Lakanoita

Meidän mukula on nukkunut koko pienen ikänsä äitinsä vanhoissa lakanoissa. Raasu. Osa lakanoista on jopa isoäidin ja osa isoisoäidin vanhoja pitsireunaisia aluslakanoita. Super-raasu.

Minusta niissä on jotain hellyyttävää. Ihannoin erityisesti ikiaikaisia tyynyliinoja, joissa on käsinkirjaillut nimikirjainmet sukunimistä mitä en enää edes muista ja käsin rusetille solmittavat narut pitämässä tyyny paikoillaan. Joitain kukkanyherryksiäkin niihin on kirjailtu ja pitisikin vilahtaa. Aluslakanoisakin on pitsireunukset. Voisiko vauva taapero enää ylellisemmin nukkua.

Lakanavarasto on kuitenkin suhteellisen pieni. Eritoten yrjötaudin saapuessa se on suorastaan säälittävä. Päätinkin laventaa liinavaatekaappia. Olin jo pitkään miettinyt, mitä ihmettä teen äitini vintiltä löytämillä ikiaikaisilla Marimekon ja Tampellan kankailla. Ommella nakutinkin niistä suit sait parit pussilakanat.

Mitä ilmeisemmin nämä hurmaavat yksilöt punainen Villikaali, beessi Tulikipinä ja sininen Ovaali ovat olleet verhoina äitini lapsuuden kodissa, opiskeija-asunnossa tai ensimmäisessä omassa kodissa. Vuosilvuissa vilahteli ainakin 1967 ja 1985 niminä Isola, Metsävaara ja Montanari. Bongasin vielä Tampellan Juttu -nimisen kankaankin, joka on aikoineen roikkunut omassa lastenhuoneessani verhona.

Kankaat olivat osin kuluneita ja auringon haalistamia mutta ihanan nukkaisia ja pehmeitä lakanoiksi. Murmeli raasu ei vain vieläkään saa uudenkarheaa petivaatetta. Nostalgia vei voiton. Näissäkin on päheää kölliä.

Siis jos se vain nukkuisi.