torstai 30. kesäkuuta 2011

Riiviö henkilöityy

Alias riiviö, esityönimeltään myös joskus vuonna nakki ja makkara mini tai ennnakkoluulottomasti Santeri, on aika veijari. Kätilötäti luonnehti sitä rakenneultrassa laihaksi luikuksi, mutta nyt siitä tietää jo paljon enemmän.

Pää alaspäin köllöttelevällä jälkikasvullamme alkaa olla luonteenpiirteitä. Se köhnää yleensä selkäänsä minkä kerkiää vasten oikeaa kylkeäni. Pää möllöttelee vuoroin vasemmassa lantoin sopukassa, vuoroin keskellä mahaa. Se selvästi etsii itselleen mukavaa paikkaa ottaa lepiä. Mukavuudenhaluinen tyyppi, vaikka luulisi veren menevän tässä asennossa raukalla päähän.

Mahassa möllöttävä veijari on myös aika säikky. Neuvolatäti löysi viimekerralla veijarin pyllyn, minkä jälkeen sitä on voinut ihka oikeasti taputella peruksille pitkin päivää, jos näin mielii. Ja minähän mielin. Tästä Riiviö ei kuitenkaan taida pitää liiemmin, sillä joka kerta kun sitä läpsyttelee, tuntuu se säikähtävän ja jännittävän pikku kroppansa hetkeksi.

Ötökkö tuntuu olevan harvinaisen vahva. Sen jalat huitelevat selvästi vasemmalla kyljessä, johon myös tiukat potkut tuntuvat. Muu liikehdintä on tuntemattomampaa sätkimistä ympäri mahaa, joka suorastaa tärisee ipanan villiintyessä. Liikkeet ja lihaksisto ovat siis hallussa.

Myös isäntä sai esimakua tulevasta jälkikasvustaan ja sen tomeruudesta. Riiviö on jo tovin osoittanut merkkejä perustöytäisemisiä kehittyneemmästä liikkehdinnästä. Se vastaa tavallisesti mahan töytäisyihin omalla möyrimisellään, mutta viimeaikoina liikkeet ovat olleet kohdistetumpia. Kun mahaa tökkii, saa tavanomaisen kohoilun sijaan kohdata selvän jalkapohjan kättään vasten. Isäntä saikin pienen sätkyn, kun sormea vasten osui pieni jalkaterä, ihan selvästi tunnistettavissa oleva jalkapohja, joka viuhtoi kohtaamisen jälkeen nopeasti mahan poikki häivyksiin. Hui, se oli jalka, oli Isännän kauhistunut toteamus.

Niin. Onhan se ihan hyvä, että meidän lapsella niitä jalkoja on, eikö?

Onneksi öisin saa nukkua riivarin vedellessä sikeitä. Lähes poikkeuksetta se vetelee sikeitä silloin kuin minäkin. Suhteellisen ilta- ja yöuninen kaveri siis tulossa (hope so).

Riiviö osaa lisäksi selkeästi kerjätä huomiota tarpeen tullen. Aina kun istuin kokouksissa, varsinkin niissä tärkeimmissä, tuntui otus villiintyvän. Vaikka en uskaltanut juoda kahvia (ainaisen vessajuoksun takia) enkä syödä pullaa (huh, tämään painon nousun takia) sai se viritettyä itsensä sokeriöveritilaan ja vääntyili koko kokouksen ajan puolelta toiselle, ylös ja alas. Sisäistä kärrynpyörää tekevä maha olisi kotioloissa ihan söpö, mutta aiheutti virallisissa yhteyksissä kauhunsekaisia tuijotuksia. Yritä siinä sitten puhua virallisesti nuorten hyvinvoinnista ja terveydestä. Varsinkaan kun asiallisimmatkaan villatakit eivät mene enää kiinni ja raskausnapa pullottaa rinnakkain kakaran poukkoilevan kantapään kanssa pingottuneen paidan läpi.

Villiintymisen lisäksi Riiviö osaa myös olla kiukkuinen. Tai harmistunut. Tämä on tietenkin ylitulkintaa, mutta miten muuten voi tulkita tilanteen, jossa jo muutaman minuutin pituisen hikan jälkeen ipana saa raivarit ja rupeaa möyrimään ympäri mahaa. Möyriminen ei tällöin ole sympaattista käännähtelemistä, vaan raivokasta potkimista ja vääntyilyä. Voin vain kuvitella pienten pähkinän kokoisten aivojen sadattelevan äidiltä perittyä massiivihikkaa, joka heiluttaa koko ruumista eikä tunnu loppuvan koskaan. Kiitti mutsi.

vko 33

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti