Pettymys

Kahden viivan kansalainen muuttui yhden viivan kansalaiseksi. Meni hetken ennen kuin ymmäsin että juhannusvauvaa ei ole tulossa. Tyhmä fiilis. Ja tyhjä fiilis. Tunne oli jokseenkin pettynyt ja olisin kaivannut kovasti jotain kenen kanssa murehtia asiaa, ketään ei vain ollut kelle kertoa koska raskaus oli niin alussa, että siitä tiesivät vain isäntä  ja neuvolan täti. Isännälle en oikein osannut puhua asiasta ja ahdistuksesta. Niinpä neuvolatäti oli ainut, jolle asiasta itkin. Hän oli onneksi ihana ja pahoitteli asiaa ja tuntui siltä, että joku ymmärsi mistä oli kyse.

Isännällä meni paljon kauemmin tajuta asia. Se toivoi vielä päiviä negatiivisen testin jälkeenkin, että kyse oli hormonihäiriöstä ja että kaksi viivaa ilmestyisi taas tikkuun. Eipä ilmestynyt ja sen asenne alkoi tosissaan ärsyttämään. Fakta meni lopulta perille, kun ärjäisin että voisit edes kysyä mitä vaimollesi kuuluu etkä hokea että kyllä se vauva vielä siellä on. Pienimuotoisen urheiluhallin parkkipaikalla käydyn keskustelun jälkeen ymmärsin, että se oli myös ehtiny kääntää aivonsa lujasti vauvamodelle eikä tahtonut ymmärtää että mitään vauvaa ei ollutkaan yhtäkkiä tulossa. Omalta kohdaltani keskenmenon ymmärtäminen oli konkreettisempaa kaikkine oireineen ja raskausoireiden vähenemisien kautta. Omalla kohdallani myös tunsin, että mahassa ei enää ollut ketään. Isäntä puolestaan ei kokenu samaa, vaan koki keskenmenon välillisesti minun kauttani ja oli täysin kertomani varassa.

Opin siis, että vanhemmaksi tulossa ja tulematta olossa on pahimmillaan iso ero raskaana olevan ja sivusta seuraajan välillä. Jos en kerro mitä tapahtuu ei toinen automaattisesti voi tietää mistään mitään. Tässä perheessä tulee olemaan kaksi kappaletta vanhempia, joten minun täytyy oppia ottamaan se toinenkin kädestä pitäen mukaan niin hyvässä kuin pahassakin. <3

Kahden viivan kansalainen

Nyt on kuulkaas hieman vaikea keskittyä töissä tutkimussuunnitelman laatimiseen. Eletään nääs jänniä paikkoja. Viimeisistä pupubileistä lähtien on jos jonkin sortin oirehtimista ollut liikenteessä. Eniten oireista on kuvotusta, kummallista pääkipua ja mahan jomotusta.

Varsinainen testipäivä, kun testin saisi vasta tehdä ohjeistuksen mukaan, olisi vasta tämän viikon torstaina. Malttamattomana ja kummallisten oireiden siivittämänä intouduin kuitenkin tekemään testin jo viimeviikolla. Kaksikin kertaa. Toinen kerta oli vain ihan varmuuden vuoksi tarkistus että mitä hemmettiä se ykköstestauskerta oikein näyttikään.

No kahta viivaa tietty.

Testien ei kylläkään vielä näinä aikaisin pitäisi pakettitekstien mukaan mihinkään reagoida, mutta molemmat näytti selkeetä plussaa. Mies kipaisi viikonloppuna ostamassa vielä kolmannen testin, joka olisi tarkoitus tehdä tämän viikon lopussa, kun Virallinen Testipäivä alkaa oikeasti olla lähellä. Olen jo uhannut miehelleni että saattaapi olla, että testipuikko häviää lääkekaapista nopeammin, jos en malta odottaa. Tällä hetkellä nimittäin ainoa ehkä konkreettinen ehkä merkki ehkä tulevasta kansalaisesta ovat ehkä hieman absurdit kaksi punaista viivaa!