Jäätävän neutraaliuden metodi

Tiedäthän sen ärsyttävän kakaran moodin, jonka muksu saa aina välillä päälle. Sen, jossa kaikki mikä on ehdoton ei, onkin juusri se ehdoton must.

Mukula on jo selvästi edennyt siitä vaiheesta eteenpäin, missä se ei ei tarkoita vielä mitään, siihen vaiheeseen, jossa se todellakin tietää mitä se tarkoittaa mutta ei noudata sitä.


Siinä moodissa mikään huuto eikä kiroilu eikä kieltäminen auta. Mtäenemmän sitä huutaa, sitä todennäköisemmin kakara paiskoo nyrkkiään esim lasivitriiniin, tai repii huonekasvin juuriltaan tai puree. Minua. Jep.

Olen tuskaillut ongelman kanssa jo tovin. Sainkin yhtenä päivänä eräältä perhepäivähoitajalta puiston laidalla hyvän vinkin niskoittelevien kakaroiden varalle. Menetelmä on nimeltään jäätävä neutraalius ja sitä toteutetaan kun lapsi tekee toistamiseen taas jotakin minkä se tietää kielletyksi. Tällöin vedetään nassulle (äidin) jäätävä neutraalius -ilme ja marssitaan lapsen luo katsomatta sitä edes silmiin ja talutetaan se pois rikospaikalta. Tai ei huomoida riketta ollenkaan, suorastaan poistutaan huoneesta kun kukkaruukku alkaa heilua.

So simple. So hard. Tämä vaatii myös jäätävää itsekuria ja miinuspuoli on se, että hommaa joudutaan toistamaan PALJON. Mutta silti, kokeilemisen arvoista.

Ajatus pohjautuu siihen että lapsi haluaa huomiota myös negatiivisilla teoillaan. Tällä menetelmällä muksu lopulta luovuttaa (lue: ideaalitilanteesa), kun huomaa että ei saa törttöilystään edes sitä negatiivista huomiota.

No, toimiiko se? Koiran omistajana imuroin metodin heti käyttööni (tällä tavoin huomiota kerjäävää koiraakin koulutetaan, ainakin meillä) ja kas, eipä vitriiniä paukuteta enää.

Ihanaista, ylistän perhepäivätätiä, voi kuinka joku osaakaan olla viisas. Eikä siinä kaikki, se täti tulee meille alkaen tamikuusta. Joka päivä.