lauantai 12. helmikuuta 2011

Ne hormonit

Nyt pääsivät hormonit pahasti yllättämään. Olen pitänyt itseäni koko alkuraskauden varsin selväjärkisenä ja rationaalisena toimijana. Raskaus ei ole muuttanut ajatuksen (järjen) juoksuani oikein mitenkään. En ole esimerkiksi haksahtanut haaveilemaan vauvanvaatteista, tavaroista tai tarvikkeista juuri ollenkaan. Ehkä pikemminkin päin vastoin, ne ovat tuntuneet vielä epäajankohtaisilta. Olen ymmärtänyt, että moni samassa tilanteessa oleva on päätynyt jopa siihen pisteeseen, että siipan on pitänyt evakuoida pankkikortti liikojen vauvanvaateostosten takia jo ensimmäisillä raskausviikoilla. Onneksi meillä siis ei ole mennyt näin, vaan alku on ollut hyvinkin tasaista. Pelottavan rauhallista.

Mutta, tänään tapahtui kummia. Olen kärsinyt aivan sairaanloisestia flunssasta, siis ihan oikeasti omat voimani ylittävästä räkätaudista nyt jo kolme päivää. Olen sen takia joutunut nukkumaan yksin sohvalla olohuoneen puolella ja niistänyt ainakin tuhat kertaa ja aivastellut saman määrän. Olo on ollut aivan surkea. Ja kun apteekista tarjotaan vain nasolinia raskaana olevalle, on se tuntunut samalta kuin käskettäisiin syödä lisää c-vitamiinia keuhkosyöpään. Lohdutonta!

Taistellessani himuista tautia vastaan koitti  isännän vuotuisen hiihoreissun lähtöpäivä tänään. Täysin rationaalinen minäni painui lähtöhetken koittaessa jonnekin syvälle kiven alle sillä purskahdin itkuun ja vollotukseen isännän pukiessa vaatteita päälle. Lapsenomaisesti tarrasin hänen hihaansa ja voihkin kuinka kamalaa oli jäädä tänne yksin ja kuinka ikävä tulisi olemaan kova. Isäntä tästä tietty hätääntyi eikä alku ollut paras mahdollinen reissufiiliksen virittelijä. Hetken kyynelehtimisen jälkeen totesin, että itku tuli niin spontaanisti jostakin sielun syvimmästä sopukasta, että kyse oli pakko olla hormoneista eikä mistään oikeasta sielunhädästä. Sopersin isännälle kyynelehtien ja välillä nauraen, että älä välitä, tämä taitaa nyt olla niitä kuuluisia hormoneja, että hyvää reissua vain.

Jep, sitä ollaan raskaana.

vko 13

2 kommenttia:

  1. Moikka taas!
    Ikävä että sinullekin on flunssa iskenyt:( Minä sain plussan myös testiin pari päivää sitten ja olen hirmuisen flunssan kourissa. Ensimmäisenä piti sitten ruveta miettimään että mitä sitä saa flunssalääkkeistä käyttää... Eilen kävi apteekissa ja minulle sanottiin että mitä vain nenäsuihkeita saa käyttää, ostin nasolinia ja siellä lukee että ei saa käyttää raskauden aikana?!? Mutta siis sinulle myös sanottiin että saisi käyttää? Suosittelen muuten sinullekin vicks voiteen käyttöä, minulle ainakin apua on ja sitten vielä höyryhengitystä ja jos on nenäkannu niin siitä ainakin minull apua on :)

    VastaaPoista
  2. Onnea myös sinulle! Hienoa!
    Nasolinia neuvottiin käyttämään apteekissa, kunhan ei jatkuvalla syötöllä ja pitkäkestoisesti. Siihen on lääkäri kuulemma tehnyt jonkun riskianalyysin, jonka mukaan voi käyttää harkiten. Itse olen kättänyt nyt kolmatta päivää 3-5 krt päivässä kun ei muuten meinaa olo helpottua. Jos kuume nousee niin panadol on kuulemma ainoa käypä siihen. Kiitos vick -vinkistä, täytyypä kokeilla. Viimeksi käytin kun olin itse ihan pieni nassikka.

    VastaaPoista