Low alcohol kuski

Raskaana oleva vaimo on yhtä kuin kuski ainakin yhdeksäksi kuukaudeksi ja vielä varmaankin toisiksi samanmoisiksi sen jälkeenkin. Tämä ei ole reilua.

Mieheni ylvästeli alkuvuodesta sillä, että selvisi tipattoman tammikuun ehjin nahoin. Asia nostettiin usein esille, kuin urotyönä, suurena uhrauksena viininjumala Dionysokselle. Entäs sitten minä? Minä olen luopunut rakaasta viiniharrastuksestani, josta innostuin aikoinaan alko-tätinä työskennellessäni. Suhteeni viineihin on siis hyvin rakas. Mitään kiitosta ja ylistystä ei raskaana olevalle kuitenkaan pidättäytymisestä kuulu. Kitistessäni asiasta, ympärilläni vain todetaan, että pidättäytyminenhän on aivan normaalia, koska olet siinä siunatussa tilassa.

Juomattomuutta pidetään normaalina raskaana ollessa. Ja huom, mielestäni näin kuuluukin olla, mutta mielestäni se on epänormaalia verrattuna aiempaan olotilaani. Tällöin eivät viinilasit pölyttyneet vitriinissämme eikä pullot kasaantuneet viinikaappiimme. Nyt ainoa menekkituote meillä on vissyvesi ja jos oikein hurjastellaan niin low alcohol sider Stowfordilta. Vaikka Alkon Schönlein on oikeasti hyvää holitonta skumppaa, maistuisi välillä joku muukin. Ja holittomat viinit voi sitten kaikki samantien unohtaa. 

Nyt yhtäkkiä maljoja nostellessamme erinäisissä juhlissa olen huomennut olevani myös tietynlaisessa erityisasemassa. Viniä ei tipu, vaikka ruinaisinkin. Saan kylläkin lasiini kylän isännistä ja emännistä riippuen mehua tai pommacia, joskus jopa alkoholitonta skumppaa, ja sääliviä katseita. Taistellessani paikan pikkuipanoiden kanssa viimeisistä mehutilkoista muut vieraat siirtyvät jo aperitiiveista seuraaviin ja valitsevat viininsä menyyseen sopiviksi. Itse tilaan säälikokista, jonka hiilihappopitoisuus pilaan ruuan kuin ruuankin maun (tai saan taas sitä helkkarin mehukattia) jääden paitsi eliittivuoden chianteista ja amaroneista.

Joisin vieraillessani mielelläni yhden lasin viiniä. Edes yhden. Jos kuitenkin erehdyn kaatamaan itselleni viiniä tai pyydän emäntiä ja isäntiä sitä minulle sallitun yhden lasillisen verran toimittamaan, niin siitä vasta riemu raikaa ja tuomitsevat katseet poraavat läpi punaviinilasini. Otit koko lasillisen! Aiotko juoda sen kokonaan? Ihan kokonaan?!

En siis edes enää oikein uskalla pyytää muita kaatamaan lasiini viiniä. Eikä sen edes väliä, sillä pyytäminenkään ei aina edes onnistu. Vastuuntuntoiset isännät ja emännät huolehtivat onnekseni juomisestani ja säännöstelevät lasiini kyselemättä vain tilkkasen verran, ettei vain pääsisi viininhimo iskemään. Lasiini laitetun pisaran nielaistuani löydän itseni taas mehukatin ääreltä.

Loppuillan tuijotan seinille pitkästyneenä, kun muu porukka on lähtenyt suorastaan lentoon kehuskellemn kovaan ääneen gewürztraminerin bukéta. Kenestäkään ei ole enää juttuseuraksi ja väsymyskin pukkaa päälle. Lopulta ilta siunataan ikuisen kuskin roolilla, joka kuuliaisesti heittää kaikki kotiinsa. Matkalla kuskia kiitetään vielä yllätysratsialla, jossa poliisisetä puhalluttaa ja tokaisee: "nollaa näyttää, hyvää illanjatkoa", NO SHIT!

Jos siis yksikin ihanista miespuolisista ystävistäni kehtaakin enää valittaa tipattoman tammikuun rankkuudesta tai iloita ääneen pitkäaikaisesta kuskista porukassa, puren sitä, ladon tuttelit pöytään ja lähden baanalle. Kaikella on rajansa. 


vko 31 ja noin 3 kokonaista lasia viiniä takana koko raskauden ajalta ja sama linja pysyy

Tipaton jatkuu

Kohta koittaa ultra, jonka jälkeen on paljastusten aika. Tipaton tammikuukin karkaa juuri sopivasti käsistä, eikä alkoholittomaan detoxkuuriin olisi voinut enää kauaa edes vedota.

Tipaton oli sinänsä hyvä veto, sillä sen taakse meneminen oli suht helppoa. Jos kyseessä olisi ollut poikkeuksellinen tipatun kesäkuu, olisi epäilyjä ollut enemmän. Nyt kukaan ei epäillyt vauva-asioita, vaan kaikki keskittyivät murehtimaan miksi eivät itse aloittaneet tipatonta tai mitä noille tipattomille voi muka kylään tullessa tarjota.

Olen ylpeä tipattomastani. En ikinä ole sitä aiemmin pitänyt, sillä en ole kokenut siihen tarvetta. Ajatukseni on ollut ("tosi viisasta") mallia: vain alkoholin kanssa ongelmaa kokevat pitävät holittomia kausia. Nyt se on kuitenkin itsellänikin luonnollisesti edessä pidempänä versiona. Lisäksi olen ylpeä isännästä, joka myös otti osaa tipattomaan omasta tahdostaan. Ulkopuolisten silmin asia näyttää tietty siltä, että tiukkisvaimo on pakottanut miehensä mukaan, mutta minulla ei kuitenkaan ole ollut asian kanssa mitään tekemistä. Isäntä halusi itse kokeilla miltä tuntuu olla näin pitkä aika juomatta, viime kerrasta kun taitaa olla hetki aikaa (muinoisesta riparikesästä asti). Sitä paitsi helpompaa se on ollut kahdestaan kuin yksin. Myös tipattoman Oikean syyn kyseenalaistamiselta ollaan samalla iisisti vältytty kun autovalmiuksissa olevia henkilöitä on ollut paikalla kaksi.

Tipaton tammikuu siis loppui normi kansalla tällä viikolla ja holillinen helmikuu alkoi, jolloin juomattomuus taas kyseenalaisetaan. On se vaan hassua, kuinka holittomana pysymisestä saa heti katseet niskaansa. Suomalainen juomakulttuuri on harvinaisen kummallinen. Ensi viikonloppuna meille tuleekin heti vieraita, jolloin vissylasini tulee paljastamaan kaiken. Heille on siis pakko kertoa uutisista vaikkei ultrassa olla käytykään vielä. Mur.

Mutta mutta, kohta aukeaa salaisuuksien verho muillekin. Verhoa raotetaan ensi viikonlopun vieraiden lisäksi (vihdoin!) rakkaalle siskolleni, joka on Ausseissa ihanan ruskeana ja tietämättomänä kuin papu.

Pidähän tuolista kiinni sis, sinusta tulee täti ja minusta äiti!


vko 12