ehkäisystä riittämiin.

Saavuin aamutuimaan työpaikalle väsyneenä ja tuskanhikisenä. Muotoilin päässäni erilaisia lauserakenteita ja perusteluja sille, kuinka voisin syyttää jotakuta toista peitonaluspuuhista. En se minä ollut! Isäntä vain liukastui suihkussa päälleni! Anteeksi että lisäännyn!

Kuumoilin koko aamupäivän työhuoneessani. Lopulta päätin ottaa härkää sarvista. Lähdin etenemään päämäärättömästi käytäviä ja kohtasin sattumalta entisen projektikamuni työhuoneen. Haa, treenimahdollisuus! Päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja mennä kertomaan ensin pienellä kynnyksellä hänelle, harjoitus tekee mestarin.

Tunnustaessani eläväni kirjaimellisesti kaksoiselämää sain ilahtuneet onnittelut. Tietenkin. Kukaan ei käynyt kurkkuuni käsiksi. Asiahan on iloinen, ei negatiivinen. Lastensaanti on oikeus, johon työpaikalla ei ole sanavaltaa.

Tiedetään, tiedetään. Silti koen huonoa omaatuntoa ja tekeväni väärin niin projektia, esimiestäni, kuin tutkijaparianikin kohden. Jätän heidät toistamiseen pulaan. Huono ihminen, huono työtoveri.

Paljastaessani kollegalle suuren ahdistukseni ja viimeöiset painajaiset pudotti hän yhtäkkiä pommin. Ai etkö tiennyt, esimiehesi on seuraavat puoli vuotta virkavapaalla ja muissa hommissa ministeriössä. Asiasta tuli julkinen ollessani kesälomilla.

Whaaaaat?!


Se siitä sitten. Eipä tarvi enää vedellä turhia migreenejä asian vuoksi. Mutta kenelle helkkarille nyt tunnustan? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti