Natriumglutamaattia luomuna

 Olen jo hetken potenut pientä vauva kasvatuskuumetta. Jotakin pitää saada itämään ja pian! Eilen tulikin postissa mieluinen paketti. Palstakauden kickstart.

Hyötykasviyhdistys muisti minua (tai siis minä muistutin heitä) perus porkkanalanttuavomaakurkkujasitärataa pussukoilla. Uutena tulokkaana veripeippi ja korianteri. Pihalle tilasin ihanaa Ukonkelloa. Kasvukausi alkakoot!

Valmistaudun aina kevääseen suurella hartaudella. Läpi vuoden metsästelen mitä ihmeellisimpiä siemeniä. Olen maahantuonnin ja kasvitautien levityksen kauhu, sillä poimin ulkomaanreissulta milloin mitäkin siemeniä, raahaan tietämättäni kotiin puita ja pensaita myrkyllisiä ja myrkyttömiä kasveja. Ihmettelen niiden kasvua kuukausikaupalla, kunnes totean kasvattaneeni rikakruohoja, kymmenmetristä puuta, taatelupalmua tai totaalisen talven kestämätöntä lajiketta.

Kohtalaisen tuoreena palstaviljelijänä olen onnekas, sillä palsta sijaitsee noin 500 metrin päästä kotoamme. Meillä sattuu olemaan vielä tienoon isoimmasta päästä oleva tilus eli viljeltävää riittää. Olenkin rekrytoinut apuun ystäväni ja naapurin miespariskunnan, jotta keskikesän oletettavilla megahelteillä riittää potentiaalisia kastelijoita.

Viime vuonna perheemme pääsi nauttimaan omista porkkanoista, perunoista, eyeballsin kokoisista vadelmista ja no, eipä juuri muusta. Maaperä on palstalla kovin kituista ja tänä vuonna paikalle roudataan kärrytolkulla hevosen peetä kasvua vauhdittamaan. 

Olo oli kuitenkin jokseenkin kuninkaallinen, suorastaan äiti teresamaisen pyhä, kun talvivarastoja pakkasesta tyhjentäessäni latasin muksun lautaselle itsekasvatettua porkkanakeittoa. Puhdas luomu pöydässämme on liian vähän käytetty harvinaisuus. Mielelläni kantaisin sitä kaupasta lisää, mutta hinta tulee vastaa. Tai ehkä rehellisemmin oma saamattomuuteni. Ja epävarmuuteni siitä onko luomu nyt sittenkäään niin luomua. 

Palstalla kituuttavat perunat ainakin on lihotettu omien silmieni alla. Siinä missä ylevästi palstaharrastusta aloittaessani ajattelin, että lapsemme kasvaa reteästi omilla vihanneksilla, osoittautui käytäntö astetta haastavammaksi. Ei suinkaan kitukasvuisen maaperän ja vähäisen sadon takia, vaan ihan puhtaasti siksi, että viime kesänä murmelille ei uponnut mikään muu kuin nakki. Ja mangosose. Ja sekös hieman stressasi. Taas lensi yksi äiti-ideaali roskikseen.

Mutta tänä vuonna lähdetään uuteen nousuun ja koetetaan vaihtaa se natriumglutamaatti luomuun. Sintti vetää kasviksia ja erityisesti kasavissosekeittoja sellaisella antamuksella että luulisi porkkanoiden uppoavan. Siis jos ne vain kasvavat. 

Haistelen, että tässä piilee tulevan kesän stressin aihe...