48h skuttaan

Takana on 48 tunnin "lomalento" plus roadtrip kaikkine herkkuineen. Matka meni, noh, kiemuraisesti. Ei se pahimmasta päästä ollut, mutta olisi tämänkin voinut hoitaa helpommin.

Ensinnäkin lentokentällä huom. kahden passitarkastuksen jälkeen lähtöportilla huomasimme lapsemme lentolipussa väärän sukunimen. Mukula on sukunimeltään isänsä peruja, mutta matkan varanneen tahon takia jostain syystä ilmoitettu minun sukunimelläni Finnairille. Lentolippu oli siis käytännössä käyttökelvoton ja tämä huomattiin vasta 30 min ennen lennon starttaamista.

Eikun tiskille nimeä vaihtamaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Nimenvaihto-operaatio venyi ja venyi. Lentokonetta alettiin boardaamaan ja me vain pitelimme tyynen rauhallisesti lentokoneeseen väkisin pyrkivää ilosta kiljuvaa vääränimistä jälkikasvuamme riveleistä kiinni.

Tuskan hiki oli valtava, kun lentotäti väläytteli laukkujen purkamista koneesta, lennon siirtämistä ja vaikka mitä. Kone oli jo täysin boardattu, kaikki matkustajat sisällä, kun vihdoin saimme pienen extramaksun saattelemana itsemme koneeseen. Naama punaisena juoksimme istumapaikoillemme tuntien muiden pistävät katseet. Lapsiperheet prkl.

Lento Lontooseen menei nukkuen. Täydellistä. Oma istumapaikka on kallis mutta sen väärti. Mukula poikittain meidän väliin ja avot.

Lontoossa odotti ylläri. Ensinnäkin harhauduimme j u m a l a t t o m a n  pitkän passintarkastuksen aikana ulso koko lentokentältä. Meidän piti mennä jossain kohtaa jatkolento kyltin alta, mutta päädyimme kokonaan pihalle.

No worries, ulkokautta ympäri - Heathrowhan on maailman pienin lentokenttä, right - parit juoksulenkit ja iso siunaus pitkälle vaihtoajalle kahden lennon välissä. Mutta ei se niin helppoa ollutkaan. Johtuen nimenvaihdosta oli Lontoon päässä äärimmäisen vaikeaa löytää Murmelin lenotlippua. Tuplasukunimi kummitteli taustalla ja vierekkäiset istumapaikat eivät meinanneet onnistua 2v. Lapsi meinattiin laittaa lentokoneessa istumaan jämäpaikalle toiselle puolen lentokonetta.

Taistelu ratkesi meidän eduksemme ja kiidimme lentokoneeseen, right on time. Aivan täysin poikki, kilometrien lentokenttätarpomisesta jalat turvonneena halasimme onnenkyyneleissä Britishairwaysin lentoistuimiin integroitua videojärjestelmää.

Piirrettyjä hamaan tappiin asti = vanhemmille rauha.

Tämäkin lento meni hyvin, kaikki nukkuivat mitä osasivat ja pahimmilta niskajumeilta vältyttiin. Perillä odotti hysteerisen väsyneitä matkustajia passintarkastushelvetti numero kaksi vielä pahempine jonoineen. Olot olivat kuin Tallinnan laivamatkojen tarkastuspisteillä vuonna nakki ja makkara. Tästä selvinneitä palkittiin kuitenkin viiden tähden hotellilla, 280e per yö takasi hyvät unet ja maailman parhaimman hotelliaamiaisen.

Mutta sitten se seuraavan päivän ajomatka. Tai siis ajomatkat monikossa. Kun olet ensin tsempannut itsesi kahden lennon yli, toivut jetlagistä ja pitäisi vielä istua kaksi kertaa 6 tuntia autossa putkeen kahtena eri päivänä, meinaa vitsit käydä vähiin. Ihmisrääkkäystä.

Ei niistä tuskantunneista enempää, muuta kuin että rakastan muumeja ja innovaatiopalkinnon ansaitsemaa videolaitettamme.

Mutta perillä ollaan paikassa, jonka asukasluku on 8000, jossa ihmisillä on jumankauta kanoja pihalla, ja jonka suurimpia nähtävyyksiä on kaksikerroksisen kerrostalon kokoinen majakka.

Skuttassa ollaan.