Lapseni on epäluuloinen

Miss murmelin luonne on jokseenkin varovainen. kaikkea epäileva lapsukaiseni on se, joka ei taatusti putoa kiipeilytelineestä, jokse auton alle tai tunge koiran kakkaa suuhunsa. Hän päin vastoin jättää kiipeilytelineeseen kiipeämisen sen mahdollisen vaarallisuuden vuoksi, ei juokse autotielle, koska se on epäilyttävää eikä syö koiran juttuja, koska pitää ensin kysyä "äiti mitä tää on?". Ainakin kahdesti.

Epäluuloinen lapsi on tavallaan helppo, mutta toisaatla rasittavaa seuraa. Singahtelun ja päämäärättömän syöksahtelyn ja impulsiivisuuden sijaan meillä pohditaan, suostutellaan, maanitellaan, selitetään ja perustellaan.

Ertyisen haasteeliseksi luonteen piirre on osoittautunut ruokailun kanssa. Lapsemme, rkas raspikurkku ei todellakaan syönyt mitään missä oli palasia vuoden ikään mennessä. Siis pelkkää bona 5kk sileää sosetta. mieluiten sitä yhtä ja samaa laatua. 8 kuukauden suositukset karkeaan ruokaan siirtymisestä menivät roskakoriin kymmenkuisena, kun olin heittänyt riittävän monta kokkaresosepurkkia yhden lusikallisen jälkeen roskiin.

Jokseenkin vyyhti purkautui vuosikkaana, kun mukaan tuli äidin ja isän omat sapuskat. Liekö kiinnostus muiden lautasia kohden ollut niin voimakas vai mitä, mutta nakki toisensa perään alkoi uppoamaan.

Palaset eivät ole vieläkään in pöydässämme. Auta armias, jos puuro on kokkareista, siis niin että siitä erottuvat kauraleseet. Daa mutsi, silloin huudetaan kovaan ääneen PALASIA! ja syjletään kaikki pihalle. Samoin käy vieraiden ruoka-ainesten. Jos lusikkaan kehtaakin piilottaa jotain uutta, asettuu se välittömäksi ruokakaukaloon osaksi muiden kökköjen harmaata massaa.

Mukulalle olikin ainkoinaan aivan jäätävän vaikeaa opettaa kasvisten syöntiä. Ne kun koostuvat, noh, palasista. Nykyään kurkku uppoaa, samoin tomaatti, mutta ainoastaan niin etteivät ne pääse yllättämään. Palaset täytyy nimittäin nimetä lautasella ennen ruokailun alkua. Jottein vaan kurkku pääsisi luikahtamaan lihapullan alle piiloon ja joutuisi tietämättä suuhun.

OMG. Olkoon epäluuloinen, haastetta tässä kyllä piisaa sillä Kanadan ihmemaassa ei palasilta voi aina välttyä. Eikä omituisilta ruuilta. Aina kaupassa ei tiedä mitä ostaa - viimeksi eilein onnistuin ostamaan vaahterasiirappipuuroa!) - eikä koostumus tuotteissa ole sama tuttu kuin Suomessa.

Onneksi meitä oirehtijoita on reissussa mukana kaksi. Itse nimittäin kiertelen tuskaisena hyllyjä etsien edes jotain tuttua suuhun pantavaa. VIinirypäleet ovat oudon pyöreitä ja värisiä, mysli ei ole samaa Alpenia kuin kotona, ruisleipää on turha hakea, mikä ihmeen kokosmaito tämäkin on, missä on currytahna, entä härreguud mikä tämä maito ja jugurtti valikoima oikein on? Missä VALIO?!?