Tällä viikolla ja vielä vähän ensi viikollakin saa juosta pää punaisena ministeriöön ja takaisin, tehdä pari esitystä ja valmistautua vuosisadan kokoukseen esittelemään tuloksia, joista en tiedä mitään,. Koska olin raskaana ja kotona, ja evvk kaikesta mitä sinä aikana maailmassa tapahtui.
Töissä sii lennetään, mutta kotona on, no ei ollenkaan kiire.
Osa-aikaisuuden ihanuudet alkavat pikku hiljaa jo paljastua. Isäntä esimerkiksi jäi eilen kotiin hoitamaan loppuviikoksi mukulaa. Hän huikkasikin kotiin tullessaan, että ihanaa nyt alkoi viikonloppu.
Niin että mitä, ei sii hoitonakki, vaan viikonloppu? Juu, niin se taisi sanoa. Ja itseasiassa olen samaa mieltä, nyt kun vihdoin asiat alkavat järjestyä töiden aiheuttaman muutoksen ja kotona olemisen helppouden (omg, käytän todella tuota sanaa) kanssa, voi todeta, että on siellä kotosalla tavallaan helpompaa.
Stressikynnys ei nouse enää niin helposti, koska stressitasojen nousut ovat siirtyneet ihan vain sitä työelämää varten.
Ahdistuskohtaukset siivottomasta kodista ovat menneiden tavlien lumia, ne ovat nykyään ihan perusahdistuskohtaiksia tekemättömistä töistä.
Vittumainen lapsi ei enää hetkauta pätkääkään, koska aina on Se työkaveri, pomo jne kollega, jonka edessä ei voi vetää mitä tahansa itkupotkuraivareita tai komentaa sitä nurkkaan.
Väsymykään ei kotona ollessa enää vaivaa, ainoa mikä herättää on se helkkarin työaamuksi viritetty herätyskello, 05:45: dingdingding!!!!
Ja kiire, se on oikeasti kotona täysin itseaiheutettua, töissä taas aina ei voi valita aikataulujaan.
Niin, kotona voi relata, tehdä ihan mitä lystää, heilua verkkareissa ja maata sohvalla. Kotipomoni on sittenkin mukavampaa sorttia, kuin työelämässä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti