äitiysloma-angsti

Ei tän näin pitänyt mennä.

Äippäloman piti olla mahtavaa omaa aikaa juuri sitä ihanaa itseensä keskittymisen aikaa, jolloin voi tehdä mitä vain mitä huvttaa ja vain itsensä vuoksi. Tarkoitus oli nähdä mahdollisimman paljon kavereita, käydä desingmuseossa, visiteerata Ars 2011, istuksia rannalla, shoppailla pikkiriikkisen ja nautiskella elämästä kaiken luovan ja ihanan lempitouhun merkeissä. Vielä kun voi.

Todellisuus on ollut se, että isännän mentyä töihin, olen käyttänyt suurimman osan ajastani isännänkaipuun lisäksi kotona kyhjöttämiseen. Olen maannut sohvalla, tuijotellut kattoa, lukenut jo kaiken minkä hamstrasin ennen kesälomia ja kohta siivonnutkin kaiken minkä voi. Tänään yllätin itseni parahtamasta heti aamusta töihin lähtevälle isännälle, joka urheasti tyhjensi tiskikonetta, että älä vie mun kotitöitä!!

U s k o m a t o n t a

Siis älä vie kotitöitä, jotta minulle jäisi jotain tekemistä, kun isäntä on töissä. Siis kotitöitä. Hamstraan näköjään jo niitä. Tilanne on vakava.

Äippälomalla onkin yllättäen hieman tylsää. Mammiksella oleva oneräänlaisessä välitilassa. Toisaalta kroppa (ainakin omani) funkkaa entiseen malliin, toisaalta pikkukolotuksia alkaa jotulla. Mieli tekisi puuhata, mutta ei oikein jaksa organisoida itseä liikkeelle kodin ulkopuolelle. Päivät lipuvat helposti vauvahaaveisiin ja erittäin epäilyttäviin kuinka nopeutan synnytystä -googlauksiin.

Olenkin aikani kuluksi laatinut listan kaikista inhottavista tehtävistä, jotka voisin tehdä kotona ollessani. Jääkaapin siivous, superimurointi&moppaus, lastenvaatteiden järjestys, koiran harjaus ja pesu, lampun vaihto, seinien reikien paikkaus, terassin öljyäminen, artikkelin viimeistely (ainoa työjuttu listalla ja ainoa jota ei meinaa saada tehdyksi, koska aivoni ovat tätä nykyä pumpulia), tyynyjen pesu, keittiön kaappien järjestely, etc. Nyt lista hupenee inhottavan äkkiä ja joudun hidastelemaan, etten tekisi kaikkia heti ensimmäisten kahden ä-lomaviikon aikana. Ikinä meillä ei koti ole ollut näin täsmäkunnossa.

Siivouksen ja rästihommien teon ohella tuhoan aikaani leipomiseen, mikä ei otdellakaan ole ollut ominta alaani. Kokkaamiseen saa nimittäin kätevästi kulutettua aikaa. Leivon pullaa, paistan pannaria, keitän kiisseliä, väsään innoissani hedelmäsalaattia plus työstän kaikkia muita päivittäisiä sapuskoja ja lounaita haltioissani. Pölyttyneet keittokirjat ovat nykyään suorastaan jännittäviä romaaneja, joita ahmin pitkin päivää (ja joista seuraa sivuoireena myös ruuan ahmintaa).

Keittiöäksönin ohella olen myös tavannut ystäviäni, mutta en oikein kauaa jaksa heidän kanssaan seurustella. Ajatukset ovat edelleen enenevissä määrin hieman hajallaan ja järki katoamassa vauvanbodyjen viikkauksen myötä. Minusta ei ole mielekkääksi keskustelijaseuraksi enää kauaa.

Olen myös rohkeasti reissannut hieman kodin ulkopuolella, jottei homma menisi ihan neljän seinän sisällä homehtumiseksi. Eilen kauppareissun yhteydessä iski kuitenkin alkukantainen paniikki. Mitä jos vedet läikähtävät keskellä kauppakeskuksen käytäviä Espritin liikkeen edessä. Mitä jos synnytys starttaa keskellä kaupan hedelmätiskiä. Mitä jos riiviö raivottaa itsensä pihalle keskellä Tiimaria. Mitä teen? Kuka vie minut kotiin? Mistä saan isännän paikalle? Yhtäkkiä aktiivinen reissaus ja designmuseo sekä kiasma kaupungin ytimessä eivät enää tunnu turvallisilta vaihtoehdoilta. En millään haluaisi supistusten alkaessa matkata naama punaisena ähisten bussilla kotiin.

Pare siis pysyä lähellä kotia.
Ja siivota. Edelleen.

Huoh. Tänään kyytiä saavat sitten pihan rikkaruohot. Luovan tekemisen Got to do -lista pienenee.

vko 37

Syntyi! Mutta ei meille..

Ohisektori, haikara laskeutui viereiselle pesälle!

Ystäväni, jonka laskettu aika piti olla kolmisen viikkoa Riiviön entreen jälkeen päätti poksahtaa hieman etuajassa. Kaikki hyvin äidillä ja vauvalla, vaikka pieni vielä onkin. Ja iskäkin voin hyvin.

Viesti iloisesta tapahtumasta tuli viime yönä. Siitä seurasi kohdallani totaalinen unien menetys ja pasmojen sekoittuminen. Ensinnäkin iski suuri huoli siitä, oliko kaikki mennyt hyvin. Juurikin googlasin mitä alle 2 kiloisena syntyminen oikein tarkoittaa. Syömisessä voi olla vaikeuksia ja kotiutuminen kestää tämän takia hieman pidempään. En myöskään vielä tiedä voiko äiti oikeasti hyvin, sillä synnytys on mitä ilmeisemmin sujunut hyvin vauhdikaasti. Lisäfaktat selvinnevät tässä pitkin päivää ja pikku hiljaa. Peukut ylös.

Ystäväni voinnin lisäksi huoli omasta synnytyksestä nosti päätään. Ei hemmetti, se on kohta edessä tässä itse kullakin. Oikeasti. Ai saakeli. Miten tästä oikein selvitään. Olen jo ehtinyt unohtaa, että tässä oikeasti tähdätään johonkin loppupisteeseen. SIihen että vauva tulee. Tämä raskausleikki päättyi ystäväni kohdalla ja tuotti konkreettisen tuloksen. Omalla kohdallani se on näköjään vielä hieman kesken, sillä syntymä oli tavallaan yllätys.

Kolmanneksi tunteeksi noin kello kolme yöllä mätkähti itsekäs "Miten tässä näin nyt pääsi käymään" -ajatus. Minäkin haluan vauvan tänne heti, nyt, pian. Miksi haikara lensi ohitse? Edessä on vielä monta tuskaista puolinukuttua yötä ennen kuin  saamme omamme. Damn. Tästä ajatuskuviosta riehaantuneena sain kipeän (siis oikeasti lievän, mutta eniten kipeimmän tähän asti) supistuksen keskellä yötä. Siitä vasta riemu alkoi. Nyt se tulee, miltei julistin suoraa huutoa, ja juoksin kymmenen kertaa vessassa tarkistamassa tilannetta. Noup. Eipä tullut. Ei sitä vauvoja olle aiemminkaan itsesuggestiolla saatu ulos.

Näiden lisäksi nousi pieni suru ja itkukin. Aika oudosta olotilan seurauksena. Tänä aamuna tuntui ensi kertaa varsin yksinäiseltä olla raskaana. Ystäväni on ollut parasta tukea ja ihaninta seuraa purkaa tuntikausia raskauden ällötuksiä, epämiellyttävyyksiä ja ihanuuksia. Hänen laskettu aikansa on ollut niin lähellä, että vertaistuki on ollut ihan mieletön. Nyt hän on siirtynyt kuitenkin seuraavalle levelille, jota en enää ymmärrä. Hänellä ei enää välttämättä ole aikaa pohtia närästyksiäni ja kylkiluiden kipeytymiäni perin pohjaisesti.

Kohta minäkin toivottavasti pääsen tähän kastiin, mutta sitä ennen on pärjättävä hetki itsekseen.

Snif. Ja voi miten ihanaa. Samanaikaisesti.

vko 37

Voihan vaippa.

Meillä on jo kaksi pakettia vaippoja lastenhuoneessa. yksi luonnonmukaisesti nopsasti kompostoituva ja yksi peruspampers. Voihan tsiisus mikä hässäkkä, että ne saatiin ostettua.

Luonnonmukaisesta maatuvista valkeista kaupassa oli vain kaksi vaihtoehtoa. Taapero ja vauvaikäinen. Ok, homma selvä. Otetaan se vauvaikäisen koko. Pampersista valikoimaa oli triplasti enmmän. Tavallista, newbornia, housumallia, kuvioilla ja ilman. Puhumattakaan kokoeroista. Huokaus.

Koin vaippahyllyllä yhtä suuren ja samankaltaisen dilemman, jonka kohtaan aina vessapaperihyllyllä. Haluanko kaksi, kolmi vai yksikerroksista, pehmeää lambia vai vai halvempaa pirkkaa, kuvioita vai ei, valkaistua vai tikuttavaa luontoystävää, isoa vai pientä arkkia. Päädyn aina pirkkaan vihreällä kuviolla ja kolmella kerroksella. Mutta entäs jos ollaankin Lidlissä tai s-marketissa. Hiki nousee pintaan.

Vaippojen kanssa oli siis sama ongelma. Päädyin pampers newborn 3-5 kiloisille kakaroille. Menkööt sillä ensimetrit vaikka päällä seisten vaikkei istuisikaan unelmasti.

Toinen ongelma ovat Isännän intohimo: kestovaipat. Imsevimset ja muut vastaavat ovat oma maailmansa. Mistä en todellakaan tiedä mitään. Yhtään mitään. Koskaan nähnytkään kenenkään tutun lapsella kyseisiä imukkeita. Argh.

Saimme onneksi tuttavapesueelta kaikki vastasyntyneen ja taaperoikäisen kakkaamiseen tarkoitetut vempeleet. Muuten homma olisi kaatunut heti alkuunsa (uskallappa googlata kestovaippa niin kalpenet).
En usko että niitä tarvitsee enää ostaa lisää, mutta kestovaippakasan edessä hiljenee joka tapauksessa taitavinkin askartelija ja sinooperin vakioasiakas.

Mikä tämä on, miten päin se menee, miten tämä kuuluu taitella ja mihin se menee?

Tämäkö viritys muka pitää kakat poissa äidin sylistä ja omasta sängystä?

Eihän se lapsi herranjumala mahdu liikkumaan nämä tupot jalassa!?

Näiden ongelmien lisäksi 64,5 neliöinen kolmiomme huutaa armoa puhtaiden tarvikkeiden ja käytettyjen vaippojen säilyttämisratkaisuista sekä tulevasta pyykkivuoresta. Kestovaippapalapelin ratkaisuun on mennyt hetki, mutta nyt ovat kaapit täynnä taiteltuja harsoja ja oheistuotteita sekä varmuudeksi pamperseja. Vielä pitää ratkoa kuka ne vaipat meinaa vaihtaa, varsinkin kakkasellaiset...

Äitivaihde silmässä

Yllätin itseni taas jälleen kerran säätämästä jotakin, mikä ei ole normaalisti minun tapaistani.

Kun äitiysloma tämän viikon maanantaina starttasi ryhdyin tositoimiin. Sisälläni oli selvästi kuplinut kahlittuna äitihahmo, joka vapautui iloisesti kirmaten heti "mammiksen" alettua.

Siivosin riiviön huoneen, viikkasin vaatteet, kokosin (tai isäntä kokosi, itse katsoin hämmentyneenä) rattaat ja tarkastelin kaikkien eri vekottimien toimintaulottuvuuksia. Viikkasin kestovaippaharsot ja opettelin taittelemaan pari taitosta (Isäntä myös, usko tai älä), tarkastin myös mitä kaikkea kestovaippailun oikein tarvitaan.

Väsäsin otukselle vinkeän lelunkin, jota voi selällään maaten tuijotella.

Ja rupesin ompelemaan. Aivan mielettömällä vimmalla.

En ikinä ole ollut ompelijatyyppiä. Kaikki kouluaika on mennyt veiston puolella ja sukkapuikot ovat tarkoittaneet lähinnä nenäpunkteerauksen irvikuvaa. Yhtäkkiä äitimode iskeytyi päälle ja väänsin muutamassa päivässä pari unipussia. Enkä kironnut kertaakaan. Itseasiassa nautiskelin tekemisestä. Pelottavaa. Kohta varmaan alan virkkaamaan tossuja ja myssyjä...

vko 36

1-6 viikkoa

Yhden viiva kuuden viikon sisällä tapahtuu väistämättä jotain. Näin mätkäisi kätilötuttuni faktat eteeni.

Laskettu päivä lähestyy ja olo tukaloituu. Enää raskaus ei ole huomaamaton ja oireeton, vaan voimia menee päivä päivältä enemmän. Uni ei tule enää öisin samalla tavoin ja vatsa vie tilaa ja henkeä ahdistaa. Olo alkaa olla kypsähkö. 

Nyt kun synnytysvalmennukset ja suunnittelutkin ovat jo ohitse valahtaa keskittymiseni aika ajoin yhä enemmän synnytykseen ja Riiviön tulopäivään. Myös tiheään tulevat supistukset pakottavat ajattelemaan tulevaa. Jokohan supistukset ovat tehneet tehtävänsä? Varmuudeksi sairaalakassikin on jo pakattu. Enää vain eväät puuttuvat.

Ajatuksen tasolla olen jo pitkälti lähtökuopissa odottamassa lähtölaukausta. Isäntäkin on jo ollut levoton pidemmän aikaa. Mutta.

Jarruja tähän ajatuskierteeseen toi kuitenkin toissapäivänen lääkärikäynti. Hänen mukaansa mitään merkittävää synnytykseen viittaavaa oireihtimista ei ollut tapahtunut. Ei mitään pehmenemisiä, lyhenemisiä, avautumisia.

Damn.

Ehkä tämä valmistautuminen täytyy nyt kuitenkin laittaa vielä jäihin eikä alkaa panikoida liian aikaisin. Odottavan aika on muutoin tuskaisen pitkä.

vko 36

Mielikuvitusystävä

Odotuksen alkuvaiheessa, oireeton kun oli raskauden suhteen, oli aivan mahdottoman vaikea uskoa vauvan olevan tulosssa tähän taloon. Sama vaivasi isäntää. Varsinkaan ennen kuin maha alkoi turpoamaan, oli sangen työlästä uskoa kantavansa uutta elämää sisällään.

Nyt maha on iso ja ilmoittaa olemassa olostaan päivittäin heilumalla ja poukkoilemalla puolelta toiselle. Oireetkin ovat ilmaantuneet eli ei oli pienintäkään epäilystä, ettenkö olisi raskaana. Myöskään isännällä.

Ongelma ei olekaan enää raskaanaolemisen todistaminen, vaan se, että mahasta on tulossa ulos jotakin, mistä ei oikeastaan tiedä mitään. SIlle on sen sijaan todisteiden puuttuessa joutunut itse kehittelemään olomuodon. Olenkin jo esimerkiksi nähnyt unta siitä, miltä riiviö näyttää. Myös isäntä yrittää kovasti pohtia jälkeläisensä piirteitä: tummahiuksinen ja pitkä siitä ainakin tulee.

Välillä on kuitenkin miltei mahdotonta yritttää kuvitella mitä mahasta löytyy. Tulossa on kuitenkin aika ylläribonari, isomman luokan sellainen. On myös jokseenkin koomista, että päivittäin ajattelen jotakin, mikä ei vielä periaatteessa ole olemassa. Riiviötä ei ole, mutta sille on luotu jo identiteetti sekä paikkansa puheissamme.

Isäntä ja minä juttelemme riiviölle, pohdimme sen touhuja ja valmistelemme sille kotiamme sopivaksi. Kotimme onkin täynnä erilaisia artikkeleita, jotka ovat vain ja ainoastaa vauvan. Eivät meidän kummankaan, vaan jonkun toisen. Kodista raivataan myös tilaa riiviölle. Eteiseen on esimerkiksi ilmaantunut pikku naulakko mielikuvitusystävämme vaatteille.

Voin vain kuvitella, kuinka tämä näkymättömän lapsen tuloon valmistautuminen näyttää lapsettomien ystäviemme silmissä jokseenkin omituiselta.

Nauroimme visiolle, jos yhtäkkiä huomattaisiin, että olen vain lihonnut 9 kuukautta putkeen ja maha on vain kesäsyöpötteyn ahkera tulos. Ei siis vauvaa, vaan 13 kiloa ehtaa täytettä. Olisin turhaan ollut monta kuukautta nauttimatta lasiakaan viiniä, sushia tai kirjolohen mätiä. Olisin turhaan ajanut alas liikuntaharrastukseni ja alkanut vaappumaan kävellessäni. Yhtäkkiä kaikki "en voi tehdä sitä koska olen raskaana" -sympatiat ja etuoikeudet vietäisiin pois. Kukaan ei enää bussissa tarjoaisi istumapaikkaa, vaan olisin vain tavis.

Näin ei kuitenkaan ole. Viimeksi tänä aamuna kuuntelmimme Riiviöchanelia eli dopplerilla sen sydänääniä. Ei epäilystäkään etteikö mielikuvitusystävällämme olisi lyönyt ihan oikea sydän. Ja lujasti!

vko 36

Nopea odotus

Mökillä lomaillessani huomasin haikaran lentevän kolmesti ylitseni kahden viikon sisällä. Hassu enne. Pian kaiketi tapahtuu jotain.

Olen tässä jo moneen otteeseen pohtinut, kuinka hämmästyttävän pitkällä raskaus on jo ja kuinka vähän päiviä on enää jäljellä. Kun kesäloma loppuu ollaan jo tosi lähellä. Tällöin laskettuun aikaan on enää viitisen viikkoa. Huh.

Aika on tähän asti mennyt kuin varkain. Kevättä vasten oli hyvä olla odottaja. Kun kevät heräsi jaksoi odotusta yllättävän hyvin. Talva vasten olisi ehkä ollut rankempaa.

Vaikka kesähelteilläkin peloteltiin kesäodottajia en silti ole kokenut helteisiä säitä negatiivisena asiana. Jaksamiseni ja mielentilani tuntuu aina vuosittain olevan huipussaan kesällä varsinkin silloin mitä kuumempi sää on. Tämäkään kesä ei näytä olevan poikkeus. Se vain tuntuu menevän edellisiä nopeampaan tahtiin.

Myös isäntä on huomannut ajan nopean kulumisen. Hän pohti hiljattain ennen nukkumaan menoa, kuinka hurja merkitys viimeisellä työpäivälläni oli myös hänelle. Se tarkoitti sitä, että kesälomaani seuraa äitiysloma ja sitä vauva. Riiviö on ihan oikeasti kohta tulossa.

Toisaalta aika on menyt nopeaan, toisaalta yhdeksän kuukautta on juuri sopiva aika valmistautua. Vielä viimeisiä ostoksia tehdessä sitä miettii paniikissa onko kaikki varmasti hankittu. On, ainakin lastenhuoneen tilavuuden kutistumista tarkasteltaessa.

Myös henkisen valmistautumisen osio kypsenee pikku hiljaa tavaramäärän ohella. Usein huomaa miettivänsä pärjätäänkö me ylipäätään sen otuksen kanssa. 9 kk odotus on pikakurssivanhemmuuteen ja kokeellinen osio alkaa vasta sen jälkeen. 

Teoriasta käytäntöön siirtyminen on shokki kaikille. Vaikka sitä kuinka valmistautuisi, ei kirjoista voi lukea omaa vanhemmuuttaan, jota tulee toteuttamaan.Tähän on myöskin 9 kk liian lyhyt aika, siihen tarvitaan koko elämä.

vko 35

Kalsarivaimo

Huh, hellettä. Kaikki aurinkoisert päivät on tullut vietettyä mök(e)illä ja sateiset kaupungissa. Hyvä ajoitus rusketukselle, mutta huono vaimon imagolle.

Aurinkoinen, superpaahtava ja monsuuninkostea sää on aiheuttanut minussa loppumattoman läkähdyksen tunteen. Missään ei ole oikein hyvä eikä tarpeeksi viileä olla. Paitsi kalsarisilleen mökkiterassilla. Isäntä parka. Emäntä on tyylipuhtaasti juoksennellut erinäisissä toisiinsa yhteensopimattomissa puuvillaisissa tai mikä-lie-kuituisissa alusvaatteissa jo kaksi viikkoa putkeen.

Raskaana olevana olen täysin hukannut sen, miltä kunnollisen vaimon kuuluisi näyttää. Päälle laitetaan sitä, mikä on viilein ja vähiten ahdistavin, joskus ei sitäkään. Värillä tai kuosilla ei ole väliä, kunhan se mahtuu päälle eikä purista.

Mökkeillessä olen antautunut myös luonnon armoille. Hikisen tahmainen, meriveden ja aurinkorasvan kyllästämä vaimo ilman Veet -terää on järkyttävä näky. Olen pahoillani Isäntä. En vain jaksa nyt.

Lupaan, että viiletän syksyllä, kun taas jaksan, kalliiseen alusavaateliikkeeseen, ostan mielle jotakin kaunista katseltavaa. Verhoudun taas tulevaisuudessa johonkin ihanaan silkkiseen materiaaliin puuvillan sijasta. Ja vältän niitä kalsareita, jotka ulottuvat miltei napaan asti. Vaihdan taas sanan mukava sanaan häikäisevä.

Enemmän pitsiä, vähemmän pinta-alaa.

Koeta kestää vielä hetki  <3

vko 35

Projekti nimeltä turvakaukalo

Tulipahan taas juoksutettua asiantuntijoita ja liikkeen henkilökuntaa, mutta kannatti. Kotona seisoo nyt upouusi limevihreä ZeroFix turvakaukalo, joka on todistetusti turvallinen.

Olimme vihdoin ja viimein päätyneet liikehtimään turvakaukalon osalta johonkin suuntaan. Olin jo varanut keväällä Mannerheiminlastensuojeluliitolta kaukalon syksyksi vuokralle, sillä uutta emme aikoneet missään vaiheessa hankkia. Nyt, kun vanhempainvaistot alkoivat herätä, eritoten isännällä, alkoi hurja googlaus. Mikä olikaan varaamani kaukalon turvaluokitus?

Kaukalo (en muista enää mikä nimi) ei ollut saanut Autoliiton testeissä parhainta mahdollista, mikä sai pohtimaan toisenlaisen kaukalon hankintaa. Isäntä totesi, että kauheinta olisi, jos kolaritilanteessa vauvalle tapahtuisi jotain, mikä johtuu huonosta kaukalovalinnasta. Hormoniäitihän tästä riemastui ja viritteli kauhuskenaariot esille. MLL:n halpavuokrainen kaukalo siis hylättiin ja uutta piti etsiä.

Kriteerit kasvoivat samalla huolestuneiden vanhempien kohkatessa. Turvallisuutta piti olla. Lisäksi tutut suosittelivat, että kaukalo olisi mahdollisimman kevyt ja isofixkiinnitteinen, kankaat helposti irroitettavissa ja puklun kestävät. Näiden lisäksi olisi kuulemma ehdottoman suositeltavaa, että kaukalossa olisi erillinen jalusta, vyö ja isofix kiinnitykset, joilla se kiinnitetään auton penkille. Siitä vaan kaukalo kainaloon ja menoksi, ilman vöiden kanssa sotkemista. Näppärää ja ilmeisesti joka nykyvanhemman unelma ja pakkohankinta. Siispä sellainen.

Mikä tahansa kaukalo ei myöskään käy, vaan kunnon nykyvanhus tallustaa lastentervikeliikkeeseen Autoliiton suositusten kanssa. Joku Römer tai Maxicosi sen pitää olla. Uutena tällaisen kaukalon hinta on jalustoineen lähemmäs 400 euroa. Auts. Sukulaiskortit on jo aiemmissa hankinnoissa käytetty eikä synttäreitä ole lähimaillakaan, jotta rahallista avustusta heruisi. Hinta katto olisi mielellään puolet tuosta summasta.

Siispä huuto.nettiin. Käytettynä kaukalojalustayhdistelmä maksaa 150. Mutta että onko se kolaroitu, voi herran jumala. En tiedä. Luotetaanko myyjään vai ei? Yhtäkkiä kaikki myytävät kaukalot netissä vaikuttavat potentiaalisilta kolarikaukaloita. Aika paljon vauvallisia kolareita sattunut Suomessa näin huolestuneen vanhemman silmin...

Mitä seuraavaksi? No sukulaiset ja kaveritkin taas kehiin, kenellä on pieniä lapsia? Löytyykö keneltäkään tuoretta kaukaloa joka täyttää kriteerit? Maxicoseja vilisee ympärillämme, mutta kaikki kaukalot ovat toistaiseksi perheillä käytössä. Adoptio ei siis onnistu.

Päädyimme takaisin lastentarvikeliikkeeseen, jossa oli tarjouksessa joku ihmeen ZeroFix -kaukalo jalustoineen. Kaikki näytti hyvältä päällepäin (näin netistä itseoppineen kaukaloasiantuntijan silmin), mutta ongelmaksi muodostui hinta, joka oli miellyttävät 99 euroa. Epäilyt heräsivät tietenkin heti. Tässä on jotakn mätää. Halpa ei voi olla hyvä, eikä turvallinen. Niinpä myyjän iloksi aloitimme kahden päivän piinaamisen, mihin sisältyi massiivinen märä googlausta, autoliitolle soittelua ja myyjän kovistelua. Mikä on turvaluokitus, entä onnistuminen turvatestissä, mitkä ovat suositukset jne jne.

Kyseinen kaukalo herätti lisäksi roimasti kummastusta, sillä netissä kaukalosta ei löytynyt mitään, ei suomeksi eikä maailmankielillä. Ainoa joka kaukalon turvallisuudesta vakuutteli ja kehui oli myyjä. Epäilyttävää. Kunnon kuluttaja ei usko, jos ei google näin myös sano.

Tonkiminen kuitenkin jatkui. Soittorumban jälkeen kävi ilmi, että Zerofix kaukalo on Lastentarvikeliikkeen itsensä maahantuoma, siksi siitä ei ole tietoa netissä. Kaukalo täyttää Suomessa turvallisuusmääräykset hyvässä luokassa, autoliiton testeihin se ei ole vielä ilmeisesti vain päässyt. Lisäksi kaukalon ja kiinnitysalustan runko paljastui samaksi, kuin loistotulokset Suomessa ja Saksassa saanut Brio Primo. Ovaat siis samalta tehtaalta lähtöisin. Päälimateriaaleissa on tosin säästelty, mutta onko sillä niin väliä.

Käytännössä siis ZeroFix osoittautui brändiriisutuksi pirkkaBrioksi.

Bingo, täydellinen hintalaatu -suhde bongattu!

Nyt meilläkin on kaikki kriteerimme, ja osan muidenkin, täyttävä vauvakaukalo ja vieläpä auton väriin sopiva... Puuh, mikä homma!

vko 34

Kyllä isikin osaa jos vähän auttaa

Isille vähän kesäiloa isyyspakkauksesta. Samalla tuli hankittua viimeisimmätkin tarvikkeet kotiin. Enää puuttuu vaippapaketit ja pyllynpyyhintä kosteuspyyhkeet. Koti alkaa olla valmis.

vko 34