Univäliraportti

Otin neuvosta kopin ja olen näyttänyt vauvalle taaperolle selkää torstaista lähtien. Siis metodi on kokonaisuudessaan seuraava: kylpy-yöppärit ja kumppanit-sänkyyn-paijaus tai pari - ylös sängyn päältä roikkumasta ja selän kääntö sänkyyn päin - ja sitten odotellaan.

Ekat kolme päivää olivat jäätäviä, huutoa huutoa huutoa ja raivokasta sängystä nousemista. Kymmeniä - miltei tekisi mieli sanoa että satoja mutta se ehkä menisi vähän överiksi (vaikka siltä todella tuntuikin) - kertoja laitoin muksua alas ja käänsin selän. Ja se huusi ja huusi.

Ja sitten 4. ja 5. päivä se luovutti. Ylösnousemuskerrat ovat sen jälkeen laskettavissa melkein yhdellä kädellä. Ja äiti heitti voltin, itseasiassa tuplavoltin isännän kanssa yhdessä.

Mutta jotta homma ei menisi ihan liian helpoksi, on hommassa vielä puuhaa. Ensinnäkin selän kääntämisen jälkeen joutuu hiipimään huoneesta erinäisin balettikuvioin ulos. Meillä on nimittäin nariseva lattia. Ja jos homma ei kohta muutu, laitan viikkorahani lattian uusimiseen. Täyspuuta perkele.

Ja toiseksi, metodi ei jostain syystä toimi yöllä. Kun muksu herää karjumaan se ei nukahda ilman tunnin sirkusta huoneessa.

No, tänään kaivelin extempore loputonta äitimetodivarastoani ja sovelsin ikivanhaa keinoa nukuttaa lapset: minä lauloin. Ja lauloin muuten niin maan perhanan kovaa, ettei murmeli kuullut lattian narinaa, kun laulaen hiivin kohti ovea ja ulos huoneesta. Samaa koetetaan myös sitten ensi yönä.

Toimii, mutta on ehkä vähän suspekti keino jos kylässä on vieraita. Vai mitä tuumaatte kesken viinin hörppimisen näystä, jossa illalliskutsujen emäntä tulee huoneesta balettiaskelin laulamalla pienistä oravanpoikasista...