Lapsen kanssa voi käydä museoissa, tai ainakin olen onnistunut siinä jo moneen kertaan. Itseasiassapidän siitä, se on hyvä ajanviete ja molemmille osapuolille on jotain tarkasteltavaa. Oli se sitten museon seinään maalatut yhdentekevät kalakuviot tai oikeat taideteokset, ybersiistit decorakennelmat joissa seikkailla, tai vitriinien oikeasti arvokkaat taide-esineet, on pääasia, että puuhaa riittää ja aika kuluu.
Mikä tahansa on kaksveelle kivaa, jos sen markkinoi oikein. Esimerkiksi itsestäni supertylsät historiavideot olivat täkäläisessä paikallismuseossa, you know maailman tylsimmät näyttelyt osa 1 ja 2, nuorimmalle osallistujalle se ykköshitti. Videoiden ohella seinässä oli vanha puhelimen luuri, josta sai kuunnella videon äänimaailmaa, vanhoja pappoja horisemassa muisteloitaan ranskaksi. So boooooring, but who cares. Kaksveen silmin jokaisen uuden videoapparaatin luona siinsi mahdollisuus nähdä jotain jännää ja kuunnella hassuja juttuja. Pihapiirissä puolestaan oli hyvä pitää rusinatauko jännittävän kivisokkelon tykönä.
No joo. Museon täytyy, myönnettäköön, olla jokseenkin lapsiystävällinen. Ei siis sisällöllisesti, vaan habitukseltaan. Tiukkapipojen näytttelyihin ei ole asiaa, sillä uhma saattaa vaania minkä tahansa nurkantakana. Tällöin en halua pilata kenenkään taidehifistelijän kokemusta, vaan suuntaan mieluummin rennompiin näyttelyihin joissa saa a) huutaa, b) juosta ja c) lähmiä mielellään jotakin.
Yksi parhaimmista museofiilistelyistä oli Köpiksessä. Siellä paikallisessa Kansallismuseossa oli tilaa juosta, vähän ruuhkaa ja aikuisellekin, tai siis sofistikoituneelle herrasväelle, aika monta wou kokemusta. Oli inkkareita, eskimoita, afrikan alkuperäiskansaa ja budhapatsaita. Kaiken huipuksi museon näyttelyistä vastaavat jätkät olivat tajunneet viritellä lastenmuseo kerroksen. Siis koko kerroksen, jossa todellakin sai juosta, kiivetä, kolistella, tutkia, plärätä ja piirtää, leikkiä viikinkiä oikeassa veneessä ja kuopsutella intialaisen katukeittiön astioita nuotion äärellä. Ja usko tai älä. Sisäänpääsymaksu oli nolla euroa.
Tälläistä toivoisin Suomeen lisää. Lisää paikkoja, joissa voi ihmetellä ilman suurta kultivoitumisen painetta. Silloin ketään osapuolta ei harmita, että sivistystoimesta suurin osa saattaakin kulua pihan kivien tonkimiseen ja muurahaisten ihmettelemiseen taidenautinnon sijaan. Yksi hyvä paikka on Espoon Tapiolassa oleva WEEGEE ja sen lasten museo. Sieltä saa oppaan mukaan, joka kannattaa ihmeessä ottaa. Tyyppi kertoo monista esillä olevista satuhahmoista seikkailumeinigillä ja loppukierroksesta saa pukeutua vaikkapa prinsessaksi. Lopulta retken kruunaa pihalla oleva leikkipuisto-osio, kädet kuraan hop. Kuinka sivistävää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti