Perustimme Isännän kanssa eilen saunan päätteeksi sope -työryhmän. Mallia otetaan työpaikkani yt -toimikunnasta. Joskin nyt ei tavallaan ole kyse kenenkään irtisanomisista, vaan irtipullauttamisista. yt- toimikuntaan liittyy sopeuttamistyöryhmä. Tämä on juuri se osa-alue mihin keskitymme seuraavina kuukausina. Irtipullauttamiset seurannevat sitten luonnostaan perässä.
Työryhmän perustamiselle on akuutti tarve. Jäämme molemmat jatkuvasti kiinni siitä, ettemme todellakaan ymmärrä toisen mukulan tulevan tähän maailmaan. Maha kasvaa, hämmästyneitä huudahduksia satelee, viimeksi eilen isännältä saunanlauteilla: herrantsiisus, onko se jo noin iso?! No onhan se kai kun on noin 10 viikkoa laskettuun aikaan.
Ja me ei olla tehty vielä oikeastaan yhtään mitään asian eteen.
Sope-työryhmä päätti, että koska uusi tulokas tuntuu edelleen yhtävieraalta asialta kuin plussan pärähtäessä tikkuun, täytynee asiaan jotenkin orientoitumalla orientoitua. Itse pelkään kuollakseni sitä hiipivää tunnetta siitä, että syliini mätkäytetään synnärillä vieras tahmainen sinertävä pötkylä, jota pitää hoitaa. Pötkylä tuntuu todella etäiseltä, kun vertaa sitä dynaamiseen kaksveehen kotosalla. Vaipanvaihto vielä vieraammalta. Spuglut, potkarit, bodyt vielä vieraammalta!
Siispä laadimme tehtävälistan ja orientoitumisviikon. Viimeistään joulukuun alussa, kuukautta ennen laskettua aikaa on ryhdyttävä toimiin. Tällöin teemme ensimmäisen ison ja ratkaisevan seikan, eli kokoamme pinnasängyn. Ja sijoitamme sen makuuhuoneeseen, voi fuk.
Hoitopöydällekin pitää löytää joku paikka. Fuk.
Ja ne tuplarattaat. Fuk.
Sitten selaan läpi ne kokoa 56-62 olevat vauvanvaatteet varastosta. Ja viikkaan ne kaappiin. Fukfuk.
Teemme myös The Kauppakäynnin Isoon Omenaan eli ostamme ainakin minikokoisia tutteja, pyllywaipseja, pulloja,
Lopulta selaamme mikrokokoisen turvakaukalon käyttöohjeita pihan parkkiksella ja minä pakkaan sairaalakassia tuskanhiki otassa. Sukkia, kalsareita, suklaata, verkkarit, buranaa, mitä vielä? Tissikumeja, fukfukfukFUUUUUK!!
Puuh puuh puuh, supistaa!
mahtavaa että muutkin on samassa jamassa. itse ajattelin jotenkin paneutua aiheeseen kuukauden päästä kun äitiysloma alkaa. sitä ennen tyydyn järkyttymään esim. kaverin fb-statuksesta "72 päivää jouluun". vittu oikeesti 72. saatan myös ottaa tän puheeks neuvolassa, koska seriously, en ole yhtään innoissani tästä ja pelkään että näin käsittelemättömänä asiana tää saa aikaan jotain babyblues-juttuja.
VastaaPoistaNimenomaan, aihe ahdistaa. Lisäksi en todellakaan ollut mikään vauvavuosifani. Kaikki työmäärä ja väsymysasiat sekä arjen totaalisuus arveluttavat.
VastaaPoistaSitä oli ekakertalaisena niin ihanan tietämätön näistä jutuista...
Muistan saman fiiliksen molempien lasten kanssa. Ekan kohdalla olin rv 35+1, kun menivät vedet. Olin ihan tosissani: "Eivät ne voi NYT mennä". No, tyttö päätti tulla maailmaan kolme päivää mammalomailtuani.
VastaaPoistaToisen kohdalla olin samalla tavalla "täh, nytkö", kun vedet menivät tasan LA:na. En ollut vielä synnytyssalissakaan "valmis", vaan olin jotenkin ihan pölähtänyt, kun huutava, verinen ja kinainen poika nostettiin rinnalleni.
Ja vieläkin minusta tuntuu oudolta sanoa, että olen kahden lapsen äiti.
Lohdullista kuulla, että joku myös kirjoittaa, ettei ole mikään vauvavuosifani. I SO feel you! En ole minäkään. Lasken päiviä ja kuukausia siihen, kun tuosta tuhisevasta sinappikoneesta tulee vähän isompi vauva.
Kuittaan koko sydämestäni sen, että kun sinappimasiina muuntuu vuoden täytettyään kävelyä ja itsekseen menemistä harjoittelevaksi, ensimmäisiä sanojaan tapailevaksi lapsen aluksi, läikähtää mieleni onnesta.
PoistaVihdoin se täydellisen riippuvuuden, yksisuuntaisen huomion ja loputtoman antamisen ketju alkaa katkeilla.
Ja hienona bonuksena on se, että se ihmisen taimi alkaa vihdoin muistaa ja soveltaa mitä kaikkea hienoa olet yrittänyt sille jo vuoden päivä opettaa. Se on hienoa se.