Solmukohtia

Äitiysloma ja muksun saanti yhdistelmänä ovat pistäneet miettimään useammankin kerran tätä elämän oravanpyörää. Varsinkin töiden suhteen. Vuoden plus rapiat päälle tauko työelämästä on pistänyt miettimään mitä sitä oikein isona haluaisikaan tehdä. Siinä vasta solmujen sotku selvitettäväksi.

Tässä kohdin saan aina naurut niskaani. Mitenkä niin isona, olet iso jo nyt. Ehkä, mutta en tiedä siltikään mikä minusta tulee isona.

Suunnat eivät ole olleet oikein selkeät missään vaiheessa. Kapinoin jo lukiossa pitkän matematiikan ja lyhyen valintaa vastaan, sitä vastaan mitkä kielet tulee valita pitkinä ja lyhyinä, ottaako biologiaa vaiko kemiaa vai jotain ihan muuta. Viimeistään kirjoituksissa turhaannuin. Ai ettäkö kokeeseen valitsemillani aineilla on vaikutusta siihen mihin yliopistoon haen? Shit, yritän nyt ensin päästä ulos valkolakin kanssa tästä laitoksesta, katsotaan sitten mihin haen jos haen.

No, yliopistoon sitä päädyttiin. Mutta ei suinkaan suunnitelmallisesti. Teinikuohujeni lopputyrskyissä kitisin äidilleni että en hae mihinkään kun en jaksa pääsykoekirjaa käydä hakemassa. Äitini siihen hermostui ja meni Akateemiseen kirjakauppaan, otti pääsykoekirjahyllystä sen jonkin sosiaalisen alan opuksen, jota se teininahjuke nyt halusi ja kiikutti kirjan eteeni. Kannessa luki sosiologia, vaikka sen piti olla sosiaalipsykologia. Ihan sama, totesin ja hain valtsikaan opiskelemaan sosiologiaa.

Valmistuin lopulta ennätysvauhdissa sosiologian maisteriksi ja kiinnityin välittömästi suoraan työelämään. Opiseeklun jälkeen tutkijan status oli parasta mitä tiesin. Koulusta oppimaani sai suoraan hyödynnettyä käytäntöön. Raportteja sinne ja tänne, tutkimuksia ja tuloksia, artikkeleita. Rakastan kirjoittamista ja suurta tieteellistä pohdintaa.

Nyt olen pohtinut oman alani kimurantteja dilemmoja jo jonkun aikaa. Enkä vieläkään tiedä mitä lopullisesti elämältäni haluan. Muksun jälkeen tuntuu siltä, että tutkijuus on melkein oikea suunta. Johonkin sitä pitäisi kuitenkin vielä viilata.

Pääni on tällä hetkellä vallannut ajatus siitä, teenkö tätä nyt sitten loppuelämäni? Olenko eläkepäivän koittaessa väitellyt tutkija, joka on erikoistunut nuorisotutkimuksen koukeroihin? Sen lisäksi, että mol piste fi käy kuumana, olen pohtinut onko sittenkin vielä miettimistauon paikka ammatin suhteen ja aika tehdä vaikka se toinen kiljukaula ja tuumata vielä hetki lisää?

Vaiko sittenkin jotain ihan muuta ja uutta? Muutto palmujen alle?

Mikä minusta tulee isona?