Harjoittelua

Päätin tänään harjoitella lapsen saamista ja äidiksi tulemista.

Koska raskauteni on ollut aivan ihmeellisen oireeton ja mahastakaan ei näy vielä merkkiäkään, on oloni ollut välillä jopa sangen irrationaalinen raskaudesta puhuttaessa. Mikään kehossani ei viittaa lapsen saamiseen eikä mikään liion kotonammekaan. Toki viime vuoden aikana kotiimme on vaivihkaa eksynyt vanha aarikan lastenrattasiin kiinitettävä puinen ukko, joka on minun vanha, sekä puinen kilpikonnapalapeli, jonka ostin Prahasta. Mutta nämä eivät yksinään viesti valmistautumisesta äidiksi, vaan pikemminkin alkavasta puuleluaddiktiostani.

Siispä tänään päätin olla urhea ja harjoitella lapsen saamista. Käydessäni ruokaostoksilla citymarketissa huomasin kassoille valuessani lastenvaateosaston. Tämä osasto on niitä alueita cittarissa, mihin en ole koskaan eksynyt. Siis ikinä. Osasto on aina tarjonnut minulle yhtä paljon virikkeitä, kuin ruuvi- ja mutterisektori iki-ihanassa K-raudassa.

Tavaroita kärräillessäni alelaareja ainaisesti tarkkailevat silmäni kuitenkin harhautuivat tälle osastolle ja kas, siellähän oli rekillinen alennuksessa oleviavaatteita. Vauvojen vaatteita. Nopeasti tarkistin, ettei tuttuja ollut lähipiirissä ja sujahdin rekin luo vaivihkaa, jossa oli - ooh  - vain kahdeksalla eurolla tavaraa myynnissä. Hetken hypistelyn jälkeen tuntui siltä, että olin aivan väärässä paikassa. Katselin epätoivoisena Tutan potkupukuja (tai bodeja, mikä lie asusteen nimi ikinä nyt on!), joiden kokoluokituksesta minulla ei ollut mitään aavistusta. Oikeasti ei mitään! Kokoja oli tarjoilla 56,62 ja 68 senttisille. Mistä hemmetistä minä tietäisin minkä kokoinen roikale sieltä oli tulossa. Tai ylipäätään minkäkokoisia ne roikaleet keskimäärin ovat?!?!?

Pienen pähkäilyn ja epämääräisen silmämääräisen mittailun jälkeen otin pöllökuvioisen vihreän valkoisen asusteen kärryyni, joka oli kokoa 56 cm. Valintakriteerinä toimi lähinnä kivanoloinen kuosi vaatteessa. Totesin itsekseni, että no, pare olla tuon pituinen jööti sitten tulossa. Toivottavasti asu sopii sille edes ekan viikon ajan.

Kotona länttäsin asun keittiön pöydälle ja jäin hykerrellen odottamaan Isännän kotiintuloa ja reaktiota. Omani oli lähinnä se, että kiertelin asua kuin kissa kuumaa puuroa tietämättä kuitenkaan mitä ihmettä sille aioin tehdä.

Vaatteen ostaminen tuntuikin hieman teennäiseltä. Mitä ihmettä teen jo nyt vauvatavaralla, kun aikaa asian konkretisoitumiseen on vielä puolisen vuotta? Masennukseen vaipumatta totesin urheasti, että tätä täytyy vielä harjoitella. Ei kukaan ole äiti syntyessään. Koska en itse koe minkäännäköistä kiintymystä tai kiinnostusta vauvatavaroihin, täytynee kiinnostusta herätellä vielä jonkin aikaa. Samoin tätä äitiyttä, jota täytyy makustella erityisen hissukseen ja perusteellisesti.

vko 14