Edustuksellisuuden pohjanoteeraus

Heräsin aamulla tahmeaan todellisuuteen, taas yksi huonosti nukuttu yö takana. Jäätävät silmäpussit ja mustaakin mustemmat silmän aluset. Ja tämä ei johtunut yön yli nuhjaantuneista ripsareista, vaan ihan vain siitä, että muksu valvottaa jo toista viikkoa putkeen. Suihkuunkaan en jaksanut raahautua, vaan hätäponnari pelastakoot päivän.

Eteenpäin, sanoi mummo lumessa, kohti terveyskeskusta ja fyssarikäyntiä. Aikomukseni on pakoilla polvileikkausta viimeiseen asti ja yrittää kuntouttaa kiukkuileva polveni luomusti. Polvi on nimittäin reistaillut viime vuoden talvesta asti. Silloin tuli käytettyä lastenvaunuja lumikolana kymmeniä kilometrejä pitkin Mankkaata, mikä ei ollut sille kovin eduksi.

Enihau, marssin kello - aivan liian aikaisin - 8.15 alkavaan fyssariin todellisen äitilookin kera. Muistin vasta odotustilassa, että perhana soikoon, tämä oli se paikka, missä piti viimeksikin hypellä housuitta reisilihaksen toimintaa tuijotellessa. Ja tietenkään en ole lähestynyt sääriäni  terän kanssa piiiiiiitkäään aikaan. No, ihan sama, ei se sympaattinen fyssaritäti  mitään karvaisista jaloistani välitä. Naisia vaan tässä ollaan.

Vihdoin kutsu kävi ja vuoroni koitti. Fyssari ilmoitti ystävällisesti että paikalla on sitten myös opiskelija seuraamassa tilannetta. Aha, ihan sama, menköön samaan konkurssin.

Paitsi että, opiskelija oli syötävän hyvännäköinen rempseä nuori mies ja mitä lie unelmavävyainesta.

Ja minä taas täysin räjähtänyt, maailman isoimmat silmäpussit omaava, megalomaaniset säärikarvat kasvattanut, eriparisukkainen äiti, joka yritää raa´assa keinovalossa mahdollisimman smuutisti nykiä aivan liian lyhyttä aluspaitaansa karmeimpien kalsareidensa peitoksi, mitä maa päällään kantaa.

Joo, ei enää opiskelijoita kiitos, on tällä naiseudella kuitenkin joku rajansa ja itsesuojeluvaistonsa!