Meillä on pian toistamiseen yksivuotias talossa. Yksi innokas taapero. Yksi hemmetin utelian taapero, joka oppi konttaamaan jättäen ryömimisen väliin joskus puolen vuoden paikkeilla. Sellainen, joka nousi seisomaan kasikuisena ja köpötteli menemään kymppikuisena.Yhtään sanaa tämä ei osaa, mutta huutaa ja kirkuu sitäkin useammin, Näin sen tahdon saa läpi ihan yhtälailla.
Tyyppi ei pysy sekuntiakaan paikoillaan. Kiipeää ihan mihin vain ja ei pelkää mitään. Eikä keskity mihinkään sekuntia pidempään. Rakas elohopeani. Miss Vompatti.
Sitten meillä on se lapsi. Tyttö, joka osaa jo kaikki kirjaimet ja varmaan kohta lukeekin jotain. Tyttö, joka rakastaa kirjoja ja piirtämistä, inhoaa ruokaa, syömistä ja nukkumista, kuuntelee tuntikausia musiikkia sohvalla maaten.Ja tekee palapelejä.
Se keskittyy asioihin enemmän kuin ikäisensä pitäisi pystyä. Rakas, hassu, outo ja aina kiukkuinen kolme ja puolivuosikkaani. Miss Murmeli.
Meillä on siis kaksi taaperoa. Ei yhtään vauvaa enää.
Tämä vauvakirja on siis saatu päätökseen. En tiedä käännänkö enää uusia lehtiä esiin. Ehkä toista kertaa esiin purskahtava uhma saa runosuonet jälleen sykkimään kanssasisarien apua tarvitaan jälleen. Mutta nyt toistaiseksi tämä oli tässä.
Kiitos mukana kulkemisesta. Kiitos kommenteista. Kiitos vertaisuudesta. Kiitos.
Hyvää uutta vuotta ja rinta rottingilla kohti uusia haasteita!
Kahden viivan kansalainen kiittää ja kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti