maanantai 5. maaliskuuta 2012

Vinkulelu

Latioillamme pyörii tätä nykyä iso vinkulelu. Murmelista on tullut vaivihkaa kärttyinen vauva. Ihana naurava ipana vinkuu minkä kerkiää. Päivästä toiseen. Ja koko ajan.

Äitiä pistetään koville constant. Selällään ei ole hyvä, mahallaan ei ole hyvä, syliin pitää päästä, mutta siinäkään ei ole kivaa. Lattiatasolta raikaakin lähes taukoamatta yhyyäää ja ähyy-ääääh eri äänenvoimakkuuksilla ja vakavuusasteilla.  (Ja samaa ääntä pitää kohta äitikin, ellei hommalle tule kertakaikkiaan loppua).

Pahimmillaan vinkumista jatkuu koko päivän. Jo heräämisestä osaa aavistaa, että mini on nousemassa ylös väärällä jalalla. Sängystä kuuluu hihkumisen ja tulkaa hakemaan minut huutelun sijaan kiukkuinen RAAAAH!! Kärttyisyys onkin sitten koko loppupäiväksi taattu. Voi kun kiva.

Yhyyseen ei auta ruoka, uni tai vaipanvaihto. Ei lelu, hyppykiikku tai keinutuoli. Eri melodioita soittava piano helpottaa hieman, mutta sekin vain väliaikaisesti. Ajattelinkin, että kyseessä voisi olla turhautuneen lapsosen vinkusyndrooma. Eteenpäin ei vielä pääse eikä maisema vaihdu, joten ketuttaahan sitä paremmissakin piireissä.

Tänään kuitenkin bongasin jotain uutta ja ennen kuulumatonta. Mikäs se siellä ikenen syvyyksissä pilkistää, ensimmäinen hammasko?

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta! Jos yhtään lohduttaa, niin meillä ainakin kitinä loppu ku seinään heti kun molemmat alahampaat oli puskenu pinnan läpi :) Meillä ne tuli ihan peräkkäin, viikko tais hurahtaa ekan ja tokan välissä. Ja kun ei pääse liikkumaan... Kyllä vaatii hermoja kuunnella jatkuvaa kitinää ! :D

    VastaaPoista
  2. Ja hammashan se siellä oli!
    Mutta vain yksi, prkl...

    Whoosaaah, äidin hermokoetus osa 543.

    VastaaPoista
  3. Onnea uudesta hampaasta! Piti oikein tulla kommentoimaan, löysin juuri sinun blogiisi, ja tulen varmasti uudestaankin vierailulle :)

    VastaaPoista
  4. Phuuh, meidän poika on kans viime aikoina käyttäny kaiken aikansa vinkumiseen ja kitinään...! Yhtään mikään ei tee lasta tyytyväiseksi! Eka hammas pojalla puhkes vajaa kolme viikkoa sitten ja siitä lähtien meno onkin ollut tällaista. No, toista hammasta odotellessa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. argh... jaksamista ja hermoja, sieltä tulee sitten lisää niitä leegoja näköjään..

      Poista