torstai 1. marraskuuta 2012

Univelhojen manaus

Univelhot, heittäkää taikanne ja parhaat neuvonne!

Juuri te jotka olette kokeneet tai seuranneet vierestä yksveen unitaisteluja, mitä helkkaria sille tulee tehdä?!

Muksu ei mene enää päiväunille tai nukkumaan iltaisin ilman jäätävää taistelua. Se myös herää yöllä karjumaan 1-2 kertaa hysteerisenä eikä rauhoitu MITENKÄÄN. Paitsi viereen ottamalla.

Tassuttelu on aiemmin toiminut mutta ei enää. Se ei tahdo että siihen kosketaan yöllä eikä illalla eikä varsinkaan päikkäreillä. Se vaan pyrkii pystyyn sängystä ja tassuttelu onkin muuttunut lähinnä painimiseksi ja oikeastaan lapsen painamiseksi sänkyynsä.

Ei ihme ettei halua että sitä kosketaan nukkumaan mennessä, vähempikin ahistaa. Molempia osapuolia.

Mukulan tahtotila on jäätävä, päivisin ja öin. Ja unihommat on yhtä sirkusta. Miten helvetissä sen saa nukkumaan?! Miten unikoulutetaan 1 vee, joka ei halua nukahtaa eikä nukkua yksin eikä tassutella eikä huudatuksellakaan hiljene?

Kokeillut ja parhaaksi koetut (mutta pidemmän päälle tosi huonot) keinot on
  • Unohtaa päikkärit sängyssä, no way 1,5 tuntia huudatusta 20 minuutin pikaunten tähden. (Vaunuissa nukkuu 2,5 h, sinne siis päivisin!)
  • Ottaa viereen yöaikaan, sillä siinäkään ajankohdassa en jaksa kuunnella huutoa 2 tuntia.
Mutta silti, ei se nuku!

Ja lisätehtävä: sille on tulossa kulmahampaat. Fuck.

Mutta en jaksa enää valvoa, oli hampaita tulossa sitten vaikka kitalakeen tai korvaan! Uniongelmat on saatava pian haltuun tai pää poksahtaa.

*poks*

Oho, se meni. Onneksi oli varapää mukana.


3 kommenttia:

  1. yksinkertaisia neuvoja, joita on helppo huudella sivusta:

    - jos kulmahampaat, anna yöksi/yöllä särkylääkettä, vaikka varuiksi.
    - jos yöllä huutaa hulluna, muttei anna rauhoitella, kokeile vaan sängyn vieressä seisomista, jopa selin. älä siis anna huomiota ja palkitse räyhäämistä, mutta ole paikalla.
    - jos tyyppi osaa jo niistää, sillä saa ajatukset usein muualle kuin räyhäämiseen. sit vaan niistää aina kun alottaa mekkaloinnin, niin unohtuu se.
    - jos viereen ottaminen oikeasti auttaa ja kaikki siinä nukkuu, ota.
    - jos nukkuu päikkärit vaunuissa, sinne siis ilman miettimistä. kokeilette sitten myöhemmin taas sängyssä.

    meilläkin 1,5-vuotiaan kanssa taisteltu näistä ihan samoista jutuista, ja etenkin toi kakkoskohta on meillä osottautunut toimivaksi. tyypille riittää, että on lähellä. toimii myös iltaisin. riittää että sanoo, että nyt nukkumaan kun alkaa hillumaan siellä (joskus 10 kertaa, joskus kerran). laittaa pään tyynyyn ja jossain vaiheessa hyytyy.

    jokaisella tietty omat juttunsa, mutta mä ainakin kaipasin ihan konkreettisia asioita joita kokeilla, kun oma pää ei enää tuottanut keskellä yötä muuta kuin tähtimerkeillä korvattavia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lisäksi mieheni viisaat sanat, kun kiroilin sitä meidän sänkyyn haluavaa nappulaa, "tttttu se ei ikinä opi nukkumaan itekseen, tna".

      muista, että se on vasta tosi tosi pieni, ei sen tarvi osata kaikkea vielä täydellisesti.

      Poista
    2. i'm loving juu! tätä nimenomaa kaipasin, jotakin mieltäravisuttavaa, out of my f*king box thinkingiä! kiitos ihan super paljon. Oikeasti.

      meillä niistetään ensi yönä!

      Raportoin miten kävi...

      Poista