perjantai 4. helmikuuta 2011

Tipaton jatkuu

Kohta koittaa ultra, jonka jälkeen on paljastusten aika. Tipaton tammikuukin karkaa juuri sopivasti käsistä, eikä alkoholittomaan detoxkuuriin olisi voinut enää kauaa edes vedota.

Tipaton oli sinänsä hyvä veto, sillä sen taakse meneminen oli suht helppoa. Jos kyseessä olisi ollut poikkeuksellinen tipatun kesäkuu, olisi epäilyjä ollut enemmän. Nyt kukaan ei epäillyt vauva-asioita, vaan kaikki keskittyivät murehtimaan miksi eivät itse aloittaneet tipatonta tai mitä noille tipattomille voi muka kylään tullessa tarjota.

Olen ylpeä tipattomastani. En ikinä ole sitä aiemmin pitänyt, sillä en ole kokenut siihen tarvetta. Ajatukseni on ollut ("tosi viisasta") mallia: vain alkoholin kanssa ongelmaa kokevat pitävät holittomia kausia. Nyt se on kuitenkin itsellänikin luonnollisesti edessä pidempänä versiona. Lisäksi olen ylpeä isännästä, joka myös otti osaa tipattomaan omasta tahdostaan. Ulkopuolisten silmin asia näyttää tietty siltä, että tiukkisvaimo on pakottanut miehensä mukaan, mutta minulla ei kuitenkaan ole ollut asian kanssa mitään tekemistä. Isäntä halusi itse kokeilla miltä tuntuu olla näin pitkä aika juomatta, viime kerrasta kun taitaa olla hetki aikaa (muinoisesta riparikesästä asti). Sitä paitsi helpompaa se on ollut kahdestaan kuin yksin. Myös tipattoman Oikean syyn kyseenalaistamiselta ollaan samalla iisisti vältytty kun autovalmiuksissa olevia henkilöitä on ollut paikalla kaksi.

Tipaton tammikuu siis loppui normi kansalla tällä viikolla ja holillinen helmikuu alkoi, jolloin juomattomuus taas kyseenalaisetaan. On se vaan hassua, kuinka holittomana pysymisestä saa heti katseet niskaansa. Suomalainen juomakulttuuri on harvinaisen kummallinen. Ensi viikonloppuna meille tuleekin heti vieraita, jolloin vissylasini tulee paljastamaan kaiken. Heille on siis pakko kertoa uutisista vaikkei ultrassa olla käytykään vielä. Mur.

Mutta mutta, kohta aukeaa salaisuuksien verho muillekin. Verhoa raotetaan ensi viikonlopun vieraiden lisäksi (vihdoin!) rakkaalle siskolleni, joka on Ausseissa ihanan ruskeana ja tietämättomänä kuin papu.

Pidähän tuolista kiinni sis, sinusta tulee täti ja minusta äiti!


vko 12

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti