Uniloppuraportti

Jumaleissön, se nukkui juuri yhden kokonaisen yön. Ja toisenkin. Ja kolmannen. Saa nähdä onko tämä pysyvänsorttista herkkua.

Tätä edelsi, myönnettäköön, unikoulun tuunaus huudattamisella.

Unikouluista edellä mainittu huudatusversio ei missään nimessä ole suosikkejani. Itseasiassa pikemminkin inhokki ja pakkorako. Olen kokeillut sitä muutaman kerran aiemminkin ja saanut palkkioksi vain surkean rääpäleen, joka on hinannut vanhempiensa jalassa kiinni koko seuraavan päivän. Huudatus ei tällöin ole tuonut unta lapselle, vaan pikemminkin ahdistusta. Sekä muksulle itselleen että vahnhemmille.

On ollut karmaisevaa kuunnella keksiyön pimeinä tunteina pienen rääkymistä ja uskotella samalla itselleen että se on vain sen omaksi parhaaksi. Lopulta sängystä on kuulunut tömähdys, jolloin muksu on pudonnut väsymyksestä tajunsa menettäneenä suorin jaloin kanveesiin ja nukkunut aamuun.

Äidillä ei tämän jälkeen ole ikinä ollut mikään voittaja olo.

Pari yötä sitten päästiin taas siihen pisteeseen, että mikään keino ja konsti ei tuntunut auttavan. Tunnin mittaisen "mene nukkumaan" -hokemisen jälkeen superäidin puhti kului loppuun ja tein yöllisen periaatepäätöksen: vittu huuda sitte, en jaksa enää.

Ja sehän huusi, mutta vain vartin tai hieman päälle, öhisi hieman, huokaili vähäsen, protestoi hiukan vielä änkyröimällä epämääräisiä ja laskeutui sänkyyn nukkumaan. Siis meni omatoimisesti nukkumaan, ei kaatunut vaan meni nukkumaan. Tsiis!

Tilanne oli selvästi erilainen kuin ennen. Tajusin lapsen olleen perinteisen hysterian sijaan vain kiukkuinen, yksin jättämistä protestoiva kakara, joka lopulta luovutti kun äiti ei juossutkaan sängynlaidalle sambaamaan.

Metodia kokeiltiinkin heti seuraavana yönä. Kun huuto kajahti, huoneeseen ei mentykään (ja muuten ihan ensimmäistä kertaa muksun elämän aikana). Ja kas, kymppiminsa perus protesti-itkua, turhautunut ähinä ja krooh pyyh. Thäts it.

Ehkä se huudatusunikoulu toimiikin, tietyissä keisseissä, kun mitään muuta vaihtoehtoa ei tunnu löytyvän. Avain asioina näen seuraavat pointit:

•  muksun täytyy olla vähän vanhempi, minivauvaa ei saa huudattaa, meillä ikä nyt 1v2kk
• itku ei saa olla paniikinomaista sillä siihen täytyy aina vastata, 
• huudatus ei saa mennä siihen että muksu kaatuu väsymyksestä suorilta jaloin eikä mene omatoimisesti alas, 
• huudattamisen täytyy kestää kohtuu ajan, mikä se sitten on, niin äidinvaisto ja huono-omatunto siitä vinkkaavat
• tämä on pieni, mutta meidän perheessä tärkeä asia, yö on nukuttu hyvin kun muksu löytyy sängystä normi asennosta nukkumassa, pahimpien huudatusten jälkeen se on löytynyt istuma-asennosta sammuneena...
• ja mikä tärkeintä, seuraavana yönä ei pitäisi enää olla huudatusta ollenkaan tai sen määrä on ainakin pienenmpi ja yhä pienenevä!

Älkää ottako neuvoa edellisestä, vaan tehkää kuten parhaaksi koette oman muksun kanssa. Ja tsemppiä kaikille unikouuttajille, oli metodinne mikä hyvänsä.