Arkilehmä

Olen huomannut ilokseni ja suureksi hämmästyksekseni hermojeni kehittyneen. Äitiys on todella kasvattanut äkkipikaistuksista kärsineen, maailman vääryyksille kapinoivan ja äkäpussin pinnaa.

Olen ollut aika hätäinen ja tulinen, tosin vain neljän seinän sisällä. Olen tottunut huutamaan, riehumaan, purkamaan kiukkuani avoimesti ja heti. Lapsuuden kodissani ollaan huudettu, kirottu riekuttu. Turhautumiset on purettu sille, kuka vastaan sattuu kävelemään, oli se sitten syyllinen tai syytön. Malli on saatu isältäni, jolla on lyhyistä lyhyimmät hermot. Kiitti vaan perinnöstä.

Olen yllättynyt siitä, että hermoratani eivät enää läheskään niin usein koe habaneron kaltaista tulikipinää kakaran heittäytyessä, noh kakaraksi. Enää en tao seinää nyrkeillä, pakene asuntomme kauimmaiseen nurkaan kirkumaan väsymystäni tai pieksi leipälautaa japanilaisella kokkivetsellä lasittunein silmin. En ole koskaan käyny muksuun käsiksi, mutta tulenarkojen hermojeni takia olen vienyt äärimmäisen väsymyksen kourissa mukulaan niin sanotusti reippaalla otteella sänkyyn.

Olen kauhulla pelännyt salaman nopeasti syttyvien sisusteni käyttökelpoisuutta uhmaiän kynnyksellä. Pystynkö hillitsemään itseni vai tuleeko minusta raivohullu mutsi, joka kiljuu kakaran kanssa kilpaa päivästä toiseen? käydäänkö meillä arkisin raakaa ja rumaa tahtojen taistoa, minä vastaan jälkikasvu?

Olen kuitenkin löytänyt itseni raivostumasta, mutta hillinnyt sen. Olen löytänyt itseni kiehumasta, mutta sammuttanut tunteen vaivoin. Olen löytänyt itseni pahasti hampaita kiristelemässä, mutta huomannut yhtäkkiä todenneeni että äh, en jaksa nähdä suuttumisen vaivaa. Ihan sama.

Ihan sama. Tämä on uutta, saan siitä kiksejä ja suurta onnistumisen tunnetta. Hillitsen kiukkuni, pidättelen niitä perkeleitä. Olen se kuuluista lehmän hermoinen. Omg.

Jotten vallan pyhimykseltä kuulosta, menevät ne hermot edelleen melkein joka toinen päivä jostakin, mutta volyymi on madaltunut. Jotenkin järki sanoo,että mukulan kanssa ei kannata lähteä kilpavarusteluun huutamisen näkökulmasta, siinä ei kukaan voita. 

Ei se tampio vielä mitään tajua, vaikka sitä kuinka kovaa huutaisi. Täytyykin olla kenttäovela ja keksiä kiertoreittejä. Ja niitä ei voi keksiä, jos on itse raivon sumentama.