Koska olen rationaalinen ja järkeilevä yksilö (lue neurotic brain), olen tehnyt listan asioista mitä pitää hankkia ennen nelivetoa vetävän asukkaan saapumista taloon. Listaa en suinkaan tehnyt siksi, että pääsisin kipittämään hurmoksessa ja silmät kiiluen vaunukauppaan, vaan siksi etten unohtaisi ostaa jotakin tärkeää. Lista on suorastaan elintärkeä, sillä en edelleenkään halua lähteä vauva-tavaraostoksille laisinkaan eikä mitä pitää vielä ostaa mahdu alkuunsakaan luonnostaan päähäni.
Järkytyinkin pahasti kun anoppimme tarjosi meille kuivausrumpua, joka TÄYTYY OLLA taloudessa jos on pieniä lapsia. Pitääkö sekin ostaa?! Emme kuitenkaan ottaneet sitä, sillä sen mukana ei tullut isompaa asuntoa, johon sen olisi saanut mahdutettua.
Totesinkin, että on varmasti viisasta olla kaiken kattava kauppalista valmiina, jotta voidaan sitten matkalla synnytyssaliin käydä pikaisesti poistamassa kaupoista kaikki tarvitsemamme. Yksinkertaista ja helppoa kuin tortilla-ainesten keruu kaupassa. Or not.
Pieni paniikki alkaakin kohta iskeä. Päätin, että jotakin tavaroista täytyy alkaa hankkimaan jo nyt. Aloitin siis täysin ymmärrystä vailla mielestäni kaikkein tärkeimmästä: potkupuku, se yksi ja ainoa, jonka ostin muutamia viikkoja takaperin. Enempää en ajatellut ostaa ja eikö niin, että äitiyspakkauksessakin jotakin varusteita tulee. Tämähän riittää, eikö?!
Lisäksi olen saanut siskoltani lahjaksi yhden vauvalle suunnatun unilelun. Se niistä leluista, yhdelläkin pärjää, eikö?
Ja vanupuikkoja, pumpulia, pyyhkeitä sekä rättejähän meiltä jo löytyy valmiiksi. Mitä vielä?
Nyt kun vaatteet ja lelut ovat check ja olen visusti vakuttunut, että loput tarvikkeet tulevat äitiyspakkauksen mukana (siitä saa jopa sängynkin!!) voin siirtyä olennaiseen, nimittäin kylpyammeeseen. En tiennytkään, että minulla on kylpyfetissi. Emme omista ammeellista asuntoa enkä sellaisessa ole asunutkaan sitten 12 -vuotissyntymäpäväni, joten fetissini haiskahtaa traumalta. Lapselleni on pakko saada oma amme, koska en selvästi ole itse kylpenyt pienenä tarpeeksi. Ongelma on vain se, että hylkeen muotoinen ja kokoinen amme vie muutaman neliön kokoisesta vessastamme ehkä turhan ison tilan. Jotta vessanpönttöä ei tarvitsisi alkaa saneerata ulos asunnostamme, googlasin (taas) meille mahtavan kokoontaitettavan flexibath -ammeen. Tämähän luistaa hyvin!
Nyt kun ammekin on tilausta vaille check uskon, että loput tavaroistamme tippuvat itsestään taivaalta ajan myötä. Listassani ei ole tämän jälkeen enää kuin 53 kappaletta got to do ja have asioita ennen vauvan tuloa...
Mutta äh, kuka niitä rattaita anyway edes tarvitsee, tai syöttötuolia, turvaistuinta, vaippoja, tuttipulloja, rintapumppuja ja muita imetyswhatever -tarvikkeita?
19 vko
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostos. Näytä kaikki tekstit
maanantai 28. maaliskuuta 2011
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Mahan vahtausta
Kaikki naisihmiset tietävät sen ärsyttävän faktan omasta kokemuksestaan: etuvarustusta tuijottavat mieshenkilöt (ja miksei naishenkilötkin). Ne jäävät aina kiinni teostaan. Vaikka katse vilahtaisi salaman nopeasti kasvoista sen kriittiset 30 senttiä alaspäin, olet busted! Silmien liikkeen huomaa aina.
Samalla logiikalla myös uusi kohtaamani lajike, mahantuijottelijat, huomataan. Mahantuijottelijat jäävät etuvarustustuijottelijoiden kanssa yhtä korkealla prosentilla kiinni. Itse asiassa jopa helpommin, sillä silmien liikuttelumatka on nimittäin mahan kohdalla tuplasti pidempi.
Olen huomannut uuden lajin lisääntymisen työkavereideni ja ystävieni keskuudessa. Ympärilläni käydään uudenlaista silmien asemointia. Esimerkiksi kahvipöytään istuessani viikonloppuna esiin vyörynyt mahani kohtaa aina muutaman uteliaan katseen ennen kuin pääsee vilahtamaan pöydän taakse piiloon.
Olen myös huomannut, että pystyn houkuttelemaan kurkkijoita omatoimisesti asuvalinnallani. Jos päälläni on kokovartalokaapu, joka peittää muodon kuin muodon, saan olla rauhassa. Jos taas päälläni on kireämpi paita on katsemagneetti viritetty. Tämä toimii erityisesti silloin, jos sidon vyön korkealle vyötärölle. Tällaisen muodin kanssa tosin mahatonkin kulkija alkaa näyttää mahakkaalta.
Ja okei, myönnetään, harrastan mahatarkkailua itsekin. Tarkkailin viimeksi kaupungin tarjoamalla fyssarikäynnillä muiden odottavien äitien mahoja ja jäin siitä itsekin takuuvarmasti kiinni!! En mahtanut uteliaisuudelleni mitään.
Tulen varmasti kokemaa nlisää mahatarkkailua tulevaisuudessa, sillä kuten sanoin, mahani on vaatinut viime perjantaista lähtien lisää tilaa. Tästä tuskastuneena marssin suoraapäätä ostamaan kahdet äitiyspökät, jotka helpottivat kiristävää oloani. Nyt sitä ollaan siis jo ihan vaatteidenkin puolesta ja mahankin puolesta raskaana! Henkinen puoli kylläkin laahaa vielä hieman jäljessä...
vko 18
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Luovutusvoitto
Isännällä meni hermot (taas).
Minut on jälleen kerran vallannut suuri levottomuus ja ahdistus siitä, ettei mahassa tapahdu mitään. Kukaan ei potki, koputtele eikä töki, eikä kasva down under!
Epätietoisuutta pahensi tämän viikkoinen kollektiivinen odottajatapaaminen terveysasemalla. Olin Espoon kaupungin loistavan neuvolasysteemin tarjoamassa fysioterapiassa, jossa paikalla oli 12 raskaana olevaa naista 13- 18 viikkoisine mahoineen. Olin porukasta toisiksi pisimmällä, mutta en todellakaan mahani ympärysmitan suhteen. Jopa porukan vähäviikkoisin typy paistatteli isommalla pakilla kuin minä. Tapaaminen kasvatti kauhuani, mikä tässä nyt oikein mättää? Olen tuuditellut itseäni jo pitkän tovin siihen, että pitkäselkäisillä ja hoikilla maha näkyy myöhemmin. Tämäkin turvaköyteni vedettiin kuitenkin julmasti käsistäni, sillä jumppasalissa istui pitkiä hoikkia ja pitkäselkäisiä naisia isoine mahoineen. Paitsi minä.
Yhtenä iltana sitten huokailin sängyn pohjalla kovaan ääneen ja tökin tuttuun tapaan mahaani kuulostellen, josko sieltä olisi havaittavissa jokin uusi muutos, josta voisi sitten päätellä elämän edistyvän ja kehittyvän. Tuloksena oli taas: ei mitään uutta havaittavaa ja raportoitavaa. Tökin mahaani niin ankarasti, että keskeytin vieressäni köllöttelevän Isännän House -fiilistelyn sohimalla häntä jatkuvasti kylkeen kyynerpäilläni. Tv -elämyksen menettämisestä hermostuneena Isäntä tuumasi, että asialle on tultava nyt stoppi. Isäntä surffasi siltä istumalta ah niin kätevällä uudella kosketusnäytöllisellä puhelimellaan itsensä Internetin ihmeellisen maailmaan ja siellä doppler taivaaseen. Suit sait sukkelaan Huutonetistä tuli vastaus, että kiitos ostoksestanne, ottakaa yhteyttä myyjään tilauksen lähettämiseksi ja maksamiseksi.
Meille tulee siis doppler.
Kummajainen saapunee ensi viikolla. Olen ollut alusta asti syvästi laitetta vastaan, nii henkisesti, fyysisesti kuin lompakollisestikin, mutta tämä epävarmuus on raastavaa. Olen toiminnallinen ihminen, en odottelija enkä todellakaan "herran haltuun" -tyyppinen ihminen. Seuraava neuvola on vasta 2 kuukauden kuluttua ja sitä ennen olisi kiva tietää asuuko mahassa muumioitunut sikiö vai jotakin eloperäistä. Mielestäni tämä odotuttaminen on täysin vastuutonta neuvolalta. Kuka uskaltaa jättää maanisen tökkijän niinkin pitkäksi aikaa ilman valvontaa? Huhtikuun lopussa mahani olisi tätä menoa vielä kuopalla kaikesta kaivelusta ja painelusta.
Dopplerille siis tällä kertaa luovutusvoitto 1-0. Oma pääni ja sen tila on nyt tärkeämpi. Lompakollisestikin asia korjaantunee, sillä huomasin Huutonetissä olevien dopplereiden olevan kovassa huudossa ja miltei uuden hintaisia. Tämä tarkoittanee myös sitä, että yhtä huolestuneita odottajia on liikkeellä enemmän kuin yksi...
vko 16
Minut on jälleen kerran vallannut suuri levottomuus ja ahdistus siitä, ettei mahassa tapahdu mitään. Kukaan ei potki, koputtele eikä töki, eikä kasva down under!
Epätietoisuutta pahensi tämän viikkoinen kollektiivinen odottajatapaaminen terveysasemalla. Olin Espoon kaupungin loistavan neuvolasysteemin tarjoamassa fysioterapiassa, jossa paikalla oli 12 raskaana olevaa naista 13- 18 viikkoisine mahoineen. Olin porukasta toisiksi pisimmällä, mutta en todellakaan mahani ympärysmitan suhteen. Jopa porukan vähäviikkoisin typy paistatteli isommalla pakilla kuin minä. Tapaaminen kasvatti kauhuani, mikä tässä nyt oikein mättää? Olen tuuditellut itseäni jo pitkän tovin siihen, että pitkäselkäisillä ja hoikilla maha näkyy myöhemmin. Tämäkin turvaköyteni vedettiin kuitenkin julmasti käsistäni, sillä jumppasalissa istui pitkiä hoikkia ja pitkäselkäisiä naisia isoine mahoineen. Paitsi minä.
Yhtenä iltana sitten huokailin sängyn pohjalla kovaan ääneen ja tökin tuttuun tapaan mahaani kuulostellen, josko sieltä olisi havaittavissa jokin uusi muutos, josta voisi sitten päätellä elämän edistyvän ja kehittyvän. Tuloksena oli taas: ei mitään uutta havaittavaa ja raportoitavaa. Tökin mahaani niin ankarasti, että keskeytin vieressäni köllöttelevän Isännän House -fiilistelyn sohimalla häntä jatkuvasti kylkeen kyynerpäilläni. Tv -elämyksen menettämisestä hermostuneena Isäntä tuumasi, että asialle on tultava nyt stoppi. Isäntä surffasi siltä istumalta ah niin kätevällä uudella kosketusnäytöllisellä puhelimellaan itsensä Internetin ihmeellisen maailmaan ja siellä doppler taivaaseen. Suit sait sukkelaan Huutonetistä tuli vastaus, että kiitos ostoksestanne, ottakaa yhteyttä myyjään tilauksen lähettämiseksi ja maksamiseksi.
Meille tulee siis doppler.
Kummajainen saapunee ensi viikolla. Olen ollut alusta asti syvästi laitetta vastaan, nii henkisesti, fyysisesti kuin lompakollisestikin, mutta tämä epävarmuus on raastavaa. Olen toiminnallinen ihminen, en odottelija enkä todellakaan "herran haltuun" -tyyppinen ihminen. Seuraava neuvola on vasta 2 kuukauden kuluttua ja sitä ennen olisi kiva tietää asuuko mahassa muumioitunut sikiö vai jotakin eloperäistä. Mielestäni tämä odotuttaminen on täysin vastuutonta neuvolalta. Kuka uskaltaa jättää maanisen tökkijän niinkin pitkäksi aikaa ilman valvontaa? Huhtikuun lopussa mahani olisi tätä menoa vielä kuopalla kaikesta kaivelusta ja painelusta.
Dopplerille siis tällä kertaa luovutusvoitto 1-0. Oma pääni ja sen tila on nyt tärkeämpi. Lompakollisestikin asia korjaantunee, sillä huomasin Huutonetissä olevien dopplereiden olevan kovassa huudossa ja miltei uuden hintaisia. Tämä tarkoittanee myös sitä, että yhtä huolestuneita odottajia on liikkeellä enemmän kuin yksi...
vko 16
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Vauvanvaate
Viikolla 14 ostamani pöllökuvioinen (oikeasti ne oli pingviinejä ja jäniksiä, mutta en ehtinyt kaupassa piiloillessani niin tarkasti niitä tulkita) vauvanvaate on ottanut paikakseen keittiön pöydän. Se lepää siinä juhlallisesti levitettynä ja rypyt siististi oiottuna hoitaen tärkeää tehtäväänsä. Sen tehtävä on tällä hetkellä muistuttaa joka aamu meitä siitä, että jotakin tulee tapahtumaan tässä taloudessa tulevan kevään ja kesän aikana.
Itse olen käynyt säännöllisesti taputtelemassa tätä kyseistä riepua, oikomassa sen jo valmiiksi sileää pintaa vielä sileämmäksi ja availemassa turhan tärkeänä sen viittä eri nappia (olen kohta napinavauksen asiantuntija). Olen myös mittaillut mahtuuko 56 senttisen puvun mahdollisesti kokonaan tulevaisuudessa täyttävä juttu sykkyrälle laitettuna mitenkään mahaani, siis jos se olisi näin iso, mitä se tietenkään ei voi olla. Tämän pohdinnan tosin jätin nopeasti kesken, sillä kuulin oman syntymämittani, joka oli reippaasti päälle 54 cm.
Vaate sai lopulta hyvin positiivisen vastaanoton Isännältä. Kun Isäntä sitten vihdoin palasi hiihtoreissulta vaate odotti kiltisti keittiön pöydällä. Odotin kädet täristen minkälaisen kommentin saisin tästä omituisesta ostoksesta. Olisiko se: ääh, mikä tämä on, tämähän on aivan liian aikaisin / kallis / hempeä / pelottava / outo / ei niin meitä.
Reaktio oli kuitenkin se, että Isäntä katseli aluksi vienosti vihertävää asustetta hieman kauempaa kiertäen varmuudeksi koko pöydän pienen turvavälin kera. Puolen tunnin päästä yllätin mieheni kuitenkin katsomasta asustetta hieman lähempää. Isäntä hypisteli potkupukua ja näytti mittailevan sitä insinöörimäisen tarkasti. Kysyin lopulta että mitä touhuat. Vastaus oli kovin hellyyttävä:
Aattele, että tähän sisälle tulee kohta jotakin, joka on osa sinua ja minua.
Ooh.
vko 16
Itse olen käynyt säännöllisesti taputtelemassa tätä kyseistä riepua, oikomassa sen jo valmiiksi sileää pintaa vielä sileämmäksi ja availemassa turhan tärkeänä sen viittä eri nappia (olen kohta napinavauksen asiantuntija). Olen myös mittaillut mahtuuko 56 senttisen puvun mahdollisesti kokonaan tulevaisuudessa täyttävä juttu sykkyrälle laitettuna mitenkään mahaani, siis jos se olisi näin iso, mitä se tietenkään ei voi olla. Tämän pohdinnan tosin jätin nopeasti kesken, sillä kuulin oman syntymämittani, joka oli reippaasti päälle 54 cm.
Vaate sai lopulta hyvin positiivisen vastaanoton Isännältä. Kun Isäntä sitten vihdoin palasi hiihtoreissulta vaate odotti kiltisti keittiön pöydällä. Odotin kädet täristen minkälaisen kommentin saisin tästä omituisesta ostoksesta. Olisiko se: ääh, mikä tämä on, tämähän on aivan liian aikaisin / kallis / hempeä / pelottava / outo / ei niin meitä.
Reaktio oli kuitenkin se, että Isäntä katseli aluksi vienosti vihertävää asustetta hieman kauempaa kiertäen varmuudeksi koko pöydän pienen turvavälin kera. Puolen tunnin päästä yllätin mieheni kuitenkin katsomasta asustetta hieman lähempää. Isäntä hypisteli potkupukua ja näytti mittailevan sitä insinöörimäisen tarkasti. Kysyin lopulta että mitä touhuat. Vastaus oli kovin hellyyttävä:
Aattele, että tähän sisälle tulee kohta jotakin, joka on osa sinua ja minua.
Ooh.
vko 16
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)