maanantai 8. lokakuuta 2012

Kolmas vanhempi



Töiden myötä tilanne kotona on välillä hieman kaoottinen. Koska kotoa puuttuu tätä nykyä välillä 24/7 valtuutettu kotiaikuinen, joka tekisi kaikki kotityöt, kauppareissut, siivoukset, koirankusetukset, lastenvaippakartoitukset ja muut perussälät, on koti välillä räjähtänyt.

Yhä useammin kuulee toisen kodin aikuisista huokailevan tuskissaan: kunpa joku hoitaisi pyykit, veisi bioroskiksen, kävisi kaupassa ja ai niin, tekisi ruuankin valmiiksi. Meiltä puuttuukin välillä se kolmas vanhempi, Mr/Mrs Joku.

Tätä Jokua tarvitaan erityisesti öiseen aikaan. Tilanne, jossa lapsi rääkäisee klo 02.37 ja 04.52, ja molemmilla vanhemmilla kello on viritetty soimaan aamusta ennen kuutta ja joista kumpikaan ei ole edelleenkään onnistunut menemään nukkumaan ennen kymppiuutisia, on erittäin tulenarka. Tällöin paiskotaan tyynyjä, kirotaan toisille tai vaihtoehtoisesti leikitään yhtäkkiä hyvinkin tukkiunisia jos vain se toinen nousisi ensin.

(Tai huudetaan Jokua apuun. Ja noustaan lopulta itse.)

Joku oli myös kipeästi tarpeen, kun tähän päälle iskettiin muutama viikko takaperin kaikille täysflunssa. Tällöin Joku olisi todellakin voinut raahata persauksensa paikalle ja tuoda kaikille teetä ja buranaa pillereinä tai suppoina, nostaa lapsen sängynpäätyä (taas) keskellä yötä, imeä räkää kärsästä kun ei meinaa itsekään saada henkeä ja leikittää ilman omaa kuumehouretta kipeää ja erittäin ärtsyä lasta. Ja antaa vanhempien sairastaa rauhassa. (Tässä tilanteessa kaikki mummot ja ukit ovat yllättäen ”kiireisiä”, sairastupa ei ole kovin houkuttava paikka viettää aikaa).

Voisko Joku tilata tällaisen Jokun jostain?

2 kommenttia:

  1. Hei, jos löydät Jokuja välittävän toimiston, pistä infoa jakoon! Meille otettais kanssa mieluusti yks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Googlasin jo alustavasi, mutta kovin kiireisiltä näyttävät eri puolilla maailmaa..

      Joku muukin taitaa kaivata jokuja

      Poista