Sain entiseltä miespuoliselta työkaveriltani hyvän neuvon. Hän kertoi, ettei lasten synnyttämisestä mitään tiedä eikä oikein siinä osaa neuvoa, mutta kerran oli kuulemma kuullut että salissa kannattaa huutaa "morfiinia, morfiinia" ja mahdollisimman kovaa.
Hyvä neuvo.
Aion ottaa neuvosta vaarin. Morfiinin käytöstä synnytystilanteessa tosin en mene vannomaan, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että kaikki kivunlievitysmenetelmät on suunniteltu juuri synnytystä ja minua varten. Ehkä.
Asia vaatii laajempaa tarkastelua, eikä ratkea suoralta kädeltä. Mistä on synnytys oikein tehty?
Synnytystuskien kivunlievitysmenetelmät ovat jatkuvasti kehittyneet. Varsinkin sitten synkän keskiajan. Naisten kokemana synnytyskivut eivät kuulemma kuitenkaan ole lieventyneet samassa suhteessa. Tämä johtunee medikalisaatiosta, jonka takia valveutunut nykynainen osaa vaatia ja tahtoa, sekä suorastaan pitää itsestään selvyytenä, että synnytyskipukin on jotain, minkä lääketiede osaa ratkaista. Synnytystä kohden onkin ajan modernisoituessa asetettu yhä enemmän kivuttomuuden odotuksia. Myönnän, syyllistyn tähän myös.
Synnytystilanne koetaan yhä enemmän kaiketi myös lääketieteellisenä tapahtumana. Omaan kehoon ei luoteta enää niin paljoa, jolloin itse synnytystilanne muuttuu yhä enemmän asiakassuhteeksi. Äiti (ja vanhemmat) tulevat sairaalaan asiakkaina, jotka vaativat helppoa ja näppärää keskivertosynnytystä kaikilla herkuilla. Herkut tarjoaa tällöin sairaala, ei äidin psyykkinen ja fyysinen lähtötaso ja jaksaminen tai kunto. Vaihtoehtoina nähdään enää hengittämisen ja rentoutumisen sijaan punaiset ja siniset pillerit.
Synnytyssairaaloidenkin välillä suorastaan shoppaillaan. Mikä sairaala tarjoaa parhaita omaan tilanteeseen sopivia palveluita? Onko äidin olo nyt luonnollisen synnytyksen kaltainen vai enemmän lääketieteellisen? Mistä saa droppia parhaiten?
Kun sitten jotakin menee pieleen, eli toisin sanoen poikkeaa keskivertosynnytyksestä, nousee asiasta haloo. Monien maailma romahtaa esimerkiksi keisarileikkaukseen päätyneen synnytyksen jälkeen. En tilannut tätä, mielikuvani unelmasynnytyksestäni oli toisenlainen. Miksi en saanut punaista pilleriä tai vaaleanpunaista kääröä kuin elokuvissa?
Itse, kuten sanoin, aion luottaa lääketieteeseen enkä itseeni. Kenenkään luomusynnytyksiä kritisoimatta totean vain, että joillekin oman kehon hallinta on itsestään selvyys. Minulle ei. Minulla ei ole positiivista kuvaa synnytyksestä, vaan pikemminkin päin vastoin.
Toivonkin sydämeni pohjasta lääkäreiden jaksavan h-hetkenä antaa kaikkensa ja ammattitaitonsa minun ja vauvan hyvinvoinnin eteen. He osaavat kertoa mikä lääke tai lääkkeetön vaihtoehto sopii mihinkin tilanteeseen. Aion selvitä synnytyksestä hengissä, mitään muuta en toivo.
Sairaalalle en kuitenkaan meinaa antaa kaikkea kunniaa ja heittäytyä lääkittävänä lahnana synnytyspöydälle. Yritänkin itse olla aktiivinen osapuoli tilanteessa. Jos ei muuta, niin keskityn ainakin kuuntelemaan, mitä käsketään tehdä tai mitä suositellaan seuraavaksi.
Lisäksi keskityn hengittämään ja rentoutumaan joko epiduraalin tai omien voimieni turvin (siis jos nämä eivät ole aivan utopistisia tavoitteita). Ai niin, ja ponnistaakin pitäisi sitten jossain vaiheessa. Shit.
vko 30
Kaksi päivää sitten synnyttäneenä tuoreimpana muistissa on se, että supistukset ovat hallitsemattomia, mutta oletin ponnistuksen olevan ohjatumpaa ja ns enemmän omissa käsissä jo. Ei ollut. Homma päättyi lopulta hyvin, mutta monta kohtaa jäi vaivaamaan mieltä. Pyysin saada jutella kätilön ja minut parsineen lääkärin kanssa, se selvitti tilannetta näin jälkikäteen tosi paljon! Automaattisesti tällaista keskustelua ei ole, se täytyy tajuta pyytää. Ja ai niin, itse ponnistusvaihe ja lapsen ulostulo ei välttämättä ollenkaan satu, koska lapsen pää painaa kaiken verenkierron ja hermot hetkeksi täysin pois, nerokasta! Itse luulin että lapsi ei ole lähelläkään tulossa kun mihinkään ei satu.
VastaaPoistaHyvin se menee, naisen kroppa on tota hommaa varten tehty :)
Kuulostaa hyvältä ajatukselta, ainakin mahdolliset traumat on hyvä purkaa heti pois jos mahdollista. Laitetaan korvan taakse.
VastaaPoistaTuo synnärillä oleminen kuulostaa vielä niiiiiiin kaukaiselta, että asiaan täytynee vielä palata muutamaan otteeseen..